19. joulukuuta 2013

Luukku 19 - miksi olet päätynyt juuri tähän rotuun?

Idea 19. luukkuun on saatu Rouskutellen-blogista!

Jos et saisi valita suosikkirotuasi, mikä rotu olisi seuraava valinta? Miksi?


Tässä luukussa puhun yllättäen gotlanninrussista. Miksi juuri gotlanninruss?

Tähän on helppo vastata. Halusin raviponin, mutta olin jo 16-vuotias - kilpailuoikeutta shetlanninponeilla olisi kestänyt enää kolme vuotta. Talli Poninhännän sivuilta löytyi myytävät-osiosta kaunis punarautias ruotsalaisori nimeltä Pommac. Muutama neuvottelu isän kanssa ja yhteinen projekti Pommac oli valmis alkamaan. Gotlanninruss oli ainoa järkevä valinta kilpaponiksi, joten alkuperäinen päätös oli helppo. Minulla oli alkuperäinen ajatus russista jääräpäisenä oman tiensä kulkijana ja odotin, mitä tuleman pitää oman ponin kanssa.



Pommac kumosi kaikki ennakko-odotukseni russeista olemalla äärettömän kiltti ja käsitellessä kuin ihmisen mieli. Vuosien kuluessa ja varsinkin ponin muuttaessa kotiin asumaan, sen luonteesta paljastui hienovaraisia vivahteita. Pommac oli kiltti ja toimi kaikkien kanssa, mutta se oli vieraiden ihmisten kanssa varautunut ja varovainen. Sen huomionosoitukset olivat niin pieniä ja huomaamattomia, että kesti kauan oppia lukemaan ponia kunnolla. Ne harvat kerrat, kun ponin kuuli hörisevän hiljaa - ne olivat korvaamattomia!

Kurre oli varsinkin varsana täydellinen vastakohta Pommacille. Kurre tuli luokse kovalla tohinalla hakemaan porkkanaa ja rapsutuksia, kiukutteli mielenosoituksellisesti jos kaikki ei mennyt neidin oman pään mukaan ja keplotteli itsensä tarhasta karkuun välittömästi kun selkänsä käänsi. Pikkuhiljaa Kurre rauhoittui kasvaessaan ja eräänä iltana tässä viime päivinä tajusin, että olen saanut Pommacin takaisin eri ulkokuoressa. Kurre on edelleen vähemmän varovainen, mutta kuitenkin hieman epäluuloinen vieraita kohtaan. Kurre hörisee ruualle, mutta kyllä se selvästi tunnistaa lähestyvän ihmisen jo askeleista ja on niin... minun ponini. Uskallan väittää, että meillä on Kurren kanssa ihan omanlainen suhde.


Mutta miksi se russi? Ensimmäinen russi tuli vähän niinkuin olosuhteiden pakosta - halusin ponin, jolla voi pärjätä B-lähdöissä. Pommac todisti minulle russien olevan todellisia moniponeja ja Kurre on jatkanut tätä käsitystä voitokkaasti. Toivoisin vain olevani itse lyhyempi! Olisin onneni huipulla, jos olisin 15cm lyhyempi ja voisin kilvanajon lisäksi ratsastaa Kurrella itse. Nyt saan jännittää ratsastusjuttuja kentän laidalla, mutta saan silti harrastaa ponini kanssa paljon enemmän, kuin osasin lähes viisi vuotta sitten toivoa. Minulle russi on täydellinen. Vaikken itse voi ratsastaa, saan viettää aikaani kärryillä ja jännittää kentänlaidalla. Saan käydä näyttelyissä - nykyään kohtuullisen huonolla menestyksellä - ja juosta ponia irtohypytyskujaan. Saan nauttia ponihetkistä talviaamuna ja kirota ponihetkiä vesisateessa :) En jotenkaan koe voivani harrastaa samalla tavalla hevosen kanssa. Hevoselta puuttuu se pieni jokin luonteesta, olisiko leikkisyys? On toki poikkeuksia, mutta tämä on minun kokemukseni.


Mikä sitten, ellei russi? Pakko sanoa, että valitsen kyllä puoliverisen. Raviurheilu on mukava harrastus, mutta hevosen kanssa se olisi enemmän tosissaan harrastamista. Haluan kilpailla, mutta hieman pienemmässä mittakaavassa. Ratsu on tässä tapauksessa minun valintani - sellainen, jolla riittää liikettä helppoihin koululuokkiin, ponnua reiluun metriin ja kokoa sen verran, etten näytä naurettavalta selässä. Suomenhevoset ovat lähellä sydäntäni, mutta suurikokoisen ja kapasiteetikkaan hevosen löytäminen olisi työn ja tuskan takana.

Muista myös kysymyspostaus!



4 kommenttia

  1. Vitsit mä vaan oon niin wanha, melkein 10 vuotta ponipiireissä olen pyörinyt ja muistan kuin eilisen Pommacin juoksuja, potkimisepisodin ja valitettavasti myös sen, kun jostain selvisi että Pommac lopetettiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä juuri tajusin, että siitä on 7,5 vuotta, kun Pommacin sain! Se oli kuin toissapäivänä ja vielä eilen se odotti iltaheiniä karsinassa. Juuri Kurre oli pieni rääpäle, nyt se täyttää reilun viikon kuluttua kuusi... Aika suorastaan lentää, hyvässä ka pahassa!

      Poista
  2. Pääsit blogimme http://russponinelamaa.blogspot.fi/ libster blog postaukseen.

    VastaaPoista