15. joulukuuta 2013

Luukku 14 - Sanna Siltakorven valmennus

14. luukku on akateemisesti päivän myöhässä, sillä eilen makasin raatona sängyssä ennen valmennusta - ja myös sen jälkeen. Onnistuin hankkimaan vuosisadan flunssan pari päivää sitten! Eilen aamulla nousi pieni kuumeenpoikanen, mutta päätin siitä huolimatta lähteä illasta hyppäämään Sannan valkkuun. Onneksi menin, sillä tänään kuumeesta ei ole enää tietoakaan.

Meillä on traileri palautunut kotiin, mutta edelleen autottomana pääsin onneksi kulkemaan Wilkun kyydillä maneesille, eikä tarvinnut ratsastaa pilkkopimeässä. Aikatauluissa oli pienenpieni sekaannus, joten vedettiin nopea alkuverkka ja nopea tunti, silti ihan töitä tehden.


Eiliset harjoitukset näette yllä. Rata sisälsi kaksi yksittäistä maapuomia, joilla tehtiin molemmilla laukanvaihto, jumppasarjan - maapuomi, ristikko, pysty innareina, okseri askeleen päässä - jolle tultiin ravissa sisälle ja yksittäiset okseri ja pysty. Aloitettiin verkan jälkeen maapuomeilla, ensin kuvan oikeassa laidassa oleva puomi vasemmassa laukassa, puomilla vaihto oikeaan laukkaan, toiselle puomille jossa vaihto oikeaan laukkaan. Laukasta siirtyminen raviin, jumppaan sisälle ravissa. Loppuun lisättiin vielä rataan nuo yksittäiset okseri ja pysty. Oli vaan dementiaratsastajia eilen liikkeellä, nimittäin en vieläkään muista missä järjestyksessä tuo piti ratana mennä :D Olisiko ollut puomi, puomi, jumppa, pysty, okseri, toinen puomi ja laukanvaihto, pysty, okseri. Ja vissiin vielä jumppa siihen. Ehkä. Kai se meni niin.

Tämä oli ensimmäinen tunti, jossa mun rimakauhu astui selvemmin esille. Puomit meni yllättävän hyvin ja sain Leevin oikeasti vaihtamaan sen laukan, mutta jumppa oli paha. Jumpan okseri tultiin ensin pystynä, mutta okseriksi noustessaan se nousi myös korkeutta. Olisiko se ollut noin 90cm siinä alkuunsa? Mun päälle oli vaan olevinaan ihan superpaha, koska Leevi ei ollut tarpeeksi terävä tullessaan jumppaan ravissa sisälle ja okseri oli askeleen päässä pikkupystystä. Kaikki oma itseluottamus katosi kuin tuhka tuuleen. Ryssin koko homman totaalisesti kerran, seuraavalla yrityksellä okseri pudotettiin pystyksi ja omasta syystä johtunut kielto, seuraava meni yli. Kun sain tulla muutaman kerran jumpan niin, että vika okseri oli pystynä, sain päätäni vähän takaisin kasaan ja viimeisellä kerralla rataa hypätessä tulin okserin okserina. Viimeisellä kerralla homma näytti kuulemma jo ihan hyvältäkin jopa.

Helppo päätellä, mistä tämänkertainen pelko johtui: okseri nousi korkeaksi heti. 80cm menee jo ilman paniikkia, mutta 90cm heti oli liikaa. Vaati muutaman toiston, jotta pystyin toimimaan enkä vain olemaan kauhusta jäykkänä. Kotimatkalla puhuttiin aiheesta Wilkun kanssa ja pakko tätä on alkaa työstää ihan tosissaan, Wilkku lupasi hypätä Leevillä välillä isompaa ja me mennään ruunan kanssa paljon jumppasarjoja ja vastaavia, joissa paikat osuu varmasti ja oma itseluottamus kasvaa pikkuhiljaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti