7. joulukuuta 2013

I've got a good feeling!

Pauliina Marttilan valmennusviikonloppu vol. 1 takana!


Kertakaikkisen kiva valmennuspäivä takana! Tänään oli ohjelmassa Pauliina Marttilan valkun koulu- ja puomipäivä, huomenna hypätään.

Samalla tunnilla oli kaksi muuta ratsukkoa ja Leeville osaa tehtävistä helpotettiin hieman. Aloitettiin ensin verkkaamalla hiukan omatoimisesti ja alkukävelyiden jälkeen baanattelin ruunalla useamman kierroksen oikeaa laukkaa. Leevi tuntui jo tässä hirveän hyvin eteenpäinpyrkivältä ja tosi oudolta itsekseen! Ja siis hyvällä tavalla oudolta :) Vähän oli ylimääräistä virtaa eilisen vapaan vuoksi, muttei mitään hallitsematonta.

Tunti alkoi kevyessä ravissa, josta tehtiin teräviä siirtymisiä käyntiin ja takaisin raviin. Tässä vaiheessa suu loksui entistä enemmän auki, sillä Leevi ihan tosissaan vastasi siihen pohkeeseen. Parissa siirtymisessä alkuun ruuna oli löysä, mutta terävöityi koko ajan. Tästä siirryttiin pikkuhiljaa itse harjoitukseen, jossa piti pitkän sivun alusta väistättää hevoset käynnissä keskihalkaisijalle, siirtää raviin ja ravata neljän ravipuomin yli ja tulla harjoitus taas alusta. Leevi teki koko ajan käynnissä väistön, kaksi muuta ratsukkoa siirtyivät puolessa välissä väistöä raviin edelleen väistäen.


Väistöt on koko ajan olleet Leeville ihan kysymysmerkkijuttu, mutta tänään Leevi otti kuin ottikin rehellisiä ristiaskeleita! Ei se mitään kaunista katseltavaa ollut, mutta se oli ihan rehellistä väistöä eikä epämääräistä valumista! Olin ihan superylpeä ruunasta. Pauliinan sanoin Leevi oli yksi suuri kysymysmerkki harjoituksen alussa, mutta hoksasi jotain ja selvästi rohkaistui yrittämään kun sai paljon kehuja.

Laukkatyöskentely aloitettiin Leevin kohdalla ottamalla temponvaihdoksia, muut tekivät laukassa avoa ja ilmeisesti jotain muutakin, en niin kiinnittänyt huomiota. Leeviä piti ratsastaa reippaasti eteen ja ottaa välillä kiinni mahdollisimman lyhyeen laukkaan, josta taas eteen.


Kun laukkatyöskentely oli hyvässä mallissa, alettiin tulla kolmea laukkapuomia. Leevin kanssa on enemmän ongelma saada se liikkumaan kunnolla eteen isoa laukkaa, joten Leevi tuli 14m väliä kolmella laukalla, kun muut tekivät neljää laukkaa. Ensimmäinen väli tultiinkin hyvin sujuvasti neljällä, mutta sitten kengittiin reippaasti lisää poweria siihen touhuun ja homma alkoi pikkuhiljaa tulla sujuvasti kolmella. Leevi vähän vaihteli keskimmäisellä puomilla alkuun laukkaa, mutta kun kuski suoristi itsensä ja piti asetuksen kierroksen suuntaan, päästiin puhtaasti puomeista. Leevi ihan tosissaan alkoi vähän jopa innostua hommasta ja kiihdytellä! Välillä pyörittelin vähän isoa ja vähän pienempääkin ympyrää laukassa antaessani muille tietä ja Leevi alkaa selvästi saada vähän homman juonesta kiinni, sillä laukassa alkaa olla oikeasti pikkuhiljaa vähän jotain, mitä säätää.

Leevin käsitys laukkapuomeista 8)
Valmennuksesta jäi ihan törkeän hyvä fiilis! Huomenna varustan ruunan vatsapanssarilla ekaa kertaa varmaan kahteen kuukauteen, katsotaan millainen katastrofi siitä tulee :) Tänään saatiin ihan oikeasti Pauliinalta kiitosta, että hevonen työskentelee jo paljon paremmin, mitä viime kuun alussa. Nyt se on paljon tasaisempi, sitä voi oikeasti säätää ja ilmeisesti meikäläinenkin ratsastaa hieman paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti