8. joulukuuta 2013

8. luukku - Kurren kehityskaari

Selasin aikaisemmin tänä vuonna otettuja kuvia ja yllättäen Kurre on esiintynyt monessa. Luukussa kahdeksan on siis kuvia Kurren kehityksestä ratsuntöissä :) Laitoin Viivin ponin kyytiin Kurren ollessa neljä, mutta ensimmäinen vuosi vain ratsasteltiin ja puskailtiin maastossa. Alkuvuonna 2013 kysyin Wilkkua ratsuttamaan, jonka hän lupasi tehdä vauvan saatuaan.

Kurre 4-vuotiaana, ensimmäisiä kertoja ratsastaja selässä ilman taluttajaa

7. ratsastuskerta. Viivi tyrkkäsi PRRC:n harkkakisoissa raviohjelman.
Loppusyksy 2012 Huunanmaan tallin harjoituskisoissa ristikkoluokassa

Alkuvuodesta 2013 Zilpan harkkakisoissa raviohjelmassa. Näissä kisoissa poni oli HYVIN jännittynyt

Tuuli alkoi ratsastaa alkukeväästä 2013
Janita kävi kyydissä keväällä
Kesäkuun lopussa Wilkku alkoi todenteolla ratsuttaa ponia - tämä on ENSIMMÄINEN KERTA!

Laukkaa kokeiltiin myös ekalla kerralla










Fanni alkoi ottaa Wilkulta tunteja



Ekat kisat ja raviluokka, tästä se lähtee!




Melkoinen kuvapläjäys! Poni on lyhyessä ajassa kuitenkin kehittynyt aivan valtavasti ja tällä hetkellä tekee helppoon B:hen kuuluvat asiat. Avoja ja sulkuja on alettu harjoittelemaan ja pian mukaan ilmestyy myös vastalaukka. Olen antanut Wilkulle niinsanotusti vapaat kädet koulutuksen suhteen ja sanonut, että osaat hommat minua paremmin, minä en ala neuvoa. Poni koulutetaan teknisesti niin pitkälle, kuin Wilkku vain innostuu opettamaan ja tarkoitus on startata Wilkun alla ekat koulukisat talvikuukausina.

Jatkossa pyrin saamaan Wilkun ponin kyytiin noin viikon välein, jos vaan saadaan aikataulut sovitettua yhteen. Fannin on huomattavasti helpompi opetella ponin kanssa uutta, kun se on säännöllisesti läpiratsastettu ja sitä viedään koko ajan eteenpäin! Tarvii myös puhua Wilkulle, josko hyppäisi säännöllisesti, jotta saa poni rutinoituu hyppäämiseen.

4 kommenttia

  1. siis WAU! oikeesti noista kuvista huomaa eron niikun heti vaikka perjaatteessa ratsastuksesta nii kovin ymmärräkkään.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin sen itekin vasta siitä, kun selailin näitä kuvia - vaikea arvata, että halusin heti brassailla suurelle yleisölle ;D

      Poista
  2. Noita kuvia kattomalla vasta tajuu kuinka paljon se on kehittynyt! Jospa munkin pallero joskus eläkepäivinä sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän Monsukin kuule oikein yllätä vielä! :)

      Poista