9. tammikuuta 2014

Kotihyppyjä Lewiksellä

Oliko kivaa?
Hyppäsin tänään pitkästä aikaa kotona ihan vaan kotitreeniä ja Mia tuli huutelemaan vähän maasta. Samalla testattiin hiukan meitsin uutta kameraa kuvien ja videon osalta, video on aika törkeän hyvälaatuista iphoneen tottumisen jälkeen! Kuvissa asetukset pielessä (eikä mun objektiivi ole tosiaankaan mikään hyvä, sigman 6v vanha 70-300mm f./4-5.6 eli siihen nähden kuvat on tosi hyviä) enkä yllättäen viitsinyt alkaa säätää selästä käsin.

Rakentelin yhden askeleen pystysarjan n. 7,30 m välillä ja yksittäisen pystyn, en jaksanut raahata tolppia oksereita varten. Leevi oli alkuun aikalailla pohkeen takana, mutta tuli paremmaksi pikkuhiljaa. Verkkasin vaan laukkaa eteenpäin ja ravissa kaarevia uria, Mia ainakin kovasti väitti hevosen nousseen edestä jo selvästi ylemmäs, mitä se oli loka- vai marraskuussa Mian viimeksi nähdessä Leevin :) Enää ei roikuta lapojen päällä, vaan Leevi alkaa kantaa itseään ja on saanut etuosastoon ainakin lihasta.




Hyppäsin esteitä molemmista suunnista ja loppuun esteet nousi sinne 80-90 cm tienoille - eikä minua pelottanut! Kertaakaan ei käynyt edes mielessä, että haluan kääntää pois tai jättää muuten vaan hyppäämättä. Ja Leevi on ihan painonsa arvoinen kultaa. Alan pikkuhiljaa nähdä etäisyyksiä, mutta Leevi pelasti urheasti mamman pari kertaa mokatessa ja kiipesi esteistä yli oikeastaan korvaa lotkauttamatta. Ruuna sai runsaasti kiitoksia ja pusuja :)

Tarvitsen pian snorkkelin, tiedän

Videolta huomasin roppakaupalla omia virheitäni ja järkytyin erityisesti siitä, että olen taas alkanut katsella alaspäin esteen päällä! Sarjalla en tätä tehnyt, vaan nimenomaan tällä ylläolevalla pystyllä useampaan otteeseen. Analysoitiin tilannetta Mian kanssa näin jälkikäteen ja oletettavasti hieman isompi yksinäinen este aikaansai alas katsomisen.

Omassa tasapainossa esteellä on sanomista, mutta hyppäämättä en voi oppia ja Leevi on ensimmäinen hevonen, jolla hyppään yli 80 cm esteitä varmaan... No, moneen moneen vuoteen! Pikkuesteet menee ihan ok, mutta isommilla keskityn jotenkin niin paljon siihen itse esteeseen, että unohdan keskittyä omaan asentooni ja itseeni muuten ja lähden sukeltamaan polvi kiinni satulassa. Tätä treenataan! Lisäksi tarvisi saada lantiota kevyessä istunnassa hieman taaemmas, hartioita alas ja taakse ja hevonen paremmin pohkeen eteen. Touhu näyttää kyllä jo huomattavasti paremmalta ja toivottavasti paranee entisestään, kun saan rutiinia hommaan.

Videon suosittelen katsomaan HD-laatuisena!




2 kommenttia

  1. Eihän toi sun ja leevin hyppääminen ollenkaan hullummalta näytä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotenkin itse etsin vain virheitä videolta (tosin se kyllä opettaa paremmin...) ja olen aina ihan masentunut, että näyttää hirveältä :)

      Poista