2. tammikuuta 2014

Henoset Wilkun alla

Eilen roudasin Annikan avustamana elikkoni maneesille ja Wilkku ratsasti molemmat. Onnistuin unohtamaan Kurren suitset kotiin(?!) ja onneksi Fanni oli tulossa katsomaan, joten soitin Fannille josko voisivat kipaista meidän kautta hakemaan ne jääneet suitset... Vanhuus ei tule yksin? Syntymäpäiväni lähestyy uhkaavasti.

Ensin oli vuorossa Leevi ja herra olikin aika positiivinen yllätys! Jalasta se tarvii saada edelleen paremmin eteen, mutta oli kuulemma positiivinen yllätys ja paljon kivempi ratsastaa, miltä se on näyttänyt. Hiki sen kanssa kyllä tulee, myös Wilkulle ;D Leeville oli hieman järkytys saada selkäänsä tyyppi, joka vaati paljon minua enemmän ja pariin kertaan se koettikin päästä tilanteesta pukittamalla, mutta silloin joutui vain entistä enemmän töihin. Ravipohkeenväistö ei ollut todellista väistöä nähnytkään, eli väistötreeni on edessä.



Kaikessa hiljaisuudessa kiipesin itse parin kierroksen ajaksi vielä selkään kokeilemaan, miltä ruuna tuntuu kunnon läpiratsastuksen jälkeen. Oli se hieno! Tosi hyvä pohkeelle ja hyvällä tasaisella tuntumalla. Ja tuo satula! Kyydissä oli Wilkun butetin koulupenkki ja aijai siinä oli hyvä istua jopa ilman jalustimia ja kollarit jalassa. Ei, en edes yrittänyt sovitella jalustimia jalkaani :) Tuli mentyä vain oikeaan kierrokseen, tämä oikea tassu ei todellakaan toimi ulkojalkana, kun sitä pitäisi käyttää enemmän. 

Kurresta näki, ettei sitä oltu hetkeen läpiratsastettu ja aikalailla neitosta kiukutti töihinjoutuminen - videolla näkyykin kipakka potku kesken pitkän sivun. Kurre oli maneesissa kävelemässä Leevin ratsastuksen ajan, pelkäsi kuollakseen tuota Leevin videolla vilahtelevaa valkoista hevosta ja sille jäi selvästi hiukan päälle tuo kimolle kiukuttelu. Lisäksi sillä oli hillittömästi virtaa ja Kurrella kolisee muutenkin päässä aina välillä, siinä kävellessä nähtiin muutama hieno pukkisarja. Onneksi se käyttäytyi asiallisesti ratsastaessa. Leevi saisi ottaa mallia noista raviväistöistä.



Ainakin poni kulkee Wilkun alla taas ensi viikolla, saa pyydänkö häntä ratsastamaan myös Leevin - oletettavasti, jos oma jalkani ei tee jotain ihmeparantumista viikossa... Annika tosiaan liikuttaa Leeviä nyt minun saikkuillessani, mutten viitsisi ihan kokonaan Annikan niskaan hevosen liikutusta kaataa :)

2 kommenttia

  1. haaste löytyis ;) http://serputin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä tuo Wilkku pieneltä Leevin selässä :D

    VastaaPoista