Huhhei

Enpä ole hetkeen ollut niin pissi sukassa töissä, kuin tänään! Minulla ei ole mitään kehitysvammaisia vastaan, niin kauan kun ovat kohtuullisen harmittomia. Tänään oli vaan juuri sopivasti 1,5h ennen sulkemisaikaa sulkemisaikaan asti tilanne, jossa pelkäsin koko ajan saavani joko turpaani tai suurinpiirtein sakset silmääni, jos sanon yhden vääränkin sanan. Vartijan numero oli koko ajan puhelimessa valmiina... Tilanteesta selvittiin ilman vartijaa, mutta meikäläisen perävalot kaikkosivat kaasu pohjassa pihalta, kun vain sain paikat säppiin.

Eilen hypättiin Idan silmien alla Leevin kanssa. Sanotaan nyt näin, että Leevi on hullun kiltti hevonen! Se pelasti minut paristakin paikasta ja kyllä loisti, että on uusi hevonen alla ja kaiken päälle ihan eri tyylinen, mihin olen tottunut. Shock ja Muru Leeviin verrattuna lähinnä valahtavat esteestä yli, hyppy on tosi pyöreä ja helppo pysyä mukana. En osaa edes kuvailla, miltä Leevin hyppy tuntui selkään :D Jotenkin se tuntui hyppäävän tosi paljon ylöspäin, vaikka tosiasiassa se ei edes tehnyt niin. Ensi tunnille lyhyemmät jalkkarit ja totuttelua vain, ei se ala sujua ilman hyppäämistä. Toivottavasti seuraavan kerran hypätään tiistaina, taas Idan silmien alla.

Mun suosikkikuva :)

Hypättiin ensin ihan yksittäisiä tehtäviä, pystyä kahdeksikolla vaihtaen aina suuntaa joka hypyn jälkeen. Tämä osoittautui yllättävän vaikeaksi, kun aloin ylikorjaamaan lantiolla ja aina kun piti siirtyä HELPOMPAAN suuntaan, tultiin aina alas oikeassa laukassa, kun piti tulla vasemmassa. Lantioni menee siis itsestään aina vasenta laukkaa ja korjasin sitä liikaa, jolloin olinkin toiseen suuntaan vino. Ratsastus on siitä niin hieno laji, että aina kun luulee vähän osaavansa jotain, palaa äkkiä takaisin maan pinnalle!

Lisäksi hypättiin yhden askeleen välillä olevaa sarjaa ennen pientä rataa. Se sentään sujui ihan ok, kun sain oikean puoleni järjestykseen ja käännettyä kunnolla ulkoavuilla. Leevi oli kovin innoissaan ja tosiaan pelasteli tilanteita korvaa lotkauttamatta, kun minä mokailin... Välit sujui ok, mitä nyt en nähnyt varmaan ainuttakaan paikkaa ennen kuin ihan paria askelta ennen. Se itse hyppyyn mukautuminen oli kaikkein vaikeinta! No, olin ihan varautunut treenaamaan pienillä tarpeeksi kauan, meillä ei ole kiire isoille radoille. No ok, minulle metri on jo ihan tarpeeksi iso. Katsellaan sitäkin joskus kahden vuoden päästä, jos saan kasattua itseluottamukseni? Leevi on kyllä kaikkein paras mahdollinen hevonen minulle, kun ei ainakaan näillä pikkuesteillä välitä tekemistäni virheistä. Ja no panic, lykkään vaikka Idan sinne selkään hyppäämään Leevillä välillä, jotta tulee varmasti niitä onnistuneita hetkiä.

Nyt oli minulle liikaa kaikkea. En päässyt kunnolla hyppyyn mukaan, jolloin jännitin polven (logiikka?) ja alapohje irtosi. Sitten mukamas kompensoidaan tilannetta sukeltamalla. Jospa olisin oppinut jotain ja tiistaina kaikki sujuisi kuin tanssi?

Hyppäämisen jälkeen Ida lainasi kypärääni ja kävi vielä nopeasti Leevin selässä, todeten ruunan olevan ominaisuuksiltaan tosi lähellä hänen entistä kilpatammaansa. Raipasta ei paljoa välitetä ja pohkeella saatava kunnolla eteen. Ihanainen lupasi vähän niinkuin myös opettaa mut ratsastamaan tuollaista elikkoa :) Räpsin pari kuvaa Idan vastalauseista huolimatta ("et sä voi julkasta kuvaa jossa mulla on kimalteleva kypärä päässä!") joten here you go:

Pakko sanoa sekin, että Leevissä on sitä jotakin. Siinä on jotain, josta tykkään ihan hirveän paljon. Olen kuitenkin se kyyninen ravityttö, joka ei pahemmin kiinny hevosiin elleivät ne ole omia ja varmasti pysyviä - Leevissä oli jo koeratsastuskerralla jotain, josta pidin hirveästi. Vaikka se on ollut vasta pari viikkoa meidän tallissa, tykkään siitä ihan hirmuisesti. Niin vaan niitä the hevosia joskus löytyy. Kurre on ollut valtavan rakas alusta asti, Pommaciin tykästyminen otti aikansa, Leevi vaikuttaa Kurre II:selta.

Tiedän sitten myös, että olen kohtuullisen kokematon hyppääjä ja teen virheitä. Juuri siksi käyn silmän alla enkä hyppää yksin ja haluan kehittyä, enkä voi kehittyä hyppäämättä.