14. kesäkuuta 2014

Kurren valmistautuminen kisoihin

Onpa outoa kirjoittaa tätä postausta! Kurre, tule kotiin jo...

Edellisessä aihetta käsittelevässä postauksessa läpikäytiin Leevi, nyt on siis Kurren vuoro. Esimerkiksi hevostalli.netissä kysellään usein, miten muut treenaavat ponejaan tai viimeistelevät ne starttiin: pyydän tässäkin huomioimaan, että tämä on tapa, jonka olen omalleni todennut parhaaksi. Kaikille poneille ei tällainen viimeistely sopisi alkuunkaan, eli muiden tavoista ei kannata välttämättä ottaa mallia tai uskoa sokeasti sitä, mitä muut sanovat. :)

(c) Elina Karjalainen

Raveihin valmistautuessa...


Kurre on juossut kaksi kautta kilpaa ja vasta nyt, kahteen viimeiseen starttiin löysin ainakin tällä haavaa toimineen viimeistelytaktiikan. Kurrella siis ratsastetaan puhdasta kouluratsastusta kunnon tunnin treeni laukkoineen päivineen noin neljä päivää ennen starttia ja sen jälkeen se saa tarhailla starttipäivään asti. Välipäivät poni yritetään pitää mahdollisimman tyytyväisenä runsaalla rakkaudella ja rapsutuksilla ja mitä enemmän se saa tehdä jäyniään, sen parempi! Toki järkevyyden rajoissa, mutta vietän ponin kanssa mahdollisimman paljon muuten vaan aikaa ja tehdään mm. niinkutsuttuja porkkanavenytyksiä tarhassa. Olen kokeillut useaa vapaata peräkkäin, vetoja 1-6 päivää ennen starttia, kevyttä lenkkiä vetojen sijaan ja kaikkia näiden variaatioita, mutta ratsastus toimi parhaiten ainakin vuoden 2014 kevään starteissa.

Starttipäivänä poni kiillotetaan ennen kotoa lähtöä niin hyvin kuin mahdollista (= yleensä se on pyörinyt sydämensä kyllyydestä kurassa) ja letitän otsatukan valmiiksi. Sitten kohti ravipaikkaa, jossa lämmitystä päivästä riippuen 2-3 kierrosta radalla ja mieluiten suoraan lämmityksestä starttiin, noin vartin kävelyttelyt lämmityksen jälkeen varikolla.

Mukaan raveihin lähtee
  • valjaat, ohjat, kilparintaremmi, potkuremmi + varmistuskumilenkit
  • suitset kuolaimineen, o'mara raymond-sekki, meksikolainen turparemmi
  • kilpakärryt
  • suoja-arsenaali: polvi- ja jännesuojat sekä takajalan pitkät säärisuojat
  • oma kilvanajopuku ja -kypärä, turvaliivi, varrelliset kengät/kumisaappaat, piiska
  • heinäpussi, vesiämpäri, hikiviila ja ehkä jopa yksi harja
  • loimet kelin mukaan, talvella toppaloimia myöten
  • hevospassi, rahaa (= isän lompakko, kun en koskaan muista nostaa käteistä)
Ravimatkoilla usein pysähdytään kotimatkalla syömään, jos lähdetään Turkua tai Tamperetta pidemmälle. Tällöin poni saa heinäverkon eteensä, jos kotimatkalle on lähdetty tyyliin suoraan startista.

Ratsastuskilpailut




Kurre on ehtinyt korkata vasta yhdet koulukilpailut niinkutsutusta oikeasta luokasta, mutta Wilkku ratsastaa ponin ainakin kahtena kisoja edeltävänä päivänä itse kunnolla kentällä. En puutu ratsastukseen sen kummemmin, vaan keskityn lähinnä jännittämään. Kisapäivänä letitän ponin kotona valmiiksi, harja jatkoletille ja ainakin toistaiseksi etutukka saa olla auki. Kurrella on paksu, mutta hankalan mittainen harja, joka kovin mieluusti aukeaa vauhdissa ja etsin vielä täydellistä kisakampausta. Seuraava testi on niinsanottu oriletti, eli jaan harjan kaulan molemmille puolille ja letitän kaksi jatkolettiä, jotka mahdollisesti myös ommellaan yhteen. Etutukkaan aion kokeilla sykeröä (ja lähinnä sen ulkonäköä), mutta nyt puuttuu poni jolla harjoitella.

Aluekisojen myötä saatan jopa pestä ponin kisoja varten kunnolla puhtaaksi. Raveihin en viitsi.

Mukaan kisoihin pakataan
  • satula, lampaankarva, satulavyö ja valkoinen huopa
  • koulusuitset kuolaimineen ja ohjineen
  • mustat, puhtaat suojat verryttelyyn ("oikeissa" kisoissa valkoiset pintelit?)
  • numerolappu
  • karvakiilloke, harjat, letityskuminauhat varmuuden vuoksi
  • ämpäri, vettä
  • hevospassi ja rahaa
  • loimet ja lahjontanaksut

Fanni kisaa Kurrella harjoitus- ja seurakisoissa toistaiseksi lähinnä ravi- ja puomiluokkia, joihin ei panosteta ihan yhtä paljoa kuin "oikeisiin" kisoihin. Pikkukisoihinkin lähdetään silti letitetyllä, siistillä ponilla, siisteillä puhtailla varusteilla ja hyvällä mielellä :)


Kurren koulusuitset - tämän vuoden rakkausvaruste

3 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kurrelta ajellaan kaikki karvat pään puolikasta lukuun ottamatta eli kyllä, talvella klipattu. Kesällä luonnontilassa :)

      Poista
    2. isommissa kisois ei saa käyttää suojia/pinteleitä tietty verrytellyssä voi

      Poista