Veikko on saanut tällä viikolla nauttia enemmän ja vähemmän märästä maastoilusta, kouluratsastuksesta ja puomeista. Enemmän ja vähemmän hyvällä menestyksellä.
Alkuviikosta lähdettiin Oonan kanssa "pitkään rankkaan maastoon", joka supistui vauhdilla hyvin lyhyeksi ja nopeatempoiseksi. Käveltiin pidempää reittiä metsään, kun taivas repesi totaalisesti ja alle kahdessa minuutissa kaikki neljä oltiin kuin uitettuja koiria. Oltiin jo lähes metsässä, jossa posotettiin pari kilometriä ravia ja laukkaa ja lyhyttä reittiä vedenpaisumuksen keskellä kotiin. Toki sade loppui sata metriä ennen kotiporttia... En ihan oikeasti muista, koska olisin ollut alusvaatteita myöten litimärkä! Onneksi olin tullut tallille suoraan töistä, eli vaihtovaatteet olivat messissä.
Koulupuolella olen keskittynyt pitämään tahtia joka askellajissa, vaikka sitten mentäisi alitemmossa. Käynnissä Veikko lähtee herkästi passitahtiin varsinkin, jos käyntiä yrittää ratsastaa tuntumalla ravaamisen tai laukkaamisen jälkeen. Onneksi ilmoittauduin huomiseksi Luvialle C:1 enkä B:0! C:ssä ei nimittäin ole käyntiä lainkaan. Ravissa ja laukassa Veikko mieluusti rullaisi kuolaimen alle ja mun on tuettava sitä jaloilla reippaasti, sekä laukassa muistettava lopettaa ratsastaminen ja itse enemmänkin istua passiivisesti, kuitenkin jalalla tukien. Jos lähden istumaan laukkaa (kuten mieluusti teen) niin tahti kärsii ja Veikko alkaa kuumua, kun puutun liikaa. Paketti pysyy kasassa, kun en yritä liikuttaa Veikon jalkoja sen puolesta :)
Eilen heitin ruunalle oikein estepenkin selkään ja koska maastossa todettiin satulan hiukan valuvan taakse, heitin sen alle liukuesteen ja vielä rintaremmi messiin. Veikko oli ihan hirveä alkuun! Rullasi ja oli täysin poissa avuilta, yksi hyvä askel siellä sun täällä. Liukueste napattiin pois satulan alta ja kas, hevonen alkoi pikkuhiljaa rauhoittua. Hänen herkkä mielensä ei selvästi digannut liukuesteestä! Kun sain ruunan vähän tähän maailmaan takaisin, tulin pari kertaa molempiin suuntiin 9m välillä olevia kunnon kenttäratsastajan puomeja, eli noita metrin leveitä koivutukkeja. Näitä tehdessä on meinaan tähtäyksen oltava kunnossa!
Puomit olivat alkuun katastrofi, mutta pikkuhiljaa homma alkoi hiukan sujua. Tarvitsisin kymmenen puomia lisää, jotta voisin tehdä erilaisia puomiratoja ja treenata "radan" ratsastusta kotona, mutta näillä kahdellakin saan treenattua ajatusta, miten Veikolla tulee hypätä. Käsi hyvin hiljaa ja pehmeänä, jalka kiinni. Ikävä kyllä Leevi vaati sen viime hetken prkl-asenteen hevosen muuten hidastaessa vauhtia juuri ennen hyppyä ja se tulee alitajuntaisesti meikäläiseltä edelleen, joudun keskittymään ihan sikana ja vaan miettimään "ole HILJAA!" kun teen Veikon kanssa mitään.
Loppuraveja aloitellessani Veikko otti kaksi ihan superaskelta, pää täysin luotiviivalla ja isoa rentoa ravia. Varsinkin alussa homma menee herkästi juoksemiseksi, joten aloitan homman hitaasti ja toivon mukaan pian pääsee ravia jo kasvattamaan. Veikko on ovela hevonen, se putoaa kaikessa hiljaisuudessa pohkeen taakse ilman, että edes tajuan sitä - ja sitten on ongelmia. Onneksi meitsillä on apuna valmentaja, joka todella haluaa auttaa meitä eteenpäin. Leevi oli sillä tavoin rehellisempi ratsastaa, että se oli ihan avoimesti ja häpeilemättä pohkeen takana. :D
 |
| Aavistuksen kiinnostaa, mitähän tässä tapahtuu... |
Tänään oli lyhyet kenraaliharkat huomisiin koulukisoihin ja Wilkku ratsasti Veikkoa ensin hetken. Sain vihdoin ja viimein Veikon kulkemaan oikeasti pidemmällä kaulalla ja rentona, mutta saa nähdä, pysytäänkö noususuhdanteessa huomenna vai tullaanko pilvilinnoista ryminällä alas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti