2. lokakuuta 2013

Sipan kouluvalmennus

Eilen päästiin vihdoin Leevin kanssa ekalle koulutunnille, jonka piti koulutuomari Sirpa Ruojärvi. Kerroin heti, etten tarkkaan tiedä mitä Leevi osaa, mutten usko sen olevan erityisen osaava temppujentekijä oltuaan vain esteratsastajan käytössä ennen minua.

Tunnilla keskityttiin perusasioihin käynnissä ja ravissa, sillä toinen valmennukseen osallistuva on muutaman viikon laukkakiellossa. Ja ihan hyvä, oli ihan tarpeeksi haastetta pelkässä ravissakin :D Aloitettiin lyhentämällä käyntiä ja tekemällä pysähdyksiä, joissa Leevi oli niin levällään kuin olla voi. Positiivista silti, että hevonen jäi seisomaan paikalleen - treenasin sunnuntaina siirtymisiä kentällä omin päin ja pysähdyksissä Leevi tarjosi AINA peruutusta, vaikka miten päin istuin selässä. Nyt se seisoi, vaikka itse asentoa ei pahemmin voi kehua. Pysähdysten jälkeen tehtiin pätkiä pohkeenväistöä keskihalkaisijalla, jotka sujuivat osittain ok, mutta en saanut hevosta kunnolla pohkeen ja ohjan väliin. Väistö vasemmalle oli huomattavasti vaikeampaa kuin oikealle, tosin meille kaikki on vaikeampaa vasemmalle... Mutta sitten vasta paketti levisikin, kun piti väistää harjoitusravissa. Pari askelta tuli hyvin, mutta sitten Leevi alkoi painaa ulkopohjetta vasten enkä meinannut saada sitä millään suoristumaan väistöstä ilman vahvaa pohjeapua. Harjoitus oli ilmeisen vaikea Leeville ja se vastusteli raviväistöä muutaman askeleen jälkeen, enkä ollut tarpeeksi nopea korjatakseni. Ravivoltit sujuivat oikealle hyvin, vasemmalle taipuminen oli alkuun hakusessa. 

Harjoiteltiin vielä takaosakäännöksen alkua, joihin Leevi alkoi saada hiukan jotain ideaa. Loppuun vielä muutama kolmikaarinen kiemura, jolla Sipa halusi nähdä molempiin suuntiin kunnon taipumista. Sipa piti Leevin käynnistä ja ravista, ilmeisesti siis sitä kehtaa joskus vielä käyttää kouluradalla :)

Tänään jatkan eilistä kentällä, treenataan pysähtymisiä ja väistöjä sekä takaosakäännöksen alkua. Harmi kun kentällä eikä maneesissa ei ole peilejä. Janita otti loppuverkasta lyhyen videon puhelimella, katsotaan saanko sitä blogiin asti näkyville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti