1. lokakuuta 2013

Fannin ja Kurren tunti

Hyvän alun jälkeen viime kuun postaustahti harveni ja nyt vielä viikon hiljaiselo! Puolustaudun sillä, että kävimme poikaystäväni kanssa pitkästä aikaa äitini luona Vantaalla nauttimassa kulttuuriviikonlopusta syömällä hyvin ja nauttimassa oopperasta. Ooppera oli kuitenkin liikaa puhelimelleni, joka hävitti kaikki numerot muististaan ollessaan suljettuna. Selkeä vihje, ettei kannata mitään oopperaa harrastaa?


Sunnuntaina Wilkku piti ensimmäisen tunnin Fannille ja Kurrelle. Varoittelin Fannia hiukan etukäteen, että meininki tulee olemaan vähän eri, mitä ratsastuskoulutunnilla jossa on muitakin :)

Tunti meni ihan perusjuttujen merkeissä, Wilkun vähän ottaessa selvää mitä tyttö osaa. Suurin osa tunnista oltiin pääty-ympyrällä, jonka sisälle tehtiin pienempiä voltteja. Fannia vähän suoristeltiin, nostettiin kädet oikeaan paikkaan ja Fannin vaikeammassa suunnassa saatiin pohje kiinni ympyrällä katsomalla kunnolla ulospäin. Ponia taivutettiin ohkeen ympärille ja lähestyttiin peräänantoa myös asettamalla ponia ympyrällä ulospäin.


Kun Fanni sai juonesta kiinni, tunti sujui hyvin ja poni alkoi antaa periksi. Kurrehan on täysi ratsastajan peili, se ei tee ellei saa juuri oikeita apuja - Kurre ei osaa arvata, kuten esimerkiksi moni tuntiponi tekee :) Kurre reagoi ihan kaikkeen, pienestäkin polven puristuksesta hiljenee heti vauhti. Kun ratsastajalla on ohjat kädessä ja pohkeet kunnolla kiinni, poni toimii lähes automaattina.


Tunti oli hiukan shokki Fannille, joka ei ole tottunut olemaan joka sekunti opettajan haukankatseen alla ja saamaan jatkuvaa palautetta. Koko tunnin tyttö kuitenkin ratsasti hyvin ja kuunteli mitä Wilkulla on sanottavaa, eikä vain haahuillut miten sattuu - sitäkin on joskus nähty... Ilmeisesti Fanni ei saanut kovinkaan paljon traumoja, sillä lupasi mennä Wilkun tunnille toistekin :) Tällä tunnilla ei vielä otettu laukkaa vaan keskityttiin kaksikon yhteistyöhön, laukka on melko varmasti luvassa ensi kerralla.


Kurre ja Fanni starttaavat ensi lauantaina Zilpalla raviluokassa seurakoulukisoissa ja Kurre on ilmottu myös Poriin starttiin tiistaiksi 8. päivä. Kokeillaan tällaista hieman erilaista viimeistelyä!



1 kommentti