26. lokakuuta 2013

Ajankäytöstä

Maastosta kotiin
Syksyn pimeydessä ja sateessa sitä todella miettii, miten ihmeessä jaksaa tällaista arkea. Kuinka paljon helpompaa kaikki olisi, kun hevoset asuisivat vuokratallilla, eikä minun tarvisi stressata kuka tänään päiväruokkii ja ehdinkö nyt varmasti siivota tallin kunnolla sekä paijata Kurrea ja Leeviä sen pienen hetken ennen töihin menoa koulupäivänä. Suunnittelen Leevin liikutuskalenterin töideni mukaan ja päiväni ovat muutenkin varsin aikataulutettuja, jotta ehdin joka paikkaan ja mieluusti näkisin poikaystäväänikin muuten kuin illalla viisi minuuttia ennen nukkumaanmenoa, vaikka samassa sängyssä nukutaankin. Olen ollut pitkästä aikaa ihan hirvittävän väsynyt koko ajan, kotiin tullessa suihkuun, ruokaa ja nukkumaan. Siinä ei paljon bloggailla.

Minulla ei tosiasiassa olisi varaa pitää kahta hevosta vieraalla ja nyt olen stressannut kiropraktikko- ja eläinlääkärilaskujen takia. Jääkaappi on kenties ollut hieman laihdutuskuurilla, mutta hevoset on pakko hoitaa. Kurren koko olemus muuttui positiivisemmaksi Rainen hoidon jälkeen ja Leevi ei ole yskinyt kertaakaan reiluun viikkoon, eli nekin rahat ovat menneet ihan oikeaan paikkaan! Nukkuakin ehtii sitten opiskelun loputtua. Olen tehnyt nyt keskiviikosta alkaen sairaslomavuoroja töissä, mutta seuraavassa listassa on taas masentavan vähän vuoroja. Käskin työkaverin lapsia sairastumaan, jotta saan lisätöitä!

Opiskelu, työt ja kaksi hevosta ei todellakaan ole fiksu yhdistelmä, mutta kyllä se antaakin eikä vain ota. Kurren olen antanut ihan suosiolla olla helpommalla ja aloitellaan taas treeniä pikkuhiljaa, tähtäimessä mahdollisesti muutama startti talven aikana kurakelien loputtua. Tänään ikätoverit juoksivat Kouvolassa 5-vuotismestaruudessa, mutta voittajan facebookiin lisäämästä kuvasta päätellen meidän paikka todellakin oli kotona. Voittajaponi juoksi mahtavan ajan kuten muutkin, mutta Kurre olisi siinä kelissä päässyt ehkä 2.15 jos olisi oikein yrittänyt. Kura ei ole meidän juttu ei.

Leevin saikun aikana on käynyt hyvin selväksi, että minä haluan valmentautua ja kilpailla, en vain puskailla. Totta ihmeessä hoidan hevosen kuntoon hinnalla millä hyvänsä - jotta minulla on pitkäikäinen kisakaveri! Olisi myös mahtavaa, jos kotipihassa olisi kenttä tai peräti maneesi, sillä nyt ollaan tassuteltu pitkin litimärkää metsätietä ja oma fiilis on ollut tosi tosi huono. Ei hevosesta johtuen, vaan sateen ja kuralillun vuoksi. Odotan NÄIN paljon, että pakkanen tulee takaisin, maa jäätyy ja sataa lunta! INHOAN sadetta ja kuraa sydämeni pohjasta. Siksi huristankin Leevin kanssa maneesille kevyeen koulutreeniin. Onneksi lähellä on hyväpohjainen maneesi, johon lähtemiseen ei kauaa mene. Tänään ollaan tosin Leevin kanssa ekaa kertaa kokonaan kahdestaan liikkeellä, eli pieni jännitysmomentti, mitä Leevi meinaa autoonmenosta. Olen treenannut sen kopitusta yksin liinan avulla ja homma on sujunut hyvin, mutta paikalla on aina ollut backup :)

Maratonpostauksen loppuun vielä vihdoin kuun alussa kuvattua videota, kun hyppäsin Leevillä maneesilla. Näissä hypyissä on ensimmäistä kertaa pientä ajatusta, että homma on lähdössä vähän jopa sujumaan! Oma ratsastukseni näyttää kohtuullisen karmealta, mutta tästä ei voi olla suunta kuin ylöspäin. Tosin en ole vieläkään päässyt siitä yli, että videon alussa näkyvä väli tuotti meikäläiselle runsaasti päänvaivaa vasemmassa kierroksessa. Oikeaan kierrokseen näin paikat, mutta vasempaan en millään. Laukka pyöri kuitenkin treenissä koko ajan hyvin (jostain syystä videolla hevonen näyttää tosi hitaalta :D) ja jäi hyvä mieli treenistä. 



Toivottavasti vielä tämän vuoden puolella päästään hyppäämäänkin!

4 kommenttia

  1. Pikaiset parantumiset Leeville! Meillä ollu vissii vähän samantapasta tautia ku Leevillä jos oikein ymmärsin, että olis yskää(?). Mitä sä sait ohjeeks parantumiseen? Ja kiva tietää etten oo ainut joka ei nää vasempaan kierrokseen paikkoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yskää joo, ei oikein kauheesti muuta. Meille equipulmin lääkkeeksi ja käsky liikutella kevyesti käynnissä ja ravissa, tosin nyt omin luvin oon ottanut pieniä pätkiä laukkaa kun lima ei ole lähtenyt muuten irtoamaan.

      Jos lohduttaa, mä en nähnyt alkuun paikkoja ennen kuin askel ennen estettä, kumpaankaan suuntaan :D

      Poista
  2. Sehän näyttää jo hyvältä :-) Löysin muuten arkistojeni kätköistä Leevistä erään hyppykuvan, jonka ajattelin jakaa tässä, ihan vaan sen takia koska.. Leevi on esteheppa ;-)

    http://todellako.kuvat.fi/kuvat/villen+hypp%C3%A4ri/IMG_1433.JPG/full

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ton saman kuvan eilen Tian facessa. Olin ainakin hetkellisesti sitä mieltä et pysytellään miniesteissä ni mua ei pelota 8)

      Poista