10. syyskuuta 2012

Ota tuosta nyt selvää

Shock on ehkä maailman omituisin poni, ainakin aina välillä.

Toissapäivänä käytiin kunnon vauhtimaasto, ponilla tuntui olevan energiaa juosta vaikka maailman ympäri. Aivan minimaaliset avut riittivät siirtämään askellajeissa ylöspäin ja tästä olen iloinen! Otettiin kolme noin viidensadan metrin laukkapätkää, kaksi ekaa sain tosissani rauhoitella ponia ja kolmas meni jo hyvässä hallinnassa. Käytiin myös kahlauspaikalla sen verran, että leikittiin kenttäponia hyppäämällä kaatuneen puun yli - mennen tullen. Shock tuntui olevan varsin riemuissaan :)

Eilen poni oli oikeasti kamala. Tarkoitus oli kävellä alkukäynnit maastossa ja tehdä kevyt läpiratsastus pikkukentällä. Shockilla oli kyttäyspäivä ja kentällä se oli jotain aivan hirveää! Pitkästä aikaa rehellisesti selätön ravissa ja koko ajan vain kyttäsi metsään, jossa liikkui sienestäjiä. Hampaat irvessä sitten ravattiin ja taivuteltiin, kunnes poni alkoi antaa periksi. Kun saatiin edes kohtalainen pätkä molempiin suuntiin, lähdettiin kotiin. Kotimatka (n. 300m) tapeltiinkin sitten vauhdista, Shockilla on ollut  viime aikoina tarve tikittää mahdollisimman nopeasti kotiin eikä puhettakaan rennosta käynnistä. No, ilmeisesti kuitenkin taistelu auttoi, sillä...

Tänään oltiin pääasiassa kävelemässä maastossa. Tietänette tunteen, kun kaikki motivaatio on nollan alapuolella? Joka paikassa on vain vesilammikoita ja ennenkaikkea LIUKASTA. Shock kiertää jokaisen vesilätäkön, ellei ennen lätäkköä aina käy samaa keskustelua kavioiden kastelemisesta. Tehtiin sitten kompromissi ja marssittiin pientareita pitkin kiipeilymäille, siellä pari kertaa mäki ylös alas ja kotiin. Pieni ravipätkä kotimatkalla vähän kuivemmassa kohdassa ja taas kävellen. Vielä vähän ennen pikkukenttää otettiin kolmoissarja - Shock hyppää joka kerta yhden tietyn lammikon yli ja yhdisti nyt kaksi muuta tähän. Mentiin siis kolmoissarja innarina. On se aikamoinen :) Tänään poni oli superpaljon mukavampi, mitä eilen. En tiedä, auttoivatko tänään käytössä olleet huput sen verran eristämään tuulta, ettei ihan kaikki risahdukset kantautuneet korviin.

Eilen laitoin myös Kurreneidin valjaisiin, ensimmäistä kertaa reippaaseen kuukauteen. Käytiin maaseutumatkailemassa eli maantietä pitkin, poni olisi ottanut viivaa jokaisen auton kanssa joka porhalsi ohi. Nyt yritetään pitää ponin mieli korkealla, mahdollisimman vähän ajoa ja kaikkea muuta touhuamista sen edestäkin, josko Seinäjoen poniraveissa meno taas maistuisi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti