19. syyskuuta 2012

Aaand we're back again

Koneeni koki muodonmuutoksen, eli poikaystäväni päivitti koneen uuteen uskoon asentamalla windowsin uudelleen - revin hiuksia päästäni, kun HP Support Assistant oli olevinaan niin fiksu ja loistava, jumittamalla koko koneen joka kerta auetessaan. Nyt näyttää ja tuntuu paremmalta, kun koneessa ei ole kuin ne oikeasti tarvittavat ohjelmat :)

Tänään on kaiken lisäksi istuttava koulun ja tallin jälkeen koko ilta koneella. Opinnäytetyön kirjallinen osuus pitää olla palautettuna perjantaina sekä englannin tehtävät torstaina. Opinnäytetyötä olen kirjoittanut kaksi sivua, englantia en ole edes aloittanut...

Ponirintamalla on hiljaista. Kurren kanssa kävin ajelulla sunnuntaina ja poni oli kertakaikkisen hieno. Alkuun käveltiin, hölkättiin vetosuora ja käveltiin Katinkuruntietä Ilmailuopistontielle, jota pitkin madeltiin hitaasti mutta varmasti takaisin kohti metsälenkkiä. Meidän ajolenkki tekee epäsäännöllisen kolmion muotoista lenkkiä metsässä, kaksi kolmion kulmista aukeaa suoraan maanteille. Kurren kanssa on kiva maaseutumatkailla välillä ja kipittää kiertäen maantietä kolmion toiseen avonaiseen kulmaan. Molemmat maantiet ovat liikennöityjä, mutta Kurre ei ole tähän mennessä kavahtanut oikeastaan muuta kuin sitä yhtä tiettyä postilaatikkoa Katinkuruntiellä, joten sen kanssa on mukana kruisailla menemään.

Pitkien kävelyjen jälkeen poni oli innokas juoksemaan ja esitti aikalailla parastaan. Ajoin kolme vetoa tarkoituksena avata paikkoja tämän viikon lauantaita varten. Ensimmäinen meni aivan penkin alle, kun oli pakko itse yrittää ajaa. Seuraavat kaksi... No, riittääkö kun sanon, että minulla tuntuu olevan aika hyvä poni? Istuin hipihiljaa kärryillä, pidin ohjia kahdella sormella pinsettiotteessa ja mietin vain, että "ole hiljaa, älä tee mitään..." kun poni kiihdytti vauhtia joka askeleella, sataprosenttisen puhtaalla ravilla korvat hörössä. Viimeksi viikkoa ennen Porin starttia Kurre tuntui tosi hyvältä, joten olen aika skeptinen Seinäjoen suhteen - meneekö taas aivan penkin alle...

Mietin tuossa pitkän kävelyn aikana samalla uutta lämmitys- ja viimeistelytekniikkaa sekä myös Kurren tulevaisuutta meillä. Aloitan toivon mukaan ammattikorkean ensi syksynä, jolloin joudun ihan tosissani tekemään koulussa jotakin, nyt pääsen harhaanjohtavan helpolla. Kurre siis todennäköisesti astutetaan ensi keväänä ja pidetään juuri sopivaan aikaan mammaloma. Kurre olisi varsan saadessaan kuusivuotias, eli aikaa treenata takaisin radoille olisi enemmän kuin hyvin. Ajetaan astutuksen jälkeen muutama startti jos sellaisia on tarjolla ja aloitetaan lomailu. Orien suhteen olen katsellut lähinnä Ruotsiin, haluan kuitenkin raviorilla astuttaa ja Kurrella on isänisänä Vagabond - joka löytyy lähes jokaiselta Suomen orilta turhan läheltä. Tyson II kiinnostaisi muuten, mutta siinä tapauksessa Vagabond 2+3... Juttelin eilen ponikasvattajagurun Erja Mattilan kanssa puhelimessa, millä hän ponin astuttaisi. Erja ehdotti mm. Guminoa, mutta Gumino on 130cm korkea ja Kurre nyt mitattu 128,5cm, aika riskirajoilla mennään varsan koon suhteen. No, tässä on pitkä talvi aikaa miettiä! Keskitytään nyt 14.10. juostavaan 4-vuotismestaruuteen, jota olen jo alkanut jännittää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti