21. elokuuta 2014

Virallinen Kurrepäivitys



Kurre palailee hyvää vauhtia normaaliin päivärytmiin laihdutuksen, ratsastuksen, ajon ja yleisen söpöilyn merkeissä. Neiti on Pinomäen kiertopalkinto tällä hetkellä, sillä se tarhaa normaalisti aamupäivän Pepeponin kanssa ja iltapäiväksi siirtyy viereiseen loossiin Veikon seuraksi, kun Vepe on saanut päiväruokansa imuroitua. Kurre on hyvin vastaanottanut kiertävän seuralaisen tehtävät.

Ihan samaa ei voi kuitenkaan sanoa työntekoon palaamisesta, sillä Kurre on perusluonteeltaan hyvin, hyvin mukavuudenhaluinen ja jatkaisi mielellään mahankasvattamista ilman sen suurempaa kiusaamista. Wilkku on läpiratsastanut ponia nyt kahdesti ja poni on vieläkin jäykkä ja oikea laukannosto on hukassa, kun Kurre ei millään haluaisi kantaa itseään läpi noston ja nostaa vain vastalaukkaa. Hierojalle on viestitelty ja jatkamme ponin jumppaamista :) Normaali Wilkun poninkiusauskerta sisältää paljon erilaisia väistöjä, taivuttelua molempiin suuntiin ja sitä laukannostoa noin sata kertaa per ratsastuskerta. Poni joutuu ihan tosissaan tekemään töitä

Fanni käy ratsastamassa 2-3 kertaa viikossa ja ainakin yksi kerta on mäkien kiipeämistä - erityisesti eteen tarvitaan paaaaljon voimaa! Veikko on myös mäkikuurilla, eli kaksi hevosta yhdellä iskulla. Lisäksi ponin ohjelmassa on Fannin kanssa kunnon laukkamaastoa aina välillä ja tietenkin sitä itseään, kouluratsastusta. Kurre on lisäksi aisoissa 1-2 kertaa viikossa kunnon lenkillä ja kerran opettaa erästä 10-vuotiasta poikaa ajamisen saloihin. Saadaan Porin raviradan ponikoululta koppakärryjä lainaksi, joten käydään raviradalla ajamassa jotta pääsen mukaan viereen istumaan kun luovutan ohjat Kassulle. Kurre on ottanut ihan sikahyvin opetusponin homman vastaan! Se on ajaessa normaalisti aika kuuma ja reaktiivinen, mutta Kassun kanssa se on selvästi rauhallisempi ja kärsivällisempi. Ollaan ponin kanssa menossa vieraileviksi tähdiksi ponikouluun opetusponiksi valjastusmielessä ja mahdollisesti talutusratsastukseen, joten ponin siedättäminen kunnolla lapsiin on käynnissä big time. Kurrehan rakastaa ihan kaikkia eläviä olentoja, mutta se on välillä vähän... raju rakastaja työntäessään turpansa aika aggressiivisesti suoraan toisten naamalle tyylillä "MOI MITÄ SULLE KUULUU!" :)








Note: pidä kypärä päässäsi, jos et ole täysi-ikäinen ja vastuussa omasta päästäsi!


3 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kurre on sisimmässään Totilas. Vähän läski sellainen ;)

      Poista
  2. Tuo kypäräjuttu on totta! ;) ihania kuvia!

    VastaaPoista