Kari Nevalan valmennus

Itseluottamuksen puute.

Viime tiistaina hyppäsin ensimmäistä kertaa kuukauteen venähtäneen kylkeni takia ja löysin itseni ja Veikon Kari Nevalan valmennuksesta. Hyppäri jännitti etukäteen, koska

1. hyppytauko
2. lyhyt yhteistyö Veikon kanssa esteillä
3. miten meidän käy?

Alkuverkka meni vielä ihan mukavasti, taivuteltiin hevosia pienillä volteilla ja väistätettiin erilaisilla väistöillä. Veikko kävi alusta asti tosi kuumana ja tuntui olevan superinnoissaan päästessään hyppäämään ja pörräsin sen kanssa ympäri kenttää jutellen sille koko ajan mukavia. Laukkaverkassa tehtiin samaa hommaa edelleen ja haluttiin hevosia hyvään kontrolliin ja rennoiksi. Veikko rullaili aika paljonkin edestä, sitä se tekee kuumuessaan ja silloin sen löytää herkästi pohkeen takaa.

Kentällä oli yksittäinen pysty, 21,5m pysty-okseri-linja ja pysty-pysty-okeri kolmoissarja. Verkkahypyt yksittäiselle pystylle ja linjan okserille menivät ok ja homma tuntui vielä ihan kivalta, mutta linja tuotti meikäläiselle ongelmia. En jotenkaan tahdo hahmottaa Veikon laukan pituutta ja joko olisin tullut linjan mielelläni neljällä tai kuudella(??) kun oikea askelmäärä olisi viisi. Arviointivirhe johtikin kieltoon okserille ja siinä vaiheessa alkoi paineet nousta. Yhtäkkiä olin aivan lukossa ja keskityin lähinnä pelkäämään esteitä.

Ärsyttää ihan superhyperpaljon, etten vaan saa päätäni kasaan. Kun alan jännittää, puristan polven kiinni ja kadotan tasapainon hypyssä. Pienillä (estetyypistä riippuen n. 90cm ja alle) esteillä tätä jännittämistä ei oikeastaan ole lainkaan, mutta tietyn korkeuden jälkeen menen lukkoon, unohdan ratsastaa Veikkoa vaan alan tuupata Leeviä ja Veikko kieltää, kun paineistan liikaa. Veikon kanssa riittäisi, että keskityn pitämään sen väleissä paketissa ja kohtuu rauhallisena ja antaisin hevosen hoitaa sen hyppäämisen. Leevin kanssa siihen ei vaan voinut luottaa, vaan joka ikinen askel piti ratsastaa loppuun asti ja esteillä varsinkin viimeiset kaksi askelta piti varmistella, ettei vauhti hiipunut täysin.

Lopputunnista sain taas hiukan kasattua itseäni, vaikka edelleen takerruin satulaan polvilla. Wilkku hypyttää meikäläistä huomenna aamusta, jotain helppoa ja kivaa, jotta saan itseluottamustani vähän takaisin ja toivottavasti selviän Kangasalan rataesteistä. Selvä päävika meikäläisellä, koska teen maastossa sen kummemmin miettimättä sitä mitä käsketään ja pystyn rentoutumaan, mutta rataesteillä on jostain syystä jokin mörkö tällä hetkellä. Varsinkin, jos kolmoissarjan C-osa nostetaan yli metriin ja sanotaan, että väli voi olla hiukan ahdas.

Jatkan harjoittelua, hampaan puremista. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, itseni suhteen.