Keskiviikko ja perjantai

Ponini on virallisesti pöpi.

Tallilla odotti tänään supermutainen poni, jonka kanssa reippailtiin noin 15 kilometrin lenkki. Ensimmäiset viisi kilometriä poni painoi naruille minkä ehti ja myös peppu oli kevyemmän oloinen kuin aikoihin. Potkuremmi meillä kuuluu ihan vakiovarustukseen, mutta ponin epäonneksi mulla on jo reippaasti kokemusta kevyestä takapäästä ja saan nykyään lopetettua Kurren tinttailut heti alkuunsa...

Ypäjä 22.4.2012

Käytiin maaseutumatkailemassa ensin Lattomerellä, porskutettiin peltotietä kiihtyvällä vauhdilla ja pelättiin kaikkea mahdollista. Erityisesti vastaantuleva lenkkeilijä meinasi saada Kurren loikkaamaan suoraan ojaan ja pitihän sitä samaa lenkkeilijää kytätä uudelleen siiloilla kääntymisen jälkeen! Kotiinpäin tultiin edelleen kivet sinkoillen vaikka pitelin kiinni, poni tuntui sen verran innokkaalta etten pakottanut kuitenkaan ihan kävelyksi heittämään.

Katselin taivaalla olevaa mustaa pilveä ja päätin sen olevan ihan viaton, paikallaan oleva pilvi, kääntäen Kurren vielä pisimmälle maantielenkille kun kerran virtaa oli.
Väärin. Virhe. A mistake. Älkää ikinä tehkö näin. Jätin kurahousut kotiin ja ajoin kumisaappaissa ja kollareissa, vain todetakseni meidän olevan yhtäkkiä ukkosmyrskyn keskellä. Olimme jo niin pitkällä kotoa, ettei kannattanut kääntyä ympäri vaan jatkaa alunperin aikomani lenkki loppuun, jonka aikana saimme nauttia niin salamoinnista, jyrähtelystä kuin vesi- ja raekuuroista. Sormenpään kokoiset rakeet vaakasuoraan kohti kasvoja tekee muuten kipeää...

Ypäjä 22.4.2012

Kuten arvata saattaa, sade loppui kuin seinään kun meillä oli parisataa metriä matkaa kotiin. Sade oli kuitenkin onneksi kohtuullisen lämmintä vaikka yhdellä pitkällä suoralla tuulikin kylmästi. Kotona poni pääsi kokovartalosuihkuun ja mahan alta sai rapsuttaa mutakerrosta piikkisualla irti. Haluan ponin, joka ei rakasta mutakylpyjä.

Keskiviikko on nyt Viivin ratsastuspäivä, tytöt saavat aikalailla heti mennä ihan kunnon lenkkejä. Viivi ratsasti keskiviikkona lyhyen lenkin ja jos poni oli tänään räjähdysvalmis, parempi mennä vaan ihan kunnon lenkkiä ja pian aloittaa pepunparannus eli kiipeilyharjoitukset Pinomäen ainoassa mäessä, jonne ei kärryillä pääse. Vielä en ole ihan päättänyt, korvaako ratsastus yhden ajokerran vai ajanko edelleen 3x viikossa. Tulee varmaan kokeiltua ja välillä ajettua enemmän, välillä vähemmän.

***

Keskiviikko oli Kurren ekan virallisen ratsastuksen lisäksi Lindospäivä. Huristin Nakkilaan ihanassa auringonpaisteessa ja ylitin itseni monin tavoin! Lindos oli saanut maanantaina kunnon rääkin Meerin koulutunnilla Suvin kanssa ja oli keskiviikkona aivan super ratsastaa, letkeä ja rento. Itse istuin 98% ajasta tiukasti keskellä hevosta ja hevoseen oli helppo vaikuttaa, se kokosi hyvin ja vastasi - kuten normaalia - pienimpiin mahdollisiin apuihin. 

Saatiin vaihtelua rutiineihin, kun Amanda tuli hyppäämään Faralla pientä ristikkoa ja pystyä valmistautuessaan viikonlopun kisoihin. Suvi yllytti minuakin ja mentiin Lindoksen kanssa pari kertaa pikkuristikkoa! Olen nyt virallisesti hypännyt ekaa kertaa since 2006 ;) Eipä se rehellistä hyppäämistä ollut, mutta hyppykammoiselle loistavaa terapiaa kun alla oli toimiva ja luotettava hevonen, jonka kanssa oli tunne sataprosenttisesta hallinnasta koko ajan. Eikä tyylikään kuulemma ollut lainkaan huono.

Ypäjä 22.4.2012

Ehkä paras fiilis keskiviikosta jäi kuitenkin harjoitusravista. Pystyin ihan oikeasti istumaan ravia kunnolla ja työskentelemään harjoitusravissa, pitämään jalkani rentoina ja vaikuttamaan hevoseen. Pikkuhiljaa saanen jättää takanojankin pois. Minulla on paljon vaivaa selässä ja nojaan ennemmin taakse harjoitusravissa niin kauan kun harjoitellaan sitä, etten niksauta mitään jolloin ratsastukset loppuu pitkäksi aikaa.

Suvi on tulossa PRRC:n koulukisoihin 17. päivä, joihin olen ajatellut ilmoittaa Kurren ja Viivin raviluokkaan jos rata menee kotiharjoituksissa ok. Suvi puhui siitä, että voisin myös tyrkätä jotain koululuokkaa jos haluan - uskallanko lähteä aikuisohjelmaan? Rata on helppo, mutta saanko hevosen muka rennoksi kisapaikalla? Kisajännitys ei varmasti auta sitä.

Lindoksen pois hoidettuani porhalsin Pinomäkeen, jossa otettiin tosiaan Kurren eka kunnon ratsastus ilman taluttajaa ja tarkoituksena myös ravata. Kävelin vieressä vielä kuitenkin, mutta ravien ajaksi jäin odottamaan paikalleni, tällä flunssalla ei paljoa juosta vieressä. Kurre otti ensin melonin nenään Viivin napauttaessa raipalla kun pohkeesta ei olisi haluttanut siirtyä raviin, mutta pian ravasi oikein nätisti metsätietä eteenpäin. Käytiin myös Pinomäen koulun pikkukentällä kokeilemassa kunnolla kääntämistä ulkopohkeen kanssa sekä vähän ympyrää. Kentällä ravikin nousi pelkällä pohkeella.

Ypäjä 22.4.2012

Starttikuvista kiitos Fanny Suomela :)

Startista sananen

Eilen tosiaan suunnattiin auton nokka kohti Ypäjää ja kohti Kurren ensimmäistä virallista ravilähtöä. Jännitin koko viikon aivan mielettömästi ja lauantaina Porin 75-raveissa lämmittävien russien näkeminen sai jännityskäyrät kohoamaan toimiston katosta läpi, mutta ihme kyllä sunnuntaiaamuna jännitys oli tipotiessään.

Tallille päästessäni sain pestä puoli ponia sen syötyä aamuheinät ikävän kuraisessa tarhassa, hetken kuivumisen jälkeen pintelit ja putsit jalkoihin sekä starttiriimu päähän ja tien päälle. Ypäjälle päästessä normaalit sisäänkirjoituksessa käynnit sun muut ja eläinlääkärin etsiminen... Ponit ja hevoset pitää aina tunnistaa ennen ensimmäistä ravilähtöä, sekä ponit mitataan ennen vuoden ensimmäistä starttia 8 ikävuoteen saakka. Eläinlääkäriä ei ollut mailla halmeilla, mutta eläinlääkärin avustaja hoiti tunnistuksen lukemalla pelkän sirun. Ponia tosiaan ei mitattu... No, Hippoksen valvomat ravit vaikka paikallisravit olivatkin, oma on mokansa. Minun puolestani ponin saa edelleen tulla tunnistamaan uudelleen ja mittaamaan niin monella tikulla kuin haluaa, mutta meille on myönnetty nyt vuodeksi kilpailuoikeus ilman mittaamista.

Lämmitys oli ok siihen nähden, että oli tuhottomasti kaikkea katseltavaa ja kuunneltavaa. Oltiin kovin herkässä, eli ohjilla ja piiskalla käskeminen kokonaan poissa kuvioista, melkoista sikalaukkaa tuli lämmityksessä esitettyä kun erehdyin ohjaa käyttämään. 

Esittelyyn mentiin käänteisessä järjestyksessä ja tässä vaiheessa poni tuntui olevan vähän pallo hukassa, miksi mennään jonossa ja yritti kiivetä edellämme menevän numeron kolme kärryille sekä yrittää ohi oikealta ja vasemmalta. Kurre otti vähän jopa nokkiinsa kun en päästänyt sitä ohitse, eikä volttaus pahemmin auttanut asiaa - valmis-komennon jälkeen pidennetty volttirinki sai neitokaisen kiukustumaan toden teolla eikä se meinannut enää kääntyä kilpailusuuntaan, näin hieman häiriten kolmosen starttia, ihme kyllä lähtöä ei otettu takaisin vaikka jäin varta vasten odottamaan sitä.

Poni lähti hyvin, mutta mokasin itse kääntämällä sen sisäradalle kun päästiin kunnolla ykkösen ohi. Samaan aikaan kolmonen antoi painetta ulkopuolelta ja Kurre ilmoitti mielipiteensä perunapeltoa muistuttavasta ykkösradasta laukkaamalla. Vähän aikaa oli vähän palikat sekaisin kun ulkopuolella oli poneja enkä voinut vetää liinoja kiinni sisäradalla, onneksi päästiin pian ulos ottamaan laukka alas ja uusi yritys pysyä ravilla. Vahingosta viisastuneena ajoin koko loppumatkan toista rataa pitkin. Pysyttiin muutamia poninmittoja johtavan Absurd Asan perässä takasuoralle asti, kunnes sain Kurren suostuteltua ottamaan vähän lisää vauhtia ja kun poni tajusi mikä on homman nimi, mentiin kohtuu lyhyellä matkaa Absurd Asasta ohi ja lopulta tultiin pari mittaa edellä maaliin. Sopivasti meni siis reisille, muttei liikaa.

Ikävä kyllä ajoin kymmenyksen liian kovaa (oma lehmä ojassa-sarja Porissa kesäkuussa eli 2.35 paalulta, ennätys 2.34,9. No, aina ei voi voittaa...) ja taktikointi kärkeen karkuun ja kukatkaan ei ihan onnistunut, vaikka ne kukat tulikin kotiin. :)

Loppusuora
(c) Janita

Kiitos mukana olleille Viiville ja Janitalle, joka hoiti hyvin kuvaamispuolen. Isä jännitti hillittömästi katsomossa ja hoiti auton ajamisen, toivon mukaan saan lisää kuvia startista lähiaikoina jolloin saadaan vähän kuvapostauksen tynkää.

:)

(c) Janita

Hevonen / Ohjastaja Aika   Kerroin Palkinto Matka:rata
1. 2 Zenita Dar / Marjukka Mahlamäki 2.34,9 x 50 € 1000:2 Selostus / Video
2. 3 Absurd Asa / Oona Virtanen 2.36,2 25 € 1000:3 Selostus / Video
3. 8 Bigga Belissa / Jenni Tammi 2.27,4 x ep 15 € 1080:2 Selostus / Video
4. 9 Surprise Dar / Jenni Mäenpää 2.24,9 10 € 1100:1 Selostus / Video
5. 5 Karismas Kurt / Verna Sankari 2.35,6 5 € 1060:1 Selostus / Video
6. 7 Malte / Anniina Takkula 2.33,7 x 1080:1 Selostus / Video
7. 10 Flicker Aria / Ida Suomela 2.32,0 x 1100:2 Selostus / Video
8. 1 Sillanpään Alma / Annika Vainio 3.00,7 1000:1 Selostus / Video
9. 4 Urgute 35 RUSS / Maria Riikonen 3.04,0 x ep 1000:4 Selostus / Video
6 Jokimäen Moorits / Paula Koskinen Poissa 1060:2 Selostus / Video

Ypäjä 22.4.

2. ponilähtö klo 13:10 B-Ponit tasoitusajo 1000 m p. 2.40.0 + 20 m/ 4,0 s P. 50 e.

# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Sillanpään Alma / Annika Vainio 1000: 1 3.19,6aly 2.47,1ke 640 €
2 Zenita Dar / Marjukka Mahlamäki 1000: 2 0 €
3 Absurd Asa / Oona Virtanen 1000: 3 2.43,5ke 0 €
4 Urgute 35 RUSS / Maria Riikonen 1000: 4 2.54,3ke 0 €
5 Karismas Kurt / Verna Sankari 1060: 1 2.31,5ke 196 €
6 Jokimäen Moorits / Paula Koskinen 1060: 2 2.31,8ke 202 €
7 Malte / Anniina Takkula 1080: 1 2.38,8ake 2.27,9ke 523 €
8 Bigga Belissa / Jenni Tammi 1080: 2 2.26,3ke 71 €
9 Surprise Dar / Jenni Mäenpää 1100: 1 2.31,5ake 2.22,0ke 333 €
10 Flicker Aria / Ida Suomela 1100: 2 2.26,3ake 2.22,3ke 124 €

Taidan kuolla ennen sunnuntaita, jos jo nyt jännittää näin paljon.

Erikoispostaus: elämää Italiassa part II

Palataan taas kolmisen tuhatta kilometriä kohti etelää :)

Osaka Wise

Vietin tosiaan Italiassa 9kk elämästäni. Näihin kuukausiin mahtui niin iloa kuin surua, opin järjettömästi uutta ja kertasin vanhaa. Olen iloinen siitä, että uskalsin lähteä muille maille vierahille, enkä luovuttanut ennen kuin fyysiset vaivat siihen pakottivat. 

Luovuttaminen oli tosin lähellä sairastaessani erittäin kovan kuumeen muutama kuukausi Italiaan saapumisen jälkeen. Kuumeilin jatkuvasti parin viikon ajan eikä kuume laskenut millään, olin lopulta keskellä yötä lääkärissä hakemassa jotain, jolla 40 asteen kuume saataisi alas. En tiedä mitä sain, mutta tehokasta oli kun seuraavana päivänä kuume oli muisto vain... Tuo korkea kuume vaan sattui nousemaan Milanon raveissa ollessani koelähdössä tyttöjeni Oak ja Osaka Wisen kanssa, onneksi pääsin tytsyjen kanssa kotiin aikaisin pienen auton kyydissä. Minun piti olla ravien loppuun asti muiden kilpailevien hevosten kanssa, mutten meinannut jaloillani pysyä.

Jatketaan mukavammista asioista. Alkuperäisestä hevoskaartistani oli jäljellä viimeisinä kuukausinani vain Oak Wise sekä Osaka Wise. Molemmat olivat mennessäni 2-vuotiaita, eli taakseni jäi kaksi 3-vuotiasta kilpahevosen alkua. Kukaan muu työntekijöistä ei tahtonut sietää näitä kahta tapausta... Osaka oli superkiltti käsitellä ja suorastaan jähmettyi paikalleen kuvaustilanteessa. Tamman kanssa oli aina mukavan helppoa, se piti pintelit jaloissaan yön ajan ja oli toimiva ajaa. Sen verran luonnetta tästäkin tytöstä löytyi, että perähevoset piti pitää tarpeeksi pitkällä tai kiukkupotkua tuli melkoisen kipakasti!

Osaka Wise 3v.

Osaka oli kilpahevosena ihan ok. Tamma stressasi juoksemista, mutta oli kiva käsitellä kilpailupaikalla. Alkuun otettiin vakuuttava rivi pelkkiä kolmosia, Osaka jäi aina parempien jalkoihin. Tämän jälkeen tehtiin pieni varustemuutos ja minun käskettiin vaihtaa tammalle takajalkoihin säärisuojien tilalle pintelit starttiin. Tästä minimaalisesta muutoksesta hyväliikkeiselle hevoselle ilmestyi 3 sekuntia lisää vauhtia! Ensimmäinen voitto sai taas minut äärimmäisen onnelliseksi, olihan sitä jo odotettu.
Osaka sai myös minut loistamaan kerran kotona. Ajoin tammalla hiittiä muiden kanssa ja minut määrättiin yhtäkkiä ajamaan vedot keulasta. Eihän mulla mitään kelloa ollut, mutta siinä ei paljon muuta voinut kuin vetää kuuden vedon sarja ilman kelloa perstuntumalta. Osaka oli usein vetoja ajaessa kärkihevosena, ollessaan aina yksi parhaista ajaa omasta ryhmästään. Ja mitä tamma teki nyt? Pelasti mamman nahan juoksemalla vedot sekunnilleen niin kuin pitikin! Kolmeen ensimmäiseen vetoon jokaiseen aina sekunnin kovempaa ja kolmeen viimeiseen taas sekunti hiljempaa. Pomo kysyi neljännen vedon jälkeen, onko mulla kelloa. Oli kuulemma ennen viimeistä vetoa meinannut sanoa, että saan satasen jos onnistun vielä viimeisen ajamaan tasan 1.45. Saatte kaksi arvausta, mitä aikaa viimeinen veto ajettiin ;) Satasta en saanut, mutta aika omahyväinen olo oli hetken aikaa.

Oak Wise taas... Self Possessed isänä puhuu tyttärensä kautta. Oak oli raivostuttava käsitellä. Kiukutteli, jalkoja hoitaessa sai varoa potkuja, pää ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, auta armias kun piti saksia korvakarvoja. Huulipuristin oli paras kaverini Oakia hoitaessa. Jalkoja oli turha kääriä yöksi, pintelit suikaloitiin alta aikayksikön ja haavojen hoito oli suorastaan vaarallista, kun neitokainen oikein tähtäsi osuakseen kaviolla keskelle otsalohkoa. Latelin monena iltana koko mahdollisen kirosanalitanian sekä italiaksi että suomeksi tämän elikon hoidon aikana... Tamma sai yhdessä vaiheessa syvän vekin jalkaansa ja koska sitä oli tietenkin pakko hoitaa ja suojata, kehittelin mitä hienompia virityksiä pintelin suojaksi. Suosikkini olivat mm. itseliimautuvan pintelin sively reducinella, vahvasti tervalta haisevalla tökötillä ja kun tämä kikka lakkasi toimimasta, laitoin pintelin päälle tähän tarkoitukseen kehitetyt piikkimatot. Soljilla kiinnitettävästi "pintelisuojasta" lähti tylppiä, n. 3cm pitkiä piikkejä parin sentin välein ja tämä oli ainoa keino saada Oak pitämään pinteli jalassaan.

Oak Wise 3v.

Oak sai kuitenkin paljon anteeksi ollessaan kohtuullinen kilpahevonen! 2-vuotiaana tamma voitti ensimmäisen lähtönsä Bolognassa pystyyn ja niin myös sitä seuraavan. Tämän jälkeen otettiin viiden lähdön kestävät laukkaharjoitukset, tamma laukkasi ilman mitään näkyvää syytä kun siltä vaan sattui tuntumaan... Taas alkoi elämä hymyillä, kun Gocciadoro ajoi Oakia Milanossa ja kerrankin ohjastaja kuunteli, mitä hevosesta kerroin etukäteen! Oak painoi ohjalle reippaasti ja sitä oli parempi ajaa selästä. Italiassa saa loppusuoralla kääntää johtavan takaa nollaradalle, eli ohittaa johtava sisäkautta. Tämä oli Oakin kanssa paras mahdollinen juoksupaikka, johtavan takana - suojajuoksu ja lopussa ohi. Taisin kiljua riemusta, kun Oak pisteli Milanossa kovassa lähdössä kolmanneksi 15-vauhtia, ilman pienimpääkään elettä laukalle hyppäämiseen!

Italiassa otetaan usein jokaisen lähdön voittajahevonen dopingiin sekä arvotaan dopingissa ennen lähtöä käyvät. Ennen lähtöä otetaan verta ja lähdön jälkeen ensisijaisesti pissanäyte, mutta ellei sitä saada, otetaan taas verta. Olin eräänä kivana päivänä Oakin ja Ramonin sekä Laurel American kanssa Bolognassa pääsiäisraveissa, kun Oak arvottiin osallistumaan dopingiin ennen lähtöä. Tamma oli jo lämmitetty ja olin riisumassa varusteita kun kuulutus tuli. Ramon kysyi, riisutaanko tammalta kengät starttia varten ennen dopingissa käyntiä ja minä fiksuna sanoin "ei tarvi, otan ne kengät pois kun tullaan takaisin"... Mikä kuningasidea, jälleen kerran.
Hölkkäsin tamman kanssa dopingtalliin ja sain käskyn viedä hevosen karsinaan, otetaan näyte toiselta arvotulta ensin. Eläinlääkärin tullessa meidän luoksemme, ehdotin välittömästi näytteenottoa käytävällä. Ei käynyt, joten varoitin saman tien olemaan varovainen... ja saman tien armas hevoseni seisoi kahdella jalalla. Yritin heti ennen näytteenottoa sanoa, että tamma antaa pistää käytävällä, muttei karsinassa edes kotona. Tässä vaiheessa alettiin etsiä huulipuristinta jota myös pyysin jo ennen näytteenottoa ja todettiin, ettei dopingtallissa ollut mokomaa keksintöä. Yksi lääkäreistä lähti hakemaan huulipuristinta ja minä yritin saada kiukkuista otustani rauhoittumaan. Kokeiltiin maskin kanssa, joka estää näkemästä taakse. Oak tajusi heti, mitä yritetään eikä etujalat osuneet maahan kuin sen verran, että saa taas vauhtia hypätä uudelleen ylös.

Oak Wise

Kun huulipuristin saatiin paikalle, tarvittiin ko kolme ihmistä tähän projektiin. Minä olin ainoa joka pääsi lähelle ilman pystyynhyppäystä, eli metsästin huulta vastaanpanevalta tammalta ja toinen ell sai puristimen paikalleen. Kiristin mokoman niin kireälle, ettei varmaan Oakin turvassa enää kiertänyt edes veri, muuten ei verta olisi saatu otettua. Koko tähän projektiin meni niin kauan, että mulla oli vartti aikaa saada Oakilta takakengät pois ja hevonen valjaisiin ja radalle.
Sain hevosen aikanaan radalle ja kerroin vakio-ohjastajallemme Antoniolle dopingjupakasta. Antonio naureskeli, että se vielä puuttuisi jos Oak menisi voittamaan tämän lähdön - ja saatte arvata, voittiko! Italiassa ei normaalisti ole kuin isoissa lähdöissä valokuvien ottoa ja palkintojenjakoa, mutta pääsiäisraveissa tällä kertaa oli. Nostin vetolaput Oakilta takaisin ylös, ettei neitokainen vie Antoniota voittajakehän kukkapuskien läpi ja hyppäsin itse autoon joka kiikutti minut myös voittajakehään valokuvaa varten. Oak pysähtyi ja SEISOI ehkä ensimmäistä kertaa elämässään rauhassa ja yritimme saada valokuvaajaa ottamaan kuvan väärin päin, eli hevosen peppu yleisöä päin... Ei käynyt. Saimme hevosen käännettyä, mutten tähän päivään mennessä tiedä, saatiinko siitä kuvaa. Taas seisottiin kahdella jalalla, onneksi Antonio ennakoi tämän ja oli puoliksi kärryillä hevosen loikatessa pystyyn. Ei jääty odottelemaan lisäkuvia, hevonen sai lähteä kehästä :)
Minä keräsin hevosen voittamat kaksi valehtelematta 40cm korkeaa suklaapääsiäismunaa, rannekellon sekä Antonion loikkimisjupakassa hylkäämän piiskan sekä itseni autoon ja tallialueelle päästessäni viipotin takaisin dopingiin. Olisitte nähneet niiden eläinlääkärien ilmeet, kun ilmotin tulleeni taas...

Tällä kertaa Oak ei päästänyt eläinlääkäriä kahta metriä lähemmäs yrittämättä hyökätä päälle. Olin siis itse pissanäytteenkeräystavaroiden kanssa karsinassa odottelemassa, josko neiti suvaitsisi pissata. Ei muuten suvainnut. Tällä kertaa se huulipuristin haettiin ennen kuin tamma edes näki ruiskua, mutta jo se huulipuristin sai hulabaloon pystyyn. Neljän ihmisen voimin saatiin metsästettyä Oakin toinen korva huulipuristimeen ja otettua se verinäyte. Seuraavalla viikolla kun marssin taas Bolognassa dopingtalliin, oli eläinlääkärin ensimmäinen kysymys "eihän sulla ole sitä viimeviikkoista hevosta?"

Tästä tuli melkoinen romaani. Näistä kahdesta hevosesta riittäisi juttua vaikka millä mitalla, näiden kanssa kuitenkin tuli oltua koko aika :) Pätkäisen tarinaa siis taas ja jatkan vaikka pojista seuraavassa osassa!

Erikoispostaus: elämää Italiassa

EDIT: Tästä olisi tulossa niin superpitkä postaus, että kirjoitan ensimmäisen osan nyt ja jatkan jos lukijat niin haluavat. En viitsi satuilla kilometritarinoita, jos aihe ei kiinnosta ollenkaan :)

Julkisivukarsinat - starring Odinga & Moriera As

Tylsä koulupäivä sai ajatukset palaamaan lämpimään ja ajattelin saman tien tehdä aiheesta erikoispostauksen hevosettoman päivän ratoksi, josko jotakuta kiinnostaa lukea enemmän elämästäni Italiassa.

Muutin työn perässä Pohjois-Italiaan, Nocetoon, noin tunnin matkan päähän Milanosta. Olin tien päällä päivälleen 9 kuukautta, ennen kuin jouduin jättämään välimerelliset maisemat ja palaamaan takaisin Suomeen - oli todellinen kulttuurishokki lentää vuorten ja peltojen keskeltä suoraan metsään Pirkkalan lentokentälle!

Lähdin tien päälle 15. syyskuuta 2010, eli 20-vuotiaana. En tiennyt mitä odottaa, en puhunut sanaakaan italiaa ja pelkäsin etukäteen selkävaivojeni takia, kuinka kauan pystyn tekemään raskasta ruumiillista työtä. Ihmeekseni sopeuduin joukkoon nopeasti ja toinen suomalainen työntekijä, jo vuoden Italiassa asunut Hanni auttoi minut alkuun italiani kanssa. Olen onneksi oppinut puhumaan kieliä arastelematta ja äärimmäisen huvittavia tilanteita koettiin erityisesti ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, kun olin oppinut ymmärtämään italiaa mutten puhunut itse vielä kovinkaan paljon. Hyvin puutteellisella sanavarastollani yrittäessäni selittää asiaani vain italiaa ja espanjaa puhuville chileläisille työkavereilleni saatiin monet naurut, kun sanoin jotakin aivan muuta mitä olisi pitänyt. Olen tosin edelleen vähän vihainen Wilsonille, kun lykkäsi mut hakemaan hevosten numerot ja kysymään tallipaikat Montecatinin raveissa oltuani kuukauden töissä - mokoma kehtasi seisoa parin metrin päässä nauramassa kun yritin selvittää asiaani numeroiden jakajalle! :)

Tarhoja auringon laskiessa

Töihin aloin heti tilalle saapuessani ja ensimmäisen viikon ajoin tasapuolisesti kaikkien hevosia ja iltaisin autoin Hannia hänen passiensa kanssa, kun minulle ei vielä oltu passihevosia osoitettu. Ensimmäinen järkytys tuli, kun lähdin ajamaan treeniä ensimmäisellä hevosella - en ollut ikinä pitänyt perähevosta ja samaan aikaan ajanut yhtä, aina oli ollut toinen ihminen perähevosta varten. Eipä siinä mitään, käsihevonen kainaloon ja menoksi! Tästä tuli päivässä täysin rutiinia, usein pidettiin kahta perähevosta samaan aikaan. Säännöllisen epäsäännöllisesti oli yksi tai kaksi perähevosta irti, mutta ne metsästettiin kiinni ja matka jatkui. Onneksi hevoset olivat niin tyhmiä (vai viisaita?), että juoksivat suoraan tallille jossa oli yleensä aina joku ottamassa kiinni.

Ehdottomasti hauskin kokemus perähevosen päästessä irti oli, kun Hanni oli alkanut pitää yhtä passihevostaan, silloin 3v Oregonia perähevosena. En tosiaan muista millä ajoin itse, mutta mulla oli kaksi tammaa perähevosina ja toinen tammoista oli oma passini Osaka. Oregon sai idean repiä itsensä irti Hannilta ja lähti juoksemaan rataa ympäri minun perässäni. En tiedä mikä tilanteessa oli niin hauskaa, mutta Oregonin kiinniottamisesta ei tullut mitään kun nauroimme Hannin kanssa molemmat vedet silmissä, kun nuoriherra tepsutteli minun kolmikkoni perässä aivan varmana siitä, että pidin myös sen narusta kiinni. Tilanne on vaikea kuvailla näin jälkikäteen, mutta se oli jotain uskomattoman hauskaa.

Ainoa kuva varsoistani - Perla Axe 2-vuotiaana

Ensimmäiset omat passihevoseni olivat Broadway Marquis, Nuryev, Nischninowgorod, Nancy Or, Oak Wise ja Osaka Wise. Broadway, tai lyhyemmin B-way johon muotoon nimi loppuviimeksi vääntyi, oli kiva hevonen. Amerikantuonti, ollut Italiassa vuoden eikä kulkenut mihinkään. En ollut valehtelematta ikinä nähnyt niin kilttiä ja positiivista orihevosta. Ajaa B-way oli alkuun kamala - ohjien toisessa päässä ei ollut mitään, ei yhtikäs mitään. Hevonen juoksi pää rinnassa ihan omatoimisesti ja näin tapahtui treenin lisäksi myös hiiteillä. Koeta ajaa sellaista nyt sitten... Yhtäkkiä Broadway alkoi kuitenkin löytää ohjalle ja painamaan ja yhtä yhtäkkiä paineli 13-aikoja muutamaan starttiin! En tiedä mikä muuttui, mutta hevonen löysi sisäisen kilpahevosensa ja tottakai otan kaiken kunnian siitä itselleni ;)

Sisäinen kilpahevonen tosin valloitti myös kotoisen olemuksen ja entinen jokapaikanhöylähevoseni (eli se, jolle laitettiin aina ensimmäisiä kertoja perähevosena toimivat... Broadway puksutti eteenpäin kuin juna ja ohjastaja sai keskittyä pitämään perähevosen aisoissa) alkoi painaa myös treenissä. Siirsin sen loppuviimeksi perähevoseksi, ei ole mitään niin ärsyttävää kuin etuhevonen joka painaa ohjalle ja parhaassa tapauksessa kaksi painavaa perähevosta.

Broadway Marquis

Hevoskatraani venäläisedustus lisääntyi yhdessä vaiheessa ja remmiin liittyi vielä Nowosibirsk. Tämä pieni, hyvin arabimainen oripoika oli ihana! Nowon kanssa ei koskaan ollut tylsää ja se jos joku oli suloinen paketti. Alla oleva kuva ei tosiaankaan tee oikeutta hevoselle, mutta liikkuessaan tämä poika oli ihana ja keksi aina äiskän päänmenoksi jotain kivoja kevätjuhlaliikkeitä. Nowon bravuuri taisi olla nelitassuhyppy suoraan ilmaan ja mahdollinen spagaatin yritys... En tosiaan tiedä mitä se yritti, mutta aina se oli yhtä huvittava.

Nowosibirsk

Raveissa kävin yhdessä vaiheessa 3-4 kertaa viikossa, myös muiden kuin omien hevosteni kanssa. Kävin useimmiten Milanon San Sirossa tai Bolognassa, mutta nähtyä tuli myös Montecatini, Padova, Follonica, Torino, Firenze, Cesena ja varmaan muitakin ratoja, mutta useimmiten kävin mainituissa paikoissa. Raveissa oli välillä tuhoton kiire ja välillä pyöriteltiin peukaloita ja nautiskeltiin Italian auringosta. Bolognan kahviosta sai ehdottomasti parhaat ruuat! Vietin joskus koko päivän Bolognassa Ramonin hevosen Laurel Americal juostessa tris-lähdössä, joka vaati lähtöön osallistujat paikalle reippaasti ennen raveja - ehdimme nauttia rauhallisen lounaan ja jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ramonin kanssa oli aina kiva reissata, tulimme hyvin toimeen ja juttua riitti.

Nuryev

Jos aihe kiinnostaa, seuraavaksi voisin satuilla lempihevosistani Irresistibilestä, tytöistäni Oak ja Osaka Wisesta, Noblesse Comosta, Oberon Jetistä sekä kilpailumatkasta Pariisiin sekä hevosen viennistä lentokentälle Frankfurtiin. Aloitettiin siis vähän historialla :)

:)

Tänäänkään ei voi muuta kuin hymyillä. Hinasin itseni yötöiden jäljiltä kohtuullisen koomaisena kymmenen tienoilla ylös ja tsemppasin itseni tallille yhdeksitoista, jotta ehdin käydä suihkussa ennen vieraiden saapumista kotiin. Vastassa oli pitkästä aikaa hyväntuulinen poni! Kurre on ollut kovin kiukkupäällä jonkin aikaa ja nyt oli oma aurinkoinen itsensä.

Sen suuremmitta seremonioitta valjastin ponin hakattuani maahan kiinni jäätyneet kärryt irti (...) ja suunnattiin metsään. Metsässä ponin hyväntuulisuus jatkui ja jäi vaan niin kiva fiilis kokonaisuudessaan päivän treenistä. Oltuaan pikkubiatch jonkun aikaa Kurre näytti taas, miksi tykkään siitä niin paljon. Tosin tekiköhän asiaan osansa se, etten ole tehnyt ponin kanssa taas mitään ylimääräisiä, vaan ajanut, pussaillut ja takaisin tarhaan. Kurre sietää "ylimääräisiä" touhuamisia tiettyyn pisteeseen asti, kunnes on aika antaa pikku tauko ja antaa ponin vain nautiskella poninelämästä tarhassa.

Fiilistelläänpä kesää hiukan:

Kurre ei tosiasiassa ole ihottumainen, mutta sitä ilmeisesti värin takia kiusaa itikat aivan järjettömästi. Koska tykkään pitää ponin ulkona kesällä 24/7, päätin helpottaa ponin oloa. Päähuppu tosin taitaisi olla parempi S-koon sijaan XS-koossa... Kurre muuten vihaa tuota loimea. Ajattelin ostaa täksi kesäksi ei-sukkahousumallin.

Normipäivä

Kurren kanssa on kiva harrastaa siinä suhteessa, että se ei pahemmin pelkää tai "pelkää" mitään. Metsässä on hakkuu käynnissä ja ponia ei voinut vähempää kiinnostaa metsäkoneet pyörimässä ympärille, vaan hölköteltiin menemään normaaliin tahtiin. Meillä on tosi kivat ajopaikat - ihan vaan hevosille pyhitetty, pari kilometriä pitkä lenkki metsässä. Naapuritallin pitäjä lanaa ja auraa ajoreitin ja siellä viihtyvät sekä ratsut että ravurit sulassa sovussa.

Poni oli nakuna tarhassa kun pääsin tallille, tuli päivällä viestiä josko sen loimen saa riisua. Tottakai saa, aurinko paistaa ja lämmittää ja lämpötila plussan puolella! Oli kiva kävellä koulustakin kotiin kun paistoi aurinko.

Takaisin asiaan, Kurre taitaa olla taas pienen loman tarpeessa. Käsitellessä kovin äkäisen oloinen, vaikkakin lenkillä jalka nousi liiankin reippaassa tahdissa... Ajoin tarkoituksella kierroksen pidemmän lenkin kuin normaalisti ja vähän poni kyseli ensin, onko muka pakko hölkätä vielä viimeinenkin kierros ja seuraavaksi Kurre ottikin taas uuden spurtin. Meillä ei tunneta käsitystä keskivauhtinen hölkkä, joko yritetään mennä ihan nöpöhölkkää tai sitten minkä jaloistaan pääsee. Vauhti korjaa virheet vai miten se meni...

Ajon jälkeen poni joutui kyllä fleecen ja sadeloimen alle, mutta normaaliin tapaan pääsi takaisin pihalle.

Kengittäjä tulee ensi viikon torstaina, hieroja 12. päivä tiistaina ja pitäisi varmaan kilauttaa lääkärisetää käymään, hammaslääkäristä alkaa olla jo aikaa. Kurre sai muuten ratsusuitsiinsa vaaleanpunaiset kuolaimet! Kävin eilen Manussa ja Teija mainosti tilanneensa pinkkejä jänne- ja hivutussuojia. Henna ja Ida, arvatkaa mitä mulla on ostoslistalla...

Olin jopa niin ahkera, että parturoin neitokaisen korvat ja ruununrajat. Ja kyllästyin myös vuohiskarvoihin ja parturoin nekin. Sallis, hengitä, ne kasvaa näyttelykauteen mennessä takaisin.

Mahtaa olla hyvää tuo savimaa...

Huomenna uhreina ovat Shock ja Lindos. Toivon mukaan vihdoin tulisi kuvamateriaalia Shockista ja myös Lindoksesta, Henna lupasi lähteä kameran kanssa messiin :)

Mörrimöykkyponilta terveisiä

Tänään piti olla Shock-päivä, mutta viestiteltiin Marin kanssa kun olin lähdössä kotoa ja Marin sisko Anni liikuttikin ponin tänään. Painuin joka tapauksessa hakemaan takkiani kotitallilta, jossa heitin sen eilen pesukoneeseen illalla. Nappasin myös Kurren harjakassin sekä Kurren mukaani ja keskityin neitokaisen perusteelliseen harjaukseen.
Kurrella tuntui olevan kovin kiukkupäivä tänään. Ei nimeksikään kärsivällisyyttä ja tavoistani poiketen otin ponin naruun ja lähdettiin palauttelukävelylle eilisestä. Yleensä en viitsi, koska poni on kuitenkin koko päivän tarhassa ja liikuskelee siellä sen minkä tarvii.
Enkä taida viitsiä muuten jatkossakaan. Poispäin kotoa sain lähes raahata ponia eteenpäin sen yrittäessä raivokkaasti kääntyä kotiinpäin. Tiedä sitten mikä niin kamalaa taas oli, käveltiin me viitisensataa metriä ja käännyttiin kotiin. Kotiinpäin tultiinkin puolijuoksua... Kotona loimet takaisin päälle ja pihalle, johon Kurre jäikin rapsuttelemaan tarhakaverinsa kanssa. Aurinko lämmitti mukavasti, joten revin sadeloimesta kaulakappaleen irti ja poni pääsi pitkästä aikaa ilman kaulakappaletta pihalle. Kaulakappale löysi tiensä pesukoneeseen.

Poni tarvitsisi kipeästi uutta riimua ja pitää muistaa soittaa kengittäjälle alkuviikosta.

Eilen kävin Kurren hiittaamisen lisäksi jeesailemassa Miaa 4-vuotiaan Jatsinsa kanssa. Jatsi oli muuttanut alkuviikosta uudelle tallille ja Mia epäili pitkäkoipisen vauvansa keksivän ties mitä jäyniä ensimmäisessä liikutuksessa uudessa paikassa ja pyysi minua mukaansa. On tuo hevonen iso! Mukana ollut Viivi oli suurinpiirtein Jatsin etujalan korkuinen.
Jatsi on aikalailla uransa alkutaipaleella, sen kanssa on otettu rauhallisesti hevosen koon takia. Minä 171-senttisenä en nähnyt edes varpustamalla otuksen selän yli... Ilmoitin tunkevani Mian mukaan toistekin Jatsia katsomaan, erityisesti vähän paremmalla ilmalla.

Täytyy pitää myös pikku neuvottelu isäni kanssa kesästä. Jos neuvottelu tuottaa tulosta, on toivottavasti ensi kesä entistä mukavampi!

Ratahiittiä ja satulansovitusta

Eipä vieläkään löytynyt sopivaa satulaa Kurrelle. Montaa ei ole vielä ehditty kokeilemaankaan ja tämänpäiväinen oli jo sinne päin, mutta ei silti aivan sopiva. En halua ponin käyttävän häntäremmiä satulan kanssa, etsin ennemmin sen taatusti sopivan.

Tehtiin kuitenkin pieni kävelylenkki Viivin istuessa selässä, huopa loimivyöllä kiinni ja kaulanaru messiin. Kurrella on siis jo käyty selässä aikaisemmin, tänään minä talutin vaikka Viivillä ohjat olikin kädessä :) Poni selvästi seurasi minua ja vaikka Viivi selästä pyysikin kävelemään eteenpäin, ei Kurre oikeasti siihen huomiota kiinnittänyt. Kunhan tuli mamman perässä, mokoma.

Kiitos Henna Glade!

Ratsastusharjoitusten jälkeen lastattiin poni koppiin ja huristeltiin raviradalle hiitille. Lämmityksessä poni tuntui hyvältä ja innokkaalta, voltti muistutti enemmänkin neliötä kuin volttia. Ajattelin ensin ajaa 2100m hiitin 3000m lämmityksen päälle, mutta loppuviimeksi ajoin 3100m ja annoin todella erään neidin ymmärtää, että jatkuva pelleily ei ole tosiaankaan toivottua. Lähinnä korvat pyörivät päässä ja poni keskittyi kaikkeen muuhun kuin juoksemiseen, hypäten aina laukalle kun edes liikahdin kärryillä. Viimeinen tuhat mentiin huomattavasti paremmalla asenteella.

Ensi viikolla pitänee ottaa uusi hiitti taas. Sovimme muiden B-poni-ihmisten kanssa yhteishiittiä Turun Metsämäkeen 18.3., jolloin toivottavasti porukassa juokseminen saa Kurrenkin ihan tosissaan juoksemaan eikä lähinnä keskittymään kiemurteluun.

Kiitos Henna Glade!