28. elokuuta 2013

Uutta ilmettä

Miltä blogin uusi ilme näyttää?

Tänään oli hyvä päivä. Sanna katsoi Leevin satulan ja päästään pienellä korjauksella, Fanni ratsasti Kurrea kauniisti ja eleettömästi. Lisäksi Sanna toi kasan loimia ja Leeviä varten on nyt talven varalle jo Rambon  200g ulkotoppis, Eskadronin 500g mahaläpällinen ja kaulakappaleellinen sisätoppis sekä edustuskelpoinen siisti Eskan fleece. Viikonloppuna ostin poitsulle villaloimen ja Hansbon kulttimaineessa olevan sinipunaraidallisen valkoisen kuivatusloimen. Ja kaikki ihanan halvalla! Kannatti huudella loimien perään facebookin kirpparilla. :)

Availen myös blogikirppis-sivun tämän blogin sivupalkkiin. Lisäilen sinne säännöllisen epäsäännöllisesti meille tarpeetonta tavaraa.

Ponipäivä

Eilen poneilin urakalla, ensin valjaissa Kurre ja sitten Ella. Leevi sai runsaasti rapsutuksia ja koko konkkaronkka vierailta saatuja porkkanoita iltapalaksi. Edelleen, kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen :)

Uhkasin eilen facebookissa, että meiltä saa pian Kurrenmakuista metvurstia. Se ei todellakaan tiedä olleensa flunssassa, sillä ainoa vaihde on hanaa eteenpäin, ketjuista rynnätään liikkeelle nollanollaa ja kotiin tultiin hiestä märkänä, mutta edelleen menossa. Ok, Kurre on kasvattanut jo aika kunnioitettavan talvikarvan! Ajattelin klippausta vasta Kouvolan lokakuun startin jälkeen, mutta lämpöhalvaus voi iskeä vielä ennen sitä. Seurailemme karvatilannetta. Kotona poni joutui kokovartalosuihkuun ja sai kylmäsuojat jalkaansa. Kurre muuten inhoaa niitä, mutta ovat niiiiiin hyvät! Tarvii ostaa vielä toinen pari ja sopiva kylmälaukku, jotta Kurren ja Leevin esimerkiksi hypätessä samaan aikaan saadaan molempien jalat kylmättyä jo kotimatkalla kopissa.

Kurre oli tosiaan kovasti menossa ja koetin sitä hillitä, mutta mentiin pari reippaampaa pätkää vetosuoralla. Hiukan poni rauhoittui, kun sai venytellä jalkojaan kunnolla. Tänään tulee Fanni ratsastamaan, lauantaina menee Wilkku ja sunnuntaina taas Fanni. Olen torstain ja perjantain koulun lisäksi töissä, mutta koetan jos ehtisin käydä torstaina kävelemässä Leevin kanssa ennen koulua aamusella ja perjantaina ajamassa Kurren kevyesti. Ellan seuraava treeni osuu viikonloppuun.

Ellan kanssa käytiin vielä iltalenkillä ja Ella oli pitkästä pitkästä aikaa kävelytuulella, enkä sitä viitsinyt siitä sen enempää hätistellä kun selvästi ei huvittanut. Tassuteltiin siinä siis kiirettä vailla :)

27. elokuuta 2013

Kenttätyöskentelyä



Leeviboy raahattiin eilen kentälle ja kävi nopeasti selväksi, että sen kanssa keskitytään ennenkaikkea eteenratsastukseen. Leevi kulkee mieluusti hieman pohkeen takana ja on pääasiassa maastokuurilla, jotta ruuna alkaisi liikkua kunnolla eteen myös takajalkojaan käyttäen. Suunnitelmana on pyörähtää pari kertaa viikossa kentällä (ei kuitenkaan peräkkäisinä päivinä) ja muuten houkutella Leeviä liikkumaan maastossa. Kentällä kävi hyvin selväksi, että edestä kokoamiskykyä kyllä löytyy, mutta kun ne takajalat!

Sunnuntaina käytiin kiipeämässä Pinomäen ainoaa mäkeä ja Leevin ilme oli kohtuullisen huvittava sen suunnatessa ekaa kertaa mäkeen. Mäessä on kaksi oikeasti jyrkkää nousua ja jyrkkä alastulo, tätä hinkattiin kolme vai neljä kertaa ylös alas. Viimeisellä kerralla alkoi Leevikin oikeasti laukata ylös :) Voimatreeniä Leevi kuitenkin tarvii, varsinkin noiden löysien takapolvien takia.




Sunnuntaina ajoin myös Kurren ja voi kun toinen oli innoissaan! Hölkättiin rauhallisesti normaali 3 kierroksen lenkki, eikä poni olisi voinut tyytyväisemmältä näyttää. Kurrella on tänään taas ajopäivä, huomenna tulee viime viikolla kokeilemassa käynyt Fanni-tyttö ekalle viralliselle ratsastuskerralle. Fannista en tainnut edes muistaa mainita aikaisemmin? Ihan mahtava tyttö! Reippaasti toi Kurren sisälle tarhasta ja alkoi laittaa valmiiksi sillä aikaa, kun siirsin Ellan laitumelle syömään. Näytin vain joustovyön oikean kiristyksen ja muuten poni laitettiin tehokkaasti valmiiksi. Kurre kulki ihan mahtavan hienosti, käynnissä oikeastaan koko ajan oikein päin ja ravissa pitkiä pätkiä - ekaa kertaa Fannin ollessa selässä. Olin ihan hirveän iloinen, kun Fanni sai luvan alkaa ratsastaa ponilla. :)




Leeville tulee huomenna satulansovittaja-toppaaja katsomaan sen satulaa, joka tarvitsee topata ja siksi käytetään karvaa alla vielä väliaikaisesti. Toivon mukaan ei olla kuukautta ilman penkkiä sen jälkeen. Alkuperäinen ajatus oli osallistua ekaan estevalkkaan tulevana maanantaina, mutta yllättäen allekirjoittanut on töissä - katsotaan siis, mitä keksitään.

24. elokuuta 2013

Leevihän on kuin vanha tekijä

(c) Emma Peltonen

Hämmästyttävä hevonen, ei voi muuta sanoa! Leevi on ollut vuorokauden meillä ja käyttäytyy jo, kuin olisi ikänsä meillä asunut. Ponit saivat molemmat kerran kaviosta lykättyään turpansa suoraan Leevin jalkoväliin takaapäin, mutta muuten laumajärjestystä haetaan vielä. Kurre vaikuttaa ainakin vielä pitävänsä "vanhan tamman" aseman noin 5-vuotiaana kalkkiksena.

Aamulla käytiin maastossa Idan ja Mimmin kanssa. Meidän maastolenkki on pari kilometriä pitkä ja mentiin meidän mittapuulla kevyt maasto, reilut käynnit, kierros ravia ja kierros laukkaa ja taas 1,5 kierrosta käyntiä. Mimmi pesunkestävänä kenttähevosena (no ok, ehkä enemmän kouluun painottuvana nykyään) lähinnä ihmetteli, miten tuo kaveri on niin hidas :) Leevi esitti ihan normaalitempoista rataestelaukkaa, muttei oikein honannut lähteä venyttämään siitä laukkaa pidemmäksi. Mimmi noin kilometrin mittaisilla jaloillaan joutui vähän odottelemaan. Nähtiin ekat ravikärrytkin takaapäin, eikä pyöräilijäinvaasiokaan aiheuttanut mitään kohtausta, ampumaradasta puhumattakaan. Leevi oli metsässäkin kuin ikänsä siellä pyörinyt.

Huomenna ohjelmassa Leeville mäkiä taas Idan kanssa ja ainakin Kurre pääsee valjaisiin kevyelle hölkälle. Ajan myös Ellan, jos kello ei ole miljoonaa kahden ekan jälkeen.

23. elokuuta 2013

Levintzky



Kovin se on suloinen ainakin! Huomenna käydään Leevin kanssa kevyt maasto ja sen jälkeen kokeillaan ponien kanssa samaan tarhaan. Leevi pääsi tänään yksin tyhjänä olleeseen tarhaan ja keskittyi lähinnä popsimaan apilaa parempiin suihin. Ponit pääsivät haistamaan toisiaan karsinan oven yli ja molemmat tytöt komensivat heti poikaparkaa. Kovaan kuriin joutuu...

22. elokuuta 2013

Huomenna!

Meille on pikkuhiljaa ilmestynyt tulevasta kertovia juttuja. Ensin tiensä valjashuoneeseen löysivät sadeloimi, suojat, riimu ja ensimmäinen huopa. Eilen kannoin mukanani jalustinhihnat, jalustimet sekä satula- että panssarivyön.

Huomenna auto starttaa kohti Sipoota aikaisin aamulla ja takaisin tullessa mukana on 7-vuotias FWB-ruuna Lextaasio eli Leevi! :)

17. elokuuta 2013

Melkein-kiukkupäivitys

Jos olisin eilen kirjoittanut tämän tekstin, olisi joka toinen sana ollut kirosana. Eilen töistä päästyäni alkoi koko päivä mennä päin seinää ja kun lopulta keräilin Kurrea keskeltä peltoa ja irrottelin Johannan avustamana ohjia kärryistä, olin valmis jo kuristamaan ponin ja ampumaan kaikki muut. Siis minun maailman toimivin elikkoni päättikin lähteä nollanollaa ketjuista, enkä ihan pysynyt perässä!

Olin täynnä pyhää raivoa jo kotipihasta lähtiessä, kun arvasin jo kuinka rentouttava kävelylenkki on tiedossa. Nyt Kurrelta alkaa räkää pikkuhiljaa valua ja saan limaa irrottavaa maanantaina, mutta siihen asti käpytellään lenkkiä joka päivä. Paitsi tänään, kun on Ponikunkkareiden aloituspäivä, olen siis töissä ja näen pitkästä aikaa vanhoja ystäviä :)

Koko kävelylenkki oli kohtuullisen hermoja raastava, sillä pienikin ohjien siirto oli mukamas pyyntö juosta - no ei ollut! Ok, poni käveli pitkiä pätkiä rennosti pitkää hyvää käyntiä, mutta välillä oli pakko tikittä ja yrittää raville. Tarkoituksella vielä lähdin tielle kävelemään, jotta aina kävelty lenkki saisi ponin pysymään housuissaan. Paras taisi olla se, kun Kurre yritti kääntyä mutkassa ohittaneen auton perään ja lähteä ottamaan viivaa! Hetken aikaa palauttelin ponia maanpinnalle ja jatkoimme alkuperäiseen suuntaan. Pitää yrittää muistaa laittaa joku tracker päälle seuraavalle lenkille, jotta näkisin lenkin pituuden.


Muutaman viikon takaa

13. elokuuta 2013

Tuitui

Vaikka blogin puolella on ollut hiljaista, ei elämä ole kyllä hidastunut yhtään! Tuntuu, että menen pää viidentenä jalkana kaikkiin eri ilmansuuntiin ja ne pienet vapaahetket käytän nukkuen. Koulukin alkaa 26. päivä heti kesälomani jälkeen.

Kurren liikutin kevyesti ajamalla sunnuntaina ja poni käveli nätisti kärryjen kanssa, kunnes hiukan hoputin hölkkäämään yhden suoran. Flunssaisesta ponista jälkeäkään, Kurre olisi mieluusti juossut niin että hippulat vinkuvat! Luonnollisesti olin liikkeellä ilman kuolaimia ohjat kiinni riimussa, joka on normaalisti saanut ponin rennommaksi ja ottamaan rauhallisesti, mutta ei toivoakaan sunnuntaina! Poni oli ihan hirveän riemuissaan saadessaan vähän juosta, vaikka mamma roikkuikin ohjissa ja oli koko ajan vaan "prrr prrr prrrrrrrrrrrr"! Korvat hörössä mentiin ja nautiskeltiin. Kotona oltiin kovin tyytyväisiä itseensä. Kurrella tosin meni ihan pasmat sekaisin, kun sai lähteä jo yhden kierroksen jälkeen kohti kotia.

Eilen sain peräti ostettua juoksutusvyön ja tesmasin juoksutusjärjestelmää illalla kevyesti. Kurrehan ei tykkää mistään, mikä koskee neidin herkkään hanuriin ja mm. reen kanssa mäkivyöt olivat ponin mielestä ihan superällöttävät. Ilme olikin hämmästyttävän lunki, kun säätelin pessoaa Kurrelle sopivaksi ja ketjuista lähdettiin liikkeelle hyvin rauhallisesti takajalkojen takana olevasta kappaleesta huolimatta. Päästäessäni liinaa pidemmäksi  ja pyytäessäni ponia ympyrälle oli pakko ottaa pieni laukkaspurtti, mutta esimerkiksi yhtään pukkia ei lentänyt. Poni kihisi taas energiaa, vaikka olen vetänyt sen väkirehut aivan minimiin. Otettiin ehkä vartin kokeilu, hiukan ravia ja laukkaa molempiin suuntiin sekä paljon käyntiä. Kurre hyväksyi pessoan hyvin ja varsinkin käyntiä olen ajatellut siinä treenata, jotta Kurre rentoutuisi kunnolla kävelemään. Oma vikani, en paljon aja käyntiä ja se onkin Kurren askellajeista se jännittynein ja kiireisin ponin odottaessa koko ajan lupaa kiihdyttää tahtia. Treenaillaan siis kävelemistä pessoassa, pitkää rentoa askelta :)

Ella oli valjaissa lauantaina perjantaisen raspauksen jälkeen ja se on kyllä huima kaveri, pisteli reippaasti menemään 5km lenkin eikä millään olisi halunnut kävellä kuraisimpien paikkojen yli. Saatiin toiselle kierrokselle hevonen kaveriksi ja Ellahan oli heti kilpailumielellä, korvat niskassa ja minähän en periksi anna! Hiukan tuli väsy kun yritti ottaa vauhtia, mutta vaikka poni painoi sekille, ei silti millään halunnut hidastaa vauhtia. Kotiin lähdettiin silti nätisti, vaikka kaveri jäikin vielä lenkille - aikaisemmin kaverin saadessaan Ella kieltäytyi ehdottomasti lähtemästä metsästä yksin. :) Ellasta tulee koko ajan mukavampi ajaa, ensimmäinen jyrkempi käännös meinaa joka kerta vaan mennä pitkäksi. Sen ekan käännöksen selvitettyään ei ole enää ongelmaa, kunhan kuski on hereillä eikä anna sen vaeltaa tien laidasta laitaan.

Loppukevennyksenä video Kurren toiselta ratsutuskerralta heinäkuusta. Tässä tosiaan Kurre hiukan kokeilee, onko kuitenkaan ihan pakko - tässä se siis menee mukamas huonosti, vaikkei tuota voi huonoksi mielestäni kutsua. Toivotaan, ettei kaikki unohdu kun otetaan rauhallisemmin. Videolla näkyy myös ponin ekat väistöaskeleet. Pahoittelen karmeaa laatua, kuvasin puhelimella samalla kun juorusin muun yleisön kanssa.


11. elokuuta 2013

Hööks-ostostelua!

Tänään tuli pyörähdettyä pääkaupunkiseudulla mukavien, toivottavasti myös pian blogiin pääsevien asioiden vuoksi ja tuli otettua välietappi myös Vantaan Hööksillä. Piti ostaa C-vitamiinia Kurrelle, mutta haetaan vitskut huomenna... 

Ostin itselleni siniset JH Collectionin Messina-nimiset kokopaikkahousut. Eivät istu ihan yhtä hyvin kuin rakastamani Euro-Starit, mutta pitkästä aikaa neutraalin väriset housut punaisten kaveriksi :)



Housujen lisäksi mukaan lähti juoksutusjärjestelmä, jonka hankintaa itselle olen miettinyt jo tovin. Tämän ainakin pitäisi pienentyä myös Kurrelle sopivaksi.



Kuvat (c) Hööks!

9. elokuuta 2013

No kipeähän se on

Harmittaa niin kovaa! Kurre on jätetty pois vuoden päätapahtumasta ja me vietetään pari viikkoa rauhallisella liikutuksella, tautia pukkaa päälle. Ella raspattiin tänään ja Markus kuunteli samalla Kurren keuhkot, joka paljastikin räkätaudin. Poni ei ole vielä kunnolla edes kipeä, eikä välttämättä edes tule kun tauti saatiin heti kiinni, mutta kilpaa ei tietenkään ajeta, ei Porissa eikä viikkoa myöhemmin Kokemäellä. Keskitytään parantamaan neiti kuntoon ja palataan asiaan entistä ehompana.

Ellan hammaskalusto oli hyvässä kunnossa, eikä sähköraspia tarvittu lainkaan. Muutama piikki oli ilmaantunut takahampaisiin, mutta ne käytiin käsiraspilla läpi ja jätettiin päiväkänninen poni selviämään karsinaan. Huomenna olisi ajopäivä, kun hammashuolto oli niin minimaalinen :)

Jaden kävin juoksuttamassa Idan kanssa ja kokeiltiin Jadelle ekaa kertaa pessoa-juoksutusjärjestelmää. Jade kulki alkujärkytyksen jälkeen hienosti :) Ida juoksutti ja tarkoitus oli nimenomaan saada hevonen kunnolla eteen, eikä sipsuttamaan paikalleen. Kuvasin puhelimella juoksutuksen lopusta hetken ja Jade alkoikin venyttää etujalkaa ihan eri meiningillä, mitä alussa. Loppukäynneissä oli koko rungostaan rento ja pitkää askelta liikkuva hevonen.



8. elokuuta 2013

Huomenna tulee Markus-setä!

Ponikuninkuusravit 17.8.2013


2. ponilähtö klo 14:20 B-Ponit tasoitusajo 2100 m Hevosurheilu -lähtö p. 2.15.0 + 20 m/ 1,3 s P. 150 e.
# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Smedens Nickita 274 RUSS  /  Anette Silvamaa 2100: 1 2.11,4ake 2.15,9ke 294 €
2 Mandarin Skott  /  Helmi-Aurora Kaukonen 2100: 2 2.20,4ake 2.18,1ke 430 €
3 Solos Trym  /  Noora Mykkänen 2120: 1 2.32,9ake 2.13,7ke 846 €
4 Lukas Star  /  Jonna Kangas 2160: 1 2.11,2ake 2.11,1ke 908 €
5 Leijan 32 RUSS  /  Taina Mässeli 2180: 1 2.10,3ke 155 €
6 Disko  /  Nina Keränen 2200: 1 2.04,9ake 2.09,3ke 1 576 €
7 Alhadin  /  Olivia Yski 2200: 2 2.12,2ake 2.08,9ke 478 €
8 Allgunnens Anja  /  Heidi Mäenpää 2200: 3 2.16,4ake 2.09,3ke 869 €
9 Zenita Dar  /  Marjukka Mahlamäki 2200: 4 2.15,4ake 2.09,1ke 620 €
10 Mys Mitos  /  Saara Räsänen 2220: 1 2.06,0ake 2.07,5ke 1 707 €
11 Ai.Ka. Musikant  /  Ottiilia Oinonen 2240: 1 2.05,1ake 2.06,7ke 1 656 €
12 Drömmer Lu Art  /  Linda Pitkänen 2240: 2 2.17,7ake 2.06,4ke 606 €
13 Gimma Aria  /  Viivi Mattinen 2280: 1 2.07,1ake 2.04,0ke 1 142 €
14 Kålmans Scooby Doo  /  Milla Leino 2340: 1 2.01,4ake 2.00,3ke 1 470 €


Ilmoitin Kurren ponikunkkareihin viivalle, vaikken tiedä vielä saadaanko starttilupaa. Olen ehkä hieman ylihysteerinen, mutta poni on yskähtänyt muutaman kerran ja koska Ellakin pitää raspata, kuunnellaan saman tien Kurren keuhkot ja otetaan suppea verenkuva huomenna. En suurin surminkaan halua juoksuttaa kipeää ponia ja Pommacin puhkuriarjen jälkeen reagoin pieneenkin yskähtämiseen ehkä hieman liioitellusti... Kurre on kuitenkin saanut nyt vain tarhailla muutaman päivän, en halua ajaa ennen tietoa ponin terveydentilasta. Oma pirteä itsensä se on kyllä, mutta pelataan varman päälle!

Olen taas ihan poikki ja kuuden työpäivän päässä häämöttävä viimeinen kesälomaviikko tulee niin sopivaan väliin. Vielä ponikunkkarit pitää jaksaa ja sitten levittäydyn sänkyyn X-malliseksi maanantaina 19. päivä enkä liiku mihinkään, ennen kuin univelat ovat historiaa :)

Kurre sai Börjesiltä violettimustan riimun ja sinisen satulahuova. Ei edes ratsastajaa, mutta miljoona huopaa! Lisäksi ostoslistalla on uusi toppaloimi vanhan reikäisen tilalle.

4. elokuuta 2013

Taas ratsastetaan

Tänään oli Wilkkupäivä ja kehun ponia taas kerran. Oli kuulemma tällä kertaa ehdottomasti paras siitä asti, kuin Wilkku on selkään kiivennyt - ja siltä näyttikin. Poni oli alusta asti pohkeen välissä ja hyvällä työmoraalilla liikkeellä. Laukat nousee koko ajan paremmin, eka nosto molempiin suuntiin on vähän kyselevä "siis saanko mä vai?" ja sen jälkeen nousi molempiin suuntiin suoraan pohkeella. Hieno poni!

Laukkojen lisäksi oli ohjelmassa lihasten ihailua - tuo kaulan ratsulihas! - ja hiukan askeleenpidennystä ravissa. Tälle tulee vielä hienot lisäykset, kun jaksaa kantaa takaosalla. Wilkku epäsuorasti lupasi viedä ponin niin pitkälle, kuin rahkeet riittää. ;) Meillä on nyt tavoite startata talven aikana jossain seurakisoissa, josko saadaan muutama kisatulos myös ratsastuskisoista ennen varsaa. Tarkoitus on silti liikuttaa ponia myös läpi tiineyden neidin sallimuksen mukaan, eli heti tiineeksi todetessa ei kyllä lopu liikuntakaan kuin seinään. Kukaan ei saa tuota palleroa sen jälkeen takaisin normaalimittoihin...

Keskusteltiin myös ystäväni kanssa ponien lihastenkehityksestä puhelimessa. Onko se vaan me, vai kasvattaako muidenkin ponit hevoseen verraten todella nopeasti lihasta uusiin paikkoihin?








3. elokuuta 2013

Lämmin lauantai

Minulla on vihdoin oma, uutuuttaan kiiltävä kone! Ihanaa, kun ei enää tarvi muiden koneita lainailla. :) Nyt yritän vielä opetella käyttämään photoshoppia, josko saisin uusittua ulkoasunkin.

Kurre oli tänään ajossa ihan mahtava. Sillä on ollut taas vähän ajolomaa ja näytti vähän hapanta naamaa valjastaessa, mutta metsässä juoksenteli kuitenkin iloisen halukkaasti. Hiukan kyllä hirvitti, kun risteyskohdassa yhtäkkiä ponin pää nousi, koko olemus muuttui jännittyneeksi ja vauhti kiihtyi... Poni ja minä katseltiin useampaan otteeseen taaksemme ja ihan kyllä pelkäsin mitä sieltä tulee, Kurre kun ei ole ikinä ennen noin tehnyt. Mitään ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut ja poni juoksi rennosti ne muutamat vedot, mitä ajoin.

Olen itse urheillut Janitan Jaden kanssa nyt pari kertaa ja tarkoitus on urheillakin pari kertaa viikossa. Jade peräti antautui minulle eilen ja suostui tulemaan rehellisesti läpi oikealle! Vasen on hakusessa ja Janitan kanssa jutellessa tultiin lopputulokseen, että taitaa olla hierojan aika. Olen nyt keskittynyt lähinnä Jaden läpiratsastamiseen ja taivuttamiseen hieman Janitan jalkoja pidempien tassujeni avulla :) Toivottavasti vääntämisestäni on ratsukolle hyötyä. Tänään kävin liinaamassa Jaden aamulla ja alkuun hevonen oli hiukan jäykkä eilisestä, mutta vertyi nopeasti. 

Wilkku menee Kurren huomenna ja allekirjoittaneen kesälomaan on aikaa kaksi viikkoa!