29. kesäkuuta 2012

Kesäfiilistelyä

Vuorotyöläisen motivaatio oli tänäänkin hukassa ja käytiin Shockin kanssa vain kävelylenkillä. Suitset päähän ja suojat jalkaan, satula sai jäädä kotiin ja tassuteltiin Lattomerelle uutta reittiä. Tunti marssittiin rauhallisessa tahdissa Lattomerelle ja takaisin. Lattomeren päädyssä oli ikävästi paarmoja ja hyttysiä, mutta Sippolan laitumella olevat hevoset saivat hetkeksi Shockin jakamattoman huomion :) 

Harvan hevosen kanssa olisin uskaltanut lähteä ilman satulaa ja suurin osa lenkistä pitkin ohjin liikkeelle. Shock on ihan super siitä, että rauhallisen lenkin ollessa kyseessä se tosiaan tallustelee ilman suurempaa draamaa eteenpäin, mutta myös herää tarvittaessa!

Huomenna sataa kaatamalla, eli jää ponien liikutus välistä. Sunnuntaina Kurren kanssa uimaan ja Shockin kanssa reippaasti kouluratsastusta.

Viime viikon verkkalaukkoja

28. kesäkuuta 2012

I've got a feeling...

..that some day my little pony might be quite fast one! ;)


Uljas maastoponi

Työt haittaavat pirusti harrastamista, tänään Shock saa jo viikon kolmannen vapaapäivän... Tänään on onneksi viimeinen iltavuoro (ja tietty välivuoro eli alkaen kello 13, mitään ei ehdi tekemään...) ja ainakin perjantaista sunnuntaihin on loistavaa aikaa ratsastaa ja kiusata Paksua. Ensi viikko alkaa taas kahdella illalla, mutta pitää vaan jaksaa nousta aikaisin. Keskiviikkoa ja torstaita odotellessa, vapaata!

Eilen onnistuttiin Shockin kanssa osumaan yhteen sateettomaan väliin. Käytiin nopea maastolenkki, joka meinasi muuttua vähemmän nopeaksi kun halusin käydä kahlaamassa samaisessa lammikossa, jossa käytiin Idan ja Herneen johdolla sunnuntaina - ensin puhallettiin ja oltiin nelitassuvastaanharauksessa, mutta me MENTIIN sinne veteen! Ja tultiin vastarannalta samaa reittiä takaisin, huomattavasti lyhyemmän taistelun jälkeen. Shock yritti kaikin keinoin poistua paikalta ekat 10-15min, mutten tosiaan antanut periksi tai ponia ei olisi saanut enää ikinä veteen. Nyt poni sai hillittömät kehut ja kiitokset ja pääsi poistumaan lätäkön lähietäisyydeltä kohti metsää.

Metsässä jouduttiin vähän spurttaamaan alta pois, kun Vaahtera oli ajamassa vetoja ja viimeinen veto ajamatta. Shock ei ainakaan pelkää kärryjä, joka on meidän maastoissa ihan kiva juttu :) Leikittiin vielä vähän lisää kenttäratsua ja hypättiin edes takas yksi tukki ruohoittuneella metsätiellä ja ravikierroksen jälkeen hanateltiin yksi suora laukkaa. Poni oli tosi reippaasti menossa koko ajan ja herkällä päällä. 

Kotona tulikin Shockin suurin kauhu eli vesiletku kylään. Sade on taas uittanut metsän karmeaan kuntoon ja hiekkatieltä yllättäen lentää sitä hiekkaa, eli poni pääsi (joutui) alavartalopesulle. Se oli aivan kamalaa. Tämän jälkeen leipää naamaan, sadeloimi päälle ja takaisin pihalle, allekirjoittaneen lähtiessä töihin.

Tänään Kurre joutuu vielä aisoihin Viivin ollessa lomalla, ikävän vähän tyrkyllä noita alle 50-kiloisia vararatsastajia. Sunnuntaina tiedossa Yyterissä uimista, Viivi ratsastaa maanantaina ja keskiviikon vapaan voisi taas kuluttaa ponin kanssa Yyterissä.

25. kesäkuuta 2012

Vruuuuuuuuuuuuuuuuum

Pori 15.6.
Kurren viimeiset vedot hetkeen ajettu tänään. Lähdettiin niin laiskasti lenkille, että tuli tehtyä päätös siirtyä lähinnä ratsastus- ja uintitreeniin hetkeksi :) Viikonloppuna siis ensimmäinen uintireissu, ikävä kyllä itse inhoan kylmää yli kaiken. No, kai Kurre mut kiskoo väkisin perässään sinne mereen.

Ajoin kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan vetoja 3 + 3. Lämmittelykiekalla kyllä meinasin jo lähteä pois, itseltä ilmeisesti eilisestä vauhdikkaammasta lenkistä Shockin kanssa toinen pitkä selkälihas aivan jumissa - jousittamattomat kärryt eivät ole ihan ideaaliratkaisu noin lanaamattomalla metsähiekkatiellä...

Ekat kolme vetoa olivat aika mitäänsanomattomia, toisesta satsista eka meni ok, mutta kaksi vikaa oli hyviä. Tiedä mitä neitokaisen päässä napsahti, kun alettiin pysyä paremmin ravilla, suorempana ja jopa pää ylhäällä. Kurre on keksinyt jostain vetää yhtäkkiä kesken vedon pään alas, jolloin se lähes poikkeuksetta laukkaa ellei akka kärryillä reagoi tarpeeksi nopeasti. En vaan viitsi joka kerta sekkiä laittaa kotona, opetelkoot juoksemaan ilmankin. Kahdesta vikasta vedosta jäi hyvä fiilis, eli suunta kohti kotia.

Kotona poni seisoi kiltisti keskellä pihaa kun riisuttiin varusteet ja ja kunnes marssittiin tarhaan. Hyvin on oppinut laiskan omistajan tavoille, ihan turhaa laittaa kiinni kun kerran paikallaankin pysyy :) Kyllä, tähän on ihan opeteltu pienestä pitäen, Pommac osasi tämän myös.

24. kesäkuuta 2012

"Teitä varten täytyy kehittää ihan oma ratsastustaso!"

Ottaako tuon nyt sitten hyvällä vai pahalla...

Kiitos kuvista Ida Säntti!

Alkuraveissa voi vielä vähän kyttäillä...
Ja laukata kaasuhanaa auki

Ja sehän RAVAA!
Söpis!

Juhannusrentoilua ja ratsastelua

Toivon mukaan teilläkin oli mukava juhannus :)

Perjantaina kävin heti aamusta ratsastamassa ja ajamassa ponit. Shockin kanssa käytiin reippailemassa ravilenkillä Porin tallin liepeillä asti sekä kiivettiin mäki kerran ylös - pienen tilanteen kera. Nostin mäen alla laukan ja suunnattiin jyrkkään ylämäkeen, johon olikin ilmestynyt sitten viime kerran nuori paju riippumaan polun ylle. Shock mahtui alta, onneksi se tosiaan oli nuori paju ja jousti mukana. Shock reippaili loivimpaan alamäkeen peräti ravia, ilmeisesti tasapaino alkaa olla kohdillaan :)
Kurren kanssa käytiin perjantaina noin 7 kilometrin hölkkälenkki. Poni oli maailman laiskin, joten hölköteltiin vain menemään... Kotona viikottainen hexocil-pesu ja sukkahousu takaisin päälle. 

Loppuperjantai menikin tiiviisti töissä - oli toiselta toimipisteeltä sairasloman sijainen Sami kaverina ja oli niin äärettömän hauskaa, ettei harmittanut yhtään töissäolo! Koko ilta meni pitkälti hihitellessä aivan väsyneitä ja taas tuli todettua mun tulevan paremmin toimeen miespuolisten työkavereiden kanssa. Ollaan enemmän samalla aaltopituudella, vaikka kivat työkaverit on muutenkin :)  

---

Lauantaina jätin laittoman aikaisin Timon nukkumaan ja suuntasin itse ratsastamaan, herättäen samalla kuvaamaan lupautuneen Idan. Tassuteltiin Shockin kanssa Wilkulle ja esitettiin kouluratsastusta kameran edessä, kuvia tulee kunhan Ida lähettää ne mulle :) Poni toimi oikeastaan tosi kivasti, polki alleen pyöreänä ja haki taas myös laukassa pieniä pätkiä oikein päin. Treeniä lisää, suunnitelmissa mm. jumppasarjaa kavaleteilla voimistamaan takapäätä.

Loppulauantai menikin anopin lihapatojen ääressä mökillä Timon kanssa. Jäätiin yöksi ja harmitti, etten päässyt uimaan - järvenrantamökki, lämmin vesi, somersby ja rauhallinen juhannuspäivä.

---

Tänään palailin juuri tallilta kotiin. Ida tuli Herneen kanssa maastoseuraksi ja nyt voi olla Shockista ylpeä! Vettä kammoava Shock suostui kuin suostuikin kahlaamaan lammessa - tosin turvallisesti Herneen hännässä kiinni, Herne 4v näytti Shockille 13v miten normaali asia vesi on - ja metsässä ravatessa pysyttiin kuin pysyttiinkin Herneen perässä. Kun siirryttiin laukkaan, pyysin Idan esteraippaa lainaksi josko Shock suvaitsisi oikeasti liikkua eteenpäin tuuppaamisen sijaan.

Ja aijai! Ekaa kertaa koko aikana jonka olen tuntenut Shockin, poni liikkui ihan tosissaan eteenpäin! Riitti, kun raippa oli kädessä, kerran koskin raipalla kevyesti lavalle ponin yrittäessä hidastaa vauhtia eikä reagoinut pohkeeseen. Ei ollut mitään ongelmaa laukata Herneen vieressä, poni laukkasi kerrankin kunnolla eteenpäin, käytti takapäätään ja ETENI! Tuli ihan sikahyvä fiilis, kyllä Shock pääsee kun vaan viitsii :) Tarvii selvästi vaan alkaa pitää sitä esteraippaa mukana maastossa, sekä mahdollisesti myös hypätä raippa kädessä. Shock sai isot taputukset ja ison porkkanan kotona. Kuntoa ponilla on, samaten liikettä, kunhan sen vaan saa ulos. Kentällä poni on mukavan eteenpäinpyrkivä, mutta kotimaastoissa ei revittely oikein onnistu - nyt kun onnistuu, yritän ratsastaa ponia kunnolla eteen jotta paikat saadaan kunnolla auki ja lihaksisto pääsee venymään. 

Kuvat lauantailta tulee heti, kun saan ne käsiini!

21. kesäkuuta 2012

Yli esteiden käy lentäjän tie...


Tänään päästiin toteuttamaan kavalettiharjoitukset - tosin vähän supistettuna. Ajattelin alunperin laittaa kentälle 3-4 ravipuomia, yhden puomin laukanvaihtoharjoituksia varten ja yhden tai kaksi kavalettia. Loppuviimeksi meillä oli vaihtopuomi ja yksi kavaletti, puomeja olikin vain kolme... Joskus niitäkin on ollut enemmän.

Hyvin pärjättiin näilläkin. Shock oli jotenkin ihan hirveän menossa kun käveltiin tien vartta kentälle. Matkaa on hiukan reilu kilometri, hyvät alkukäynnit saadaan ainakin! Pakko olla aika ylpeä Shockista, ohi ajavista autoista ei välitetä pätkääkään. Tosin Shockin kammoamia isompia autoja ei ole vastaan tullutkaan.
Kentällä verryttelin ponin ravissa ja laukassa hyvin avuille. Pari peruutusta, ravista pysähdyksiä, reippaasti eteenpäin. Vähän ajoittain poni meinasi jäädä pohkeen taa, mutta eiköhän se työstöllä taas nouse sieltä.

Kun siirryttiin laukanvaihtopuomille, Shock yllätti tämän akan - tosin ei positiivisella tavalla. Tuntui, että vaikka olisin seisonut päälläni satulassa, ei laukka olisi vaihtunut puomilla. Poni jatkoi joka kerta avuista huolimatta uuteen kierrokseen vanhaa laukkaa... Kokeiltiin siis vaihtoa kavaletilla, kun ponin piti kunnolla nostaa jalkansa maasta. Ensimmäiset lähestymiset olivat melko kiemurtelua, samaan kierrokseen jatkaessa laukka pysyi koko ajan oikeana. Kun tultiin hieman vino lähestyminen ja vaihdettiin suuntaa, jatkettiin taas edellisen kierroksen laukkaa. Pari kertaa jouduttiin tahkoamaan, kunnes yhtäkkiä poni kuitenkin hiffasi jutun juonen ja jo alkoi laukka vaihtua kun pitikin! Pari kertaa jäi myös vaihtumatta, mutta mielestäni ihan positiivinen suoritus.

Shockin kanssa vaan pitää ponnistuspaikkaa treenata. Jostain syystä olen aina nähnyt kyllä paikat, mutta Shockin tuominen oikeaan paikkaan tuntui tänään välillä hankalalta. Ponia pitää ratsastaa ihan loppuun asti tai se lähtee todella pitkältä - tai vastaavasti tulee ihan juureen - mutta Shock on helpompi pitää vauhdissa perusistunnassa, ei esteistunnassa. Poni tuntuu käyttävän heti tilaisuuden hyväkseen ja kadottaa tahdin, kun yrittää pitää painoa jalustimilla. Vähän aikaa tahkottiin siis tätäkin, mutta saatiin lähestymiset parantumaan kuitenkin. Loppuverkat kevyttä ravia eteen-alas ja sama kilometrin kotiin matelu. Kentälle mentiin puolijuoksia (ihan Shockin halusta, ei minun...) mutta kotiin etanaa hitaammin.

Pitänee alkaa sillä silmällä etsiä jotain estevalmennusta meille, jossa päästäisi valvovan silmän alle menemään pientä. Shockilla on edelleen mahaa, mutta se on myös rungoltaan sen mallinen, ettei siitä koskaan mitään mallinmitoissa olevaa saada. Omistajalta tuli myös lupa nyppiä ponin harja, velvoitan Mian tulla pitämään meikäläiselle asiasta oppitunnin :)

Elämästä kaikki irti
Miten juuri piehtaroinut voi kiiltää noin?

20. kesäkuuta 2012

Muuttuneet suunnitelmat vol. 1

Tulipa taas muutoksia suunnitelmiin. Eilen satoi vettä kuin saavista kaatamalla ja Shock pelkää vettä - katsoin parhaaksi antaa rouvalle vapaapäivän, enkä lähtenyt taistelemaan vesilätäköiden lähestymisestä tai vielä kamalampaa, sen ohittamisesta lähempää kuin kahden metrin päästä. Kyllä, tästä on joskus Shockin kanssa keskusteltu...

Pommac <3 toimii aina hyvänä kuvituksena, oli itse aihe mikä vaan.
Tänään piti ottaa uusi yritys, mutta vietin aamupäivän ajaen hevosia raviradalla. Pinomäkeen päästessä nälkä kurni, väsytti aivan hillittömästi ja olin sen verran huonolla tuulella erinäisistä syistä, että katsoin parhaaksi siirtää vielä huomiselle Shockin liikutuksen - itseni tuntien olisin todennäköisesti menettänyt hermoni, ellei Shock olisi toiminut pelkällä ajatuksella. Olisi ollut niin väärin purkaa kiukkua Shockiin, että jätin sen tältä päivältä mieluummin liikuttamatta, rapsuttelin vain tarhassa. Huomenna yritetään ennen töihin menoa taas, jos nyt otettaisi niitä kavaletteja, vähän ravipuomeja ja laukanvaihtoharjoituksia puomin kanssa.

Virittelin Shockille myös heinäverkon tänään sisälle. Se on tottunut vapaaseen heinään, mutta Kurren kanssa tarhatessaan täysin vapaa heinä on täysin poisluettu vaihtoehto - yritän siis tarjota Shockille mahdollisimman paljon heinää yöaikaan, kun päivällä joutuu säännöstelemään. Vapaaseen heinään tottunut Shock on vaan vähän turhan haaveksija syömään heiniään tarhassa, jolloin sen jättäessä heinäkasansa hyökkää omat heinänsä salamana imuroinut Kurre apajille ja vetää kasan parempiin suihin alta aikayksikön. Karsinassakin heinän syönti Shockilla tuntuu vähän haaveksinnalta, mutta nyt tosiaan änkesin verkon täyteen heinää ja virittelin sen mukavalle tarjoilutasolle. Jos tämä innostaisi syömään enemmän :)

Kurren kävin kuitenkin ajamassa tänään. Kurre pääsi puoleksi päiväksi laitumelle lauantaista tähän päivään eli yhteensä viiden päivän ajan, siinä oli Kurren tämän vuoden laidunnukset. En olisi halunnut Kurrea lainkaan vihreälle ja se olisi ollut oikea ratkaisu, mutta mielipiteeni yli vähän käveltiin - nyt olisi kuukausi aikaa ennen seuraavaa starttia laihduttaa sitä prkleen ponia. Ikävä kyllä Kurren mielestä ruoka loppuu maailmasta ja sitä on syötävä niin paljon kuin vain ehtii. Ja se muuten näkyy.

Koskakohan merivesi olisi sen verran lämmintä, että tämäkin vilukissa tarkenisi kastautua? Pitää pakata poni lähipäivinä autoon ja ajaa rannalle, tarkoituksena juoksuttaa ponia meressä. Kurre on innokas uimari, eli uintitreeni tulee olemaan iso osa kesätreeniä.

18. kesäkuuta 2012

Pieni poni videolla


Maanantaikuulumisia


Shockin laukka alkaa parantua - tänään haettiin jo oikeinpäin myös laukassa

Shockista ei ole ollut paljoa tarinoitavaa. Ollaan pitkälti maastoiltu, käyty kiipeilemässä ja tutustuttu Pinomäkeen. Välillä kaikki tuntuu olevan ihan kamalaa, mutta ilmeisesti poni alkaa pikkuhiljaa kotiutua :) Ratsastamaan lähtiessä on vähän vielä nihkeää lähteä pihasta, mutta pienellä kannustuksella rouva matelee kiltisti poispäin.

Eilen otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja päätin läpiratsastaa ponin kunnolla. Ajattelin alkuun, ettei tässä varmaan kauaa mene kun ollaan ponin kanssa viime aikoina löydetty yhteinen sävel kohtuu nopeasti, mutta niinhän sitä olisi voinut luulla... Lopputulos oli hiestä märkä poni ja kiukusta kihisevä ratsastaja. Tarkoitus oli mennä Pinomäen kentällä, joka sateen jälkeen on kohtuullisen ok lyhyelle ratsastukselle - hyttyset ajoivat meidät jääkiekkokaukaloon, jossa käydään esimerkiksi Kurrea yleensä juoksuttamassa.

Shockin keskittymiskyky itse asiaan oli täysi nolla. Koetin uraa pitkin, keskiympyrällä, pääty-ympyrällä, voltilla, millä vain, aina vain kytättiin ja kytättiin ties mihin. Pohkeista ei välitetty tuon taivaallista ja asetus vasemmalle, mikä se on? Poni puri pitkästä aikaa raivokkaasti kiinni vasemmalle, oikealla se saattoi jopa ihan vähän taipua. Otin kevyttä ravia ja istuen alas, laukkaa, suunnanvaihtoja, ei mitään vaikutusta. Koko ajan kytättiin jotain ulospäin eikä poni tuntunut huomaavan koko selässä istuvaa akkaa lainkaan.

Lopulta lähdettiin metsään vetosuoran päähän kääntöpaikalle, jossa tahkottiin ympyrällä molempiin suuntiin, kunnes poni tuli kuulolle ja alkoi toimia kaikissa askellajeissa. Heti kun lähdettiin ympyrältä kohti kotia, jatkui kyttääminen... Poni ei tuntunut kyttäävän mitään tiettyä, kulki vain koko ajan pää hieman oikealle kääntyneenä, täysin kuurona vasemmalle ohjalle. Luovutin ja marssittiin kotiin.

Tänään eilisestä sisuuntuneena satuloin ponin ja lähdettiin taittamaan tietä Wilkun kenttää kohti. Ja alla oli kuin eri poni! En löytänyt omia kannuksiani mistään - Shockilla ei voi käyttää raippaa, pelkää sitä kuollakseen - ja kävi hillitön tuuri, kun Wilkun tallilla oli porukkaa ja san pitkät pallopäät lainaksi. Yleensä käytän ponilla vasaroita, mutta pallopäät hoitivat homman hyvin. Shock on helposti hidas pohkeelle vaikka polkee alleen, jolloin mun on hieman pitkänä ponille helpompi käyttää pitkää kannusta, kuin lyhyttä tai olla kokonaan ilman. Saan helpommin avut perille, jalkaa ei tarvitse nostaa ollenkaan pitkän kannuksen kanssa. Välillä ilman kannuksia taas tuntuu tarvitsevan.

Tänään allani tosiaan oli suusta pehmeä ja kuuliainen poni. Ensin piti hiukan pöristä esimerkiksi kaivinkoneelle ja lantalana toimivalle siirtolavalle, mutta sitten kentän taika iski ja poni toimi todella hyvin. Koska poni toimi hyvin ja totta puhuen itseä ei suuresti huvittanut, ratsastin ponin pehmeäksi ja taipuvaksi ravissa ja laukassa ja lopetin siihen. Huomenna ajattelin taas jaksaa kentälle asti ja kasata muutaman kavaletin meille, jotta voidaan ottaa eka "estetreeni"! Shockilla on edelleen niin reippaasti mahaa, ettei kunnon hyppäämistä kannata harrastaa, mutta pientä mielenvirkistystä voisivat kavaletit tuoda. Saadaan vähän vaihtelua ja ehkä vähän mielenkiintoakin takaisin, sekä taas askel kohti vähän pienempää pötsiä. Jos me oikeasti päästäisi vaikka jo tänä kesänä ihan estevalmennukseen asti :)

Toivottavasti huominen meno olisi näin innostunutta - ponin osalta!
Saan toivottavasti vielä illan aikana Kurren Porin startin blogiin näkyville - laita mies asialle, pääset paljon vähemmällä ;)


16. kesäkuuta 2012

:)

Kuvat © Eveliina Ruohonen




Mahtiponi!


Pori 15.6.2012

Hevonen / Ohjastaja Aika Kerroin Palkinto Matka:rata       
1. 2 Zenita Dar / Ida Suomela 2.28,2 x 100 € 1620:1 Selostus / Video
2. 5 Litas Ess / Tessa Länsimäki 2.27,7 x 50 € 1640:3 Selostus / Video
3. 6 Malte / Anniina Takkula  2.25,6 ep 30 € 1680:1 Selostus / Video
4. 3 Karismas Kurt / Verna Sankari 2.31,6 x 20 € 1640:1 Selostus / Video
5. 4 Hugo Star / Fanny Mäkelä 2.36,2 x 1640:2 Selostus / Video
6. 1 Mandarin Skott / Helmi-Aurora Kaukonen 2.42,3 x 1600:1 Selostus / Video
 7 Bigga Belissa / Jenni Tammi hll ep  1700:1 Selostus / Video
Väliajat: 2.36.0/Zenita Dar 2.29.5 2.30.0

6,7s ennätyksenparannus ja helposti - katsotaan, saanko startista videon esille :)


12. kesäkuuta 2012

Shockin ensimmäiset Pinomäkishokit

Käytiin tänään tosiaan Shockin kanssa aamureippailuilla. Käytiin ensin meidän ajolenkillä kyttäilemässä asioita, erityisesti tien reunoille kaivetut juoksuojat tuntuivat hyökkäilevän pienen ponin kimppuun minkä ehtivät... Maassa paikallaan oleva lanakaan ei ollut niin pelottava.

Edettiin ensimmäinen lenkki kevyessä ravissa ja poni kyttäili metsään, kuitenkin edeten mukavasti. Yhdessä kohtaa oli paha, kun molemmilla puolilla tietä oli katkaistu puunrunko, Shock ei oikein tiennyt mistä kohtaa uskaltaa vilahtaa ohitse. Toisella kierroksella otettiin vetosuoralla pätkä laukkaa ja poni oli kovasti menossa, mutta hyvin hallinnassa.

Käytiin vielä kääntymässä kiipeilymäessä. Tänne tulo oli selvästi ponille helpompaa - lieneekö syy huomattavasti kapeammassa, keskellä metsää kulkevassa polussa? Ilma oli melko lämmin edellispäiviin verrattuna ja oltiin edetty reippaasti ravaten pitkän pätkää, mutta ponilla ei ollut hidastushaluja. Sillä on selvästikin paljon parempi kunto, mitä olen tähän asti luullut! Jonkin verran se hirnui metsässä liikkuessa, selvästi vähän hukassa ja etsien hevoskavereita.

Pinomäen ainoaan mäkeen päästessä mentiin ensin helpoin osuus ylös ja vaikeampaa alas, jonka jälkeen koko jyrkkä osuus. Ei tuntunut olevan kovin raskasta, osittain ravia ja laukkaa mentiin. Kotiin päin lähdettiin pienen ravipätkän jälkeen laukaten, poni tuntui innokkaalta etenemään. Siirryttiin ravipätkän jälkeen käyntiin vähän ennen Pinomäen koulua ja käveltiin koulun kentällä vielä muutama kierros, Shock keskittyi lähinnä kauhistuneena tuijottamaan päiväkodin tykötarpeita... 

Shock sai kotona koko lenkin isoimman shokin ja joutui kokovartalosuihkuun, se oli hikoillut ihan reilusti - Shock tosin on hionnut ihan talvipakkasillakin, eli taitaa olla ominaisuus :) Vesiletku oli jotain järkyttävää, mutta selvästi tuli kivempi olo kun saatiin pesu alta pois. 

10. kesäkuuta 2012

Poninretale hiitillä

Harvinaista herkkua, saatiin seuraa hiitille ihan vahingossa! Eräs shetlanninponi oli samaan aikaan radalla ja ajettiin sen kanssa ekat 1600m, päälle vielä 2000m omaa vauhtia. Pystyssä päin kohti Porin starttia ensi perjantaina ja peukut pystyssä Idalle ja Kurrelle :)



Pori 15.6.


1. ponilähtö klo 17:45 B-Ponit tasoitusajo 1600 m p. 2.35.0 + 20 m/ 2,0 s P. 100 e.
# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Mandarin Skott / Helmi-Aurora Kaukonen 1600: 1 2.35,0ke 100 €
2 Zenita Dar / Ida Suomela 1620: 1 2.34,9ly 50 €
3 Karismas Kurt / Verna Sankari 1640: 1 2.31,5ke 201 €
4 Hugo Star / Fanny Mäkelä 1640: 2 2.33,7ake 2.31,4ke 391 €
5 Litas Ess / Tessa Länsimäki 1640: 3 2.31,6ke 0 €
6 Malte / Anniina Takkula 1680: 1 2.38,8ake 2.27,9ke 523 €
7 Bigga Belissa / Jenni Tammi 1700: 1 2.26,3ke 86 €

7. kesäkuuta 2012

Ponityttökesä alkamassa!


Shock saapuu meille sunnuntaina :)

1. kesäkuuta 2012

Onnistuminen auttaa aina :)

Tämä päivä alkoi vastentahtoisella sängystä raahautumisella, nopealla siistiytymisellä ja koulun kevätjuhlalla. En ollut millään superhyvällä tuulella, lähinnä kettuuntunut ja väsynyt. Lisäksi tekee aivan hillittömästi mieli karkkia ja sipsejä, mutta tyhjällä tilillä on paha mennä ostamaan...

Raahauduin Shockin luokse luvattuani tänään mennä ja onneksi menin! Poni oli eilisestä ehkä aavistuksen väsynyt, mutta taipuisa kuin kumilenkki, koko ajan pohkeen edessä, hyväntuulinen ja ihan älyttömän herkkä. Otin ohjat käteen, niin ponin nenu napsahti itsestään alas ja se tuntui jopa hiukan laihtuvan vetäessään mahaa sisään :D Ei ollut aikaa ratsastaa kovin kauaa illan töiden takia, mutta niin hyvä ja positiivinen fiilis jäi. On se vaan hieno tunne, kun poni on valmiiksi omilla säädöillä ja saa vain alkaa ratsastaa, eikä tarvi ensin läpiratsastaa koko otusta.

Ohjelmassa oli perusjuttuja, verryttelyt vastataivutuksin, pääty-ympyröitä, voltti pitkän sivun keskelle. Laukassa pääty-ympyrät, välikäyntien jälkeen ravissa kaverilta varastettua harjoitusta eli puolitoistavolttisia - ratsastetaan voltti ja puoli volttia päälle, puolessa välissä vaihtuu suunta ja taas sama, yhteensä kolme volttia putkeen. Todella hyvä harjoitus kokoamisen ja taipumisen kannalta, vaatii hevoseltakin vähän enemmän aivotyöskentelyä kuin esimerkiksi laajemmat kolmikaariset kiemuraurat. Lisäksi parit laukannnostot käynnistä ja pysähdyksestä, kulmiin voltteja, aika perusjuttuja. Vähän ideat lopussa mitä tehdä - mitä te tekisitte sileällä helppo B-tasoisen kanssa? Laukka- ja käyntiharjoitukset erityisesti tervetulleita. 

(c) Mia