Erikoispostaus: elämää Italiassa part III

Otetaan pojat käsittelyyn tällä kertaa.

Oneway 3v.

Kuvassa esiintyvä Oneway oli mielenkiintoinen tuttavuus. 3-vuotias oripoika oli peruskiltti, utelias ja ennenkaikkea suurikokoinen. Olen itse 171cm pitkä, enkä nähnyt pojan selän yli varpustamatta. Oli melkoinen järkytys Onewayn kopsutellessa talliin, kun olin tottunut niihin 155-160cm hevosiin... Kaiken lisäksi ori tuli talliin minun ollessani raveissa ja kuulin illalla kotiutuessani hevosesta tulleen minun passini. Eikun aamulla ekana tutustumaan uuteen kaveriin ja lykkäämään se kävelykoneeseen ennen treeniä :)

Oneway oli kiva käsitellä, mutta korvistaan arka. Paras tapa saada pojalle suitset päähän oli avata päävehkeistä poskihihna ja pujottaa niskahihna paikalleen korviin koskematta ja sitten kuolaimet suuhun ja poskihihna takaisin kiinni. Ravipäävehkeillähän tämä onnistuu, kun turpahihna vain kulkee poskihihnojen läpi, ei lainkaan niskan kautta. Onewaylla oli kokoa niin paljon, että oli turha edes yrittää saada perinteisellä tavalla kuolaimet suuhun ja niskahihna korvien yli-tyylillä suitsia päähän, kun pää nousi välittömästi taivaisiin. Olisi ollut epäreilua hevoselle laittaa joka kerta huulipuristimen avulla ne päävehkeet...

Ajaa ori oli hyvä, tosin kilpahevosena lähinnä säälittävä. Huippuori Varennen jälkeläiseksi aikamoinen pettymys, ei paljoa alle kahtakymmentä päässyt. Kiva hevonen, mutta Italian raviurheilussa se ei vain riitä! Kerran tosin sain antaa kotona Onewaylla isän kädestä, kun vein hevosta tarhaan ja meinasin saada tämän pikkuisen niskaani astumismeiningillä. Kerran kunnon huomautus riimunnarun päällä ja todettiin, että mammaa ei kannata yrittää astua.

Noblesse Como 4v

Noblesse oli ainoa ruunani, Oak Wisen puoliveli samasta isästä Self Possessedista. Jos Oak oli raivostuttava hoitaa mutta hyvä ajaa, oli Noblessen kohdalla asia päinvastoin... Ajoin hevosella tasan yhden lenkin ja jaksoin pidellä vastaan kuutisen kierrosta 800m radalla, hevosen pää 90 asteen kulmassa ja minulla ohjaslenkit kyynerpäissä. Pääsimme vielä talliin yhtenä kappaleena, hevosella oli kuola värjääntynyt vaaleanpunaiseksi verestä sen purtua kieleensä yrittäessään viedä minua minkä jaloistaan pääsee ja minulla kaikki käsivoimat loppuneet. Noblesse siirtyi sillä hetkellä ilman sen enempiä puheita perähevoseksi. Otin Noblessen ensin oikealle puolelle perään ketju turvalla ja painaminen jatkui jatkumistaan, se lenkki oli helvetillinen. Siirsin pojan vasemmalle ja siitä tuli oikeasti hyvä treenata! Noblesse stressasi järkyttävästi lenkkejä hiiteistä puhumattakaan ja lopulta tuli pomolta käsky laittaa sille cresendo hiittikuolaimeksi, ruuna lisäksi pidettiin visusti toisen hevosen selässä - eikä se ollut koskaan jonossa toisena vaan vasta kolmantena tai neljäntenä, jos keulahevonen päätti laukata. 

Apuvalmentaja Luca ajoi kerran hiitin Noblessella ja minä ihan oikeasti varoitin! Luca ei uskonut hevosen olevan niin kauhea ajaa ja käänsi Noblessen vapaalle radalle heti radalle päästessään. Nauroin vedet silmissä hiittiryhmän tullessa takaisin talliin, Noblesse oli vienyt Lucaa useamman kierroksen minkä jaloistaan pääsi ja teki ehdottomasti Noceton (eli meidän pikkukylän, oltiin ainoa ravitalli) uuden rataennätyksen. Joskus kannattaisi uskoa mitä sanotaan!

Olin järjettömän täynnä itseäni, kun Noblesse starttasi ekan kerran. Hevosella oli viisi starttia alla ja kaikki päätyneet hylkyihin, nyt matkasin Bolognaan Noblessen, toisen oman hevoseni Oberon Jetin sekä Obama di Celon ja harjoittelussa olevan ranskalaistytön kanssa. Onneksi vanin kuski Silvano etsi meidän kuskin Legnanin käsiinsä, en ollut ikinä nähnytkään kyseistä tyyppiä... Silvano passitti kuskin käymään meidän tallissa ja sopimaan lämmitysasiat, mun hevoset Oberon ja Noblesse olivat peräkkäisissä lähdöissä. Kun kerroin Noblessen painavan aivan järjettömästi, päätettiin lämmittää mun hevoset samaan aikaan niin, että kuski ajaa Oberonilla edellä ja minä Noblessella selässä. Ei ole muuten ikinä hirvittänyt niin paljoa kuin silloin...

Lämmitys meni kuitenkin hyvin ja hevonen yllätti kaikki olemalla toinen itse startissa! Jos kuski olisi uskaltanut kääntää nollaradalle johtavan selästä, lähes 100% varma voitto olisi tullut. Olin täysin samaa mieltä kuskin kanssa, että peesailu oli juuri oikea ratkaisu kun kyseessä oli laukkaherkkä pullari. Hihittelin tosin puoliksi vahingoniloisena radan varressa starttia odotellessa, kysyessäni Legnanilta onko kaikki ok, oli vastaus "ei". Ilmeisesti siinä vaiheessa radalla pyöriessä ohjilla oli aika monta kiloa ehtaa heppaa. Startin jälkeen pelastin kuskin nappaamalla heti hevoselta sekin auki ja taluttamalla sen ohjasta tallin eteen ja pään päin seinää, jotta saatiin kärryt riisuttua. Olin aivan supertyytyväinen hevoseen ja niin oli myös kuski ja pomoni. Jäi harmittamaan, että seuraavaksi pari viikkoa myöhemmin Bolognassa Oberonin kanssa ollessa näin Legnanin taas joka kertoi Noblessen omistajan tulevan tippaamaan minua seuraaviin raveihin, kun sain hevosen maaliin asti ja menestyksellä - olin lähdössä viikon kuluttua takaisin Suomeen ja tipit jäi saamatta. Italiassa omistajien antamat tipit ovat kiva lisä hevosenhoitajille, ruokarahoina puhutaan yleensä. Muunmuassa Onewayn omistajalta sain 50e vaikka hevonen ei edes pärjännyt, eli tippausta pidetään tietyissa piireissä enemmän sääntönä kuin poikkeuksena.

Oberon Jet 3v.

Ja viimeisenä vuorossa on ehdoton rakkauteni, Oberon Jet. Naglon pojan tullessa talliin toivoin salaa mielessäni saadakseni hevosen omaksi passikseni, minulta oli juuri lähtenyt muutama hevonen. Minun passiksenihan Oberon tuli ja mikä ihana lutunen! Kaksi hullua silmää (niille jotka eivät tiedä, puhutaan hullusta silmästä kun hevosella näkyy koko ajan silmänvalkuaiset) ja kuten kuvasta näkyy, jalat aina miten sattuu :D Ihastuin hevoseen heti, kaunis ja hyväkäytöksinen ja myös hyvä ajaa. Oberon oli kiva hoitaa ja parturoida ja mies piti kiltisti myös pintelit jaloissaan! Sain kerrankin kääriä joka jalan halutessani, usein käärin Oberonilta tosin vain takajalat ja käytin toiset Oberonin pinteleistä Osaka Wiselle. Ennen starttia tosin käärin aina kaikki jalat, koska hevoset matkustivat pintelit jalassa. Ainoastaan Oak oli ilman pinteleitä starttia edeltävän yön ja käärin sille vasta viime hetkellä starttipintelit, hevosen odottaessa käytävällä pelastaakseni pintelieni hengen.

Takaisin Oberoniin, orin kanssa oli kiva käydä myös raveissa sen käytöksen takia. Ääntä maailmaan mahtuu enkä ikinä kiellä hevosta huutamasta niin kauan kun pysytään poissa minun tilastani ja käyttäydytään asiallisesti, Oberon oli ihanteellinen siinä suhteessa. Oberonin kanssa pystyi lähtemään raveihin vaikka yksin, sillä se odotti kiltisti karsinan edessä kun sille laittoi kärryt ja lompsi vasta luvan saatuaan kohti rataa ja kuskia. Kotona Oberon toimi niin kärryjen edessä kuin perähevosena tarvittaessa, Oberonin kanssa mulla oli useimmiten kaksi tammaa perähevosina kun oli niin kiva ajaa. Ainoan ongelman tuotti orin korkea säkä ja meidän kaikki valjaat oli normaali- tai matalasäkäisille - silatyynyn hiukan kuluessa valjaat alkoivat hangata. Tein ensin vaahtomuovista ensiapuun silatyynyn alle paksun patjan josta oli leikattu sään kohdalta pala pois ja lopulta siirsin Oberonin perähevoseksi parantelemaan selkäänsä. Selkä onneksi parani hyvin ja sain kilpavaljaisiini ylimääräisen kunnon pehmusteen Oberonin takia.

On nämä vaan muruja <3 Voisin yhden osan tätä vielä kirjoittaa, muutamia sanoja yleisesti elämästä Italiassa ja vaikka raveista enemmän faktoja :)

Erikoispostaus: elämää Italiassa part II

Palataan taas kolmisen tuhatta kilometriä kohti etelää :)

Osaka Wise

Vietin tosiaan Italiassa 9kk elämästäni. Näihin kuukausiin mahtui niin iloa kuin surua, opin järjettömästi uutta ja kertasin vanhaa. Olen iloinen siitä, että uskalsin lähteä muille maille vierahille, enkä luovuttanut ennen kuin fyysiset vaivat siihen pakottivat. 

Luovuttaminen oli tosin lähellä sairastaessani erittäin kovan kuumeen muutama kuukausi Italiaan saapumisen jälkeen. Kuumeilin jatkuvasti parin viikon ajan eikä kuume laskenut millään, olin lopulta keskellä yötä lääkärissä hakemassa jotain, jolla 40 asteen kuume saataisi alas. En tiedä mitä sain, mutta tehokasta oli kun seuraavana päivänä kuume oli muisto vain... Tuo korkea kuume vaan sattui nousemaan Milanon raveissa ollessani koelähdössä tyttöjeni Oak ja Osaka Wisen kanssa, onneksi pääsin tytsyjen kanssa kotiin aikaisin pienen auton kyydissä. Minun piti olla ravien loppuun asti muiden kilpailevien hevosten kanssa, mutten meinannut jaloillani pysyä.

Jatketaan mukavammista asioista. Alkuperäisestä hevoskaartistani oli jäljellä viimeisinä kuukausinani vain Oak Wise sekä Osaka Wise. Molemmat olivat mennessäni 2-vuotiaita, eli taakseni jäi kaksi 3-vuotiasta kilpahevosen alkua. Kukaan muu työntekijöistä ei tahtonut sietää näitä kahta tapausta... Osaka oli superkiltti käsitellä ja suorastaan jähmettyi paikalleen kuvaustilanteessa. Tamman kanssa oli aina mukavan helppoa, se piti pintelit jaloissaan yön ajan ja oli toimiva ajaa. Sen verran luonnetta tästäkin tytöstä löytyi, että perähevoset piti pitää tarpeeksi pitkällä tai kiukkupotkua tuli melkoisen kipakasti!

Osaka Wise 3v.

Osaka oli kilpahevosena ihan ok. Tamma stressasi juoksemista, mutta oli kiva käsitellä kilpailupaikalla. Alkuun otettiin vakuuttava rivi pelkkiä kolmosia, Osaka jäi aina parempien jalkoihin. Tämän jälkeen tehtiin pieni varustemuutos ja minun käskettiin vaihtaa tammalle takajalkoihin säärisuojien tilalle pintelit starttiin. Tästä minimaalisesta muutoksesta hyväliikkeiselle hevoselle ilmestyi 3 sekuntia lisää vauhtia! Ensimmäinen voitto sai taas minut äärimmäisen onnelliseksi, olihan sitä jo odotettu.
Osaka sai myös minut loistamaan kerran kotona. Ajoin tammalla hiittiä muiden kanssa ja minut määrättiin yhtäkkiä ajamaan vedot keulasta. Eihän mulla mitään kelloa ollut, mutta siinä ei paljon muuta voinut kuin vetää kuuden vedon sarja ilman kelloa perstuntumalta. Osaka oli usein vetoja ajaessa kärkihevosena, ollessaan aina yksi parhaista ajaa omasta ryhmästään. Ja mitä tamma teki nyt? Pelasti mamman nahan juoksemalla vedot sekunnilleen niin kuin pitikin! Kolmeen ensimmäiseen vetoon jokaiseen aina sekunnin kovempaa ja kolmeen viimeiseen taas sekunti hiljempaa. Pomo kysyi neljännen vedon jälkeen, onko mulla kelloa. Oli kuulemma ennen viimeistä vetoa meinannut sanoa, että saan satasen jos onnistun vielä viimeisen ajamaan tasan 1.45. Saatte kaksi arvausta, mitä aikaa viimeinen veto ajettiin ;) Satasta en saanut, mutta aika omahyväinen olo oli hetken aikaa.

Oak Wise taas... Self Possessed isänä puhuu tyttärensä kautta. Oak oli raivostuttava käsitellä. Kiukutteli, jalkoja hoitaessa sai varoa potkuja, pää ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, auta armias kun piti saksia korvakarvoja. Huulipuristin oli paras kaverini Oakia hoitaessa. Jalkoja oli turha kääriä yöksi, pintelit suikaloitiin alta aikayksikön ja haavojen hoito oli suorastaan vaarallista, kun neitokainen oikein tähtäsi osuakseen kaviolla keskelle otsalohkoa. Latelin monena iltana koko mahdollisen kirosanalitanian sekä italiaksi että suomeksi tämän elikon hoidon aikana... Tamma sai yhdessä vaiheessa syvän vekin jalkaansa ja koska sitä oli tietenkin pakko hoitaa ja suojata, kehittelin mitä hienompia virityksiä pintelin suojaksi. Suosikkini olivat mm. itseliimautuvan pintelin sively reducinella, vahvasti tervalta haisevalla tökötillä ja kun tämä kikka lakkasi toimimasta, laitoin pintelin päälle tähän tarkoitukseen kehitetyt piikkimatot. Soljilla kiinnitettävästi "pintelisuojasta" lähti tylppiä, n. 3cm pitkiä piikkejä parin sentin välein ja tämä oli ainoa keino saada Oak pitämään pinteli jalassaan.

Oak Wise 3v.

Oak sai kuitenkin paljon anteeksi ollessaan kohtuullinen kilpahevonen! 2-vuotiaana tamma voitti ensimmäisen lähtönsä Bolognassa pystyyn ja niin myös sitä seuraavan. Tämän jälkeen otettiin viiden lähdön kestävät laukkaharjoitukset, tamma laukkasi ilman mitään näkyvää syytä kun siltä vaan sattui tuntumaan... Taas alkoi elämä hymyillä, kun Gocciadoro ajoi Oakia Milanossa ja kerrankin ohjastaja kuunteli, mitä hevosesta kerroin etukäteen! Oak painoi ohjalle reippaasti ja sitä oli parempi ajaa selästä. Italiassa saa loppusuoralla kääntää johtavan takaa nollaradalle, eli ohittaa johtava sisäkautta. Tämä oli Oakin kanssa paras mahdollinen juoksupaikka, johtavan takana - suojajuoksu ja lopussa ohi. Taisin kiljua riemusta, kun Oak pisteli Milanossa kovassa lähdössä kolmanneksi 15-vauhtia, ilman pienimpääkään elettä laukalle hyppäämiseen!

Italiassa otetaan usein jokaisen lähdön voittajahevonen dopingiin sekä arvotaan dopingissa ennen lähtöä käyvät. Ennen lähtöä otetaan verta ja lähdön jälkeen ensisijaisesti pissanäyte, mutta ellei sitä saada, otetaan taas verta. Olin eräänä kivana päivänä Oakin ja Ramonin sekä Laurel American kanssa Bolognassa pääsiäisraveissa, kun Oak arvottiin osallistumaan dopingiin ennen lähtöä. Tamma oli jo lämmitetty ja olin riisumassa varusteita kun kuulutus tuli. Ramon kysyi, riisutaanko tammalta kengät starttia varten ennen dopingissa käyntiä ja minä fiksuna sanoin "ei tarvi, otan ne kengät pois kun tullaan takaisin"... Mikä kuningasidea, jälleen kerran.
Hölkkäsin tamman kanssa dopingtalliin ja sain käskyn viedä hevosen karsinaan, otetaan näyte toiselta arvotulta ensin. Eläinlääkärin tullessa meidän luoksemme, ehdotin välittömästi näytteenottoa käytävällä. Ei käynyt, joten varoitin saman tien olemaan varovainen... ja saman tien armas hevoseni seisoi kahdella jalalla. Yritin heti ennen näytteenottoa sanoa, että tamma antaa pistää käytävällä, muttei karsinassa edes kotona. Tässä vaiheessa alettiin etsiä huulipuristinta jota myös pyysin jo ennen näytteenottoa ja todettiin, ettei dopingtallissa ollut mokomaa keksintöä. Yksi lääkäreistä lähti hakemaan huulipuristinta ja minä yritin saada kiukkuista otustani rauhoittumaan. Kokeiltiin maskin kanssa, joka estää näkemästä taakse. Oak tajusi heti, mitä yritetään eikä etujalat osuneet maahan kuin sen verran, että saa taas vauhtia hypätä uudelleen ylös.

Oak Wise

Kun huulipuristin saatiin paikalle, tarvittiin ko kolme ihmistä tähän projektiin. Minä olin ainoa joka pääsi lähelle ilman pystyynhyppäystä, eli metsästin huulta vastaanpanevalta tammalta ja toinen ell sai puristimen paikalleen. Kiristin mokoman niin kireälle, ettei varmaan Oakin turvassa enää kiertänyt edes veri, muuten ei verta olisi saatu otettua. Koko tähän projektiin meni niin kauan, että mulla oli vartti aikaa saada Oakilta takakengät pois ja hevonen valjaisiin ja radalle.
Sain hevosen aikanaan radalle ja kerroin vakio-ohjastajallemme Antoniolle dopingjupakasta. Antonio naureskeli, että se vielä puuttuisi jos Oak menisi voittamaan tämän lähdön - ja saatte arvata, voittiko! Italiassa ei normaalisti ole kuin isoissa lähdöissä valokuvien ottoa ja palkintojenjakoa, mutta pääsiäisraveissa tällä kertaa oli. Nostin vetolaput Oakilta takaisin ylös, ettei neitokainen vie Antoniota voittajakehän kukkapuskien läpi ja hyppäsin itse autoon joka kiikutti minut myös voittajakehään valokuvaa varten. Oak pysähtyi ja SEISOI ehkä ensimmäistä kertaa elämässään rauhassa ja yritimme saada valokuvaajaa ottamaan kuvan väärin päin, eli hevosen peppu yleisöä päin... Ei käynyt. Saimme hevosen käännettyä, mutten tähän päivään mennessä tiedä, saatiinko siitä kuvaa. Taas seisottiin kahdella jalalla, onneksi Antonio ennakoi tämän ja oli puoliksi kärryillä hevosen loikatessa pystyyn. Ei jääty odottelemaan lisäkuvia, hevonen sai lähteä kehästä :)
Minä keräsin hevosen voittamat kaksi valehtelematta 40cm korkeaa suklaapääsiäismunaa, rannekellon sekä Antonion loikkimisjupakassa hylkäämän piiskan sekä itseni autoon ja tallialueelle päästessäni viipotin takaisin dopingiin. Olisitte nähneet niiden eläinlääkärien ilmeet, kun ilmotin tulleeni taas...

Tällä kertaa Oak ei päästänyt eläinlääkäriä kahta metriä lähemmäs yrittämättä hyökätä päälle. Olin siis itse pissanäytteenkeräystavaroiden kanssa karsinassa odottelemassa, josko neiti suvaitsisi pissata. Ei muuten suvainnut. Tällä kertaa se huulipuristin haettiin ennen kuin tamma edes näki ruiskua, mutta jo se huulipuristin sai hulabaloon pystyyn. Neljän ihmisen voimin saatiin metsästettyä Oakin toinen korva huulipuristimeen ja otettua se verinäyte. Seuraavalla viikolla kun marssin taas Bolognassa dopingtalliin, oli eläinlääkärin ensimmäinen kysymys "eihän sulla ole sitä viimeviikkoista hevosta?"

Tästä tuli melkoinen romaani. Näistä kahdesta hevosesta riittäisi juttua vaikka millä mitalla, näiden kanssa kuitenkin tuli oltua koko aika :) Pätkäisen tarinaa siis taas ja jatkan vaikka pojista seuraavassa osassa!

Erikoispostaus: elämää Italiassa

EDIT: Tästä olisi tulossa niin superpitkä postaus, että kirjoitan ensimmäisen osan nyt ja jatkan jos lukijat niin haluavat. En viitsi satuilla kilometritarinoita, jos aihe ei kiinnosta ollenkaan :)

Julkisivukarsinat - starring Odinga & Moriera As

Tylsä koulupäivä sai ajatukset palaamaan lämpimään ja ajattelin saman tien tehdä aiheesta erikoispostauksen hevosettoman päivän ratoksi, josko jotakuta kiinnostaa lukea enemmän elämästäni Italiassa.

Muutin työn perässä Pohjois-Italiaan, Nocetoon, noin tunnin matkan päähän Milanosta. Olin tien päällä päivälleen 9 kuukautta, ennen kuin jouduin jättämään välimerelliset maisemat ja palaamaan takaisin Suomeen - oli todellinen kulttuurishokki lentää vuorten ja peltojen keskeltä suoraan metsään Pirkkalan lentokentälle!

Lähdin tien päälle 15. syyskuuta 2010, eli 20-vuotiaana. En tiennyt mitä odottaa, en puhunut sanaakaan italiaa ja pelkäsin etukäteen selkävaivojeni takia, kuinka kauan pystyn tekemään raskasta ruumiillista työtä. Ihmeekseni sopeuduin joukkoon nopeasti ja toinen suomalainen työntekijä, jo vuoden Italiassa asunut Hanni auttoi minut alkuun italiani kanssa. Olen onneksi oppinut puhumaan kieliä arastelematta ja äärimmäisen huvittavia tilanteita koettiin erityisesti ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, kun olin oppinut ymmärtämään italiaa mutten puhunut itse vielä kovinkaan paljon. Hyvin puutteellisella sanavarastollani yrittäessäni selittää asiaani vain italiaa ja espanjaa puhuville chileläisille työkavereilleni saatiin monet naurut, kun sanoin jotakin aivan muuta mitä olisi pitänyt. Olen tosin edelleen vähän vihainen Wilsonille, kun lykkäsi mut hakemaan hevosten numerot ja kysymään tallipaikat Montecatinin raveissa oltuani kuukauden töissä - mokoma kehtasi seisoa parin metrin päässä nauramassa kun yritin selvittää asiaani numeroiden jakajalle! :)

Tarhoja auringon laskiessa

Töihin aloin heti tilalle saapuessani ja ensimmäisen viikon ajoin tasapuolisesti kaikkien hevosia ja iltaisin autoin Hannia hänen passiensa kanssa, kun minulle ei vielä oltu passihevosia osoitettu. Ensimmäinen järkytys tuli, kun lähdin ajamaan treeniä ensimmäisellä hevosella - en ollut ikinä pitänyt perähevosta ja samaan aikaan ajanut yhtä, aina oli ollut toinen ihminen perähevosta varten. Eipä siinä mitään, käsihevonen kainaloon ja menoksi! Tästä tuli päivässä täysin rutiinia, usein pidettiin kahta perähevosta samaan aikaan. Säännöllisen epäsäännöllisesti oli yksi tai kaksi perähevosta irti, mutta ne metsästettiin kiinni ja matka jatkui. Onneksi hevoset olivat niin tyhmiä (vai viisaita?), että juoksivat suoraan tallille jossa oli yleensä aina joku ottamassa kiinni.

Ehdottomasti hauskin kokemus perähevosen päästessä irti oli, kun Hanni oli alkanut pitää yhtä passihevostaan, silloin 3v Oregonia perähevosena. En tosiaan muista millä ajoin itse, mutta mulla oli kaksi tammaa perähevosina ja toinen tammoista oli oma passini Osaka. Oregon sai idean repiä itsensä irti Hannilta ja lähti juoksemaan rataa ympäri minun perässäni. En tiedä mikä tilanteessa oli niin hauskaa, mutta Oregonin kiinniottamisesta ei tullut mitään kun nauroimme Hannin kanssa molemmat vedet silmissä, kun nuoriherra tepsutteli minun kolmikkoni perässä aivan varmana siitä, että pidin myös sen narusta kiinni. Tilanne on vaikea kuvailla näin jälkikäteen, mutta se oli jotain uskomattoman hauskaa.

Ainoa kuva varsoistani - Perla Axe 2-vuotiaana

Ensimmäiset omat passihevoseni olivat Broadway Marquis, Nuryev, Nischninowgorod, Nancy Or, Oak Wise ja Osaka Wise. Broadway, tai lyhyemmin B-way johon muotoon nimi loppuviimeksi vääntyi, oli kiva hevonen. Amerikantuonti, ollut Italiassa vuoden eikä kulkenut mihinkään. En ollut valehtelematta ikinä nähnyt niin kilttiä ja positiivista orihevosta. Ajaa B-way oli alkuun kamala - ohjien toisessa päässä ei ollut mitään, ei yhtikäs mitään. Hevonen juoksi pää rinnassa ihan omatoimisesti ja näin tapahtui treenin lisäksi myös hiiteillä. Koeta ajaa sellaista nyt sitten... Yhtäkkiä Broadway alkoi kuitenkin löytää ohjalle ja painamaan ja yhtä yhtäkkiä paineli 13-aikoja muutamaan starttiin! En tiedä mikä muuttui, mutta hevonen löysi sisäisen kilpahevosensa ja tottakai otan kaiken kunnian siitä itselleni ;)

Sisäinen kilpahevonen tosin valloitti myös kotoisen olemuksen ja entinen jokapaikanhöylähevoseni (eli se, jolle laitettiin aina ensimmäisiä kertoja perähevosena toimivat... Broadway puksutti eteenpäin kuin juna ja ohjastaja sai keskittyä pitämään perähevosen aisoissa) alkoi painaa myös treenissä. Siirsin sen loppuviimeksi perähevoseksi, ei ole mitään niin ärsyttävää kuin etuhevonen joka painaa ohjalle ja parhaassa tapauksessa kaksi painavaa perähevosta.

Broadway Marquis

Hevoskatraani venäläisedustus lisääntyi yhdessä vaiheessa ja remmiin liittyi vielä Nowosibirsk. Tämä pieni, hyvin arabimainen oripoika oli ihana! Nowon kanssa ei koskaan ollut tylsää ja se jos joku oli suloinen paketti. Alla oleva kuva ei tosiaankaan tee oikeutta hevoselle, mutta liikkuessaan tämä poika oli ihana ja keksi aina äiskän päänmenoksi jotain kivoja kevätjuhlaliikkeitä. Nowon bravuuri taisi olla nelitassuhyppy suoraan ilmaan ja mahdollinen spagaatin yritys... En tosiaan tiedä mitä se yritti, mutta aina se oli yhtä huvittava.

Nowosibirsk

Raveissa kävin yhdessä vaiheessa 3-4 kertaa viikossa, myös muiden kuin omien hevosteni kanssa. Kävin useimmiten Milanon San Sirossa tai Bolognassa, mutta nähtyä tuli myös Montecatini, Padova, Follonica, Torino, Firenze, Cesena ja varmaan muitakin ratoja, mutta useimmiten kävin mainituissa paikoissa. Raveissa oli välillä tuhoton kiire ja välillä pyöriteltiin peukaloita ja nautiskeltiin Italian auringosta. Bolognan kahviosta sai ehdottomasti parhaat ruuat! Vietin joskus koko päivän Bolognassa Ramonin hevosen Laurel Americal juostessa tris-lähdössä, joka vaati lähtöön osallistujat paikalle reippaasti ennen raveja - ehdimme nauttia rauhallisen lounaan ja jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ramonin kanssa oli aina kiva reissata, tulimme hyvin toimeen ja juttua riitti.

Nuryev

Jos aihe kiinnostaa, seuraavaksi voisin satuilla lempihevosistani Irresistibilestä, tytöistäni Oak ja Osaka Wisesta, Noblesse Comosta, Oberon Jetistä sekä kilpailumatkasta Pariisiin sekä hevosen viennistä lentokentälle Frankfurtiin. Aloitettiin siis vähän historialla :)