Hyvää Joulua!

Luukku 21 - mitkä ovat parhaimmat ja huonoimmat puolesi hevosten kanssa touhutessa?

Toinen myöhässä julkaistava luukku noudattelee edellisen luukun kanssa samaa linjaa. Omia huonoja puoliani taitaa olla ainakin ajoittainen kärsimättömyys ja väsyneenä olen myös kiukkuinen, jolloin menetän hermoni helposti. Shock-poni opetti minulle rauhallisuudelle ihan uuden merkityksen ja sen, että parempi lopettaa alkuunsa ellei suju! Nykyään huomaan nopeammin, jos olen menettämässä hermoni ja käyn ennemmin laskemassa kymmeneen nurkan takana, kuin alan räkyttää hevoselle. Vaatii kyllä paljon saada minut oikeasti menettämään hermoni, mutta komennan kyllä hevosta asiallisesti tarvittaessa. Leevillä on minua suuresti ärsyttävä tapa unohtaa koko muu maailma, jos Kurre lähtee sen silmistä parivaljakon oltua yhdessä liikenteessä - treenaamme kärsivällisyyttä meille molemmille tässä tilanteessa.

Olen myös perfektionisti, hyvässä ja pahassa. Haluan tallilla asioiden tapahtuvan niinkuin minä sanon, minua ärsyttää ellen onnistu valmennuksessa ja vielä enemmän ärsyttää kun tiedän, että syy on minussa itsessäni! Vaadin itseltäni oikeasti aika paljon ja ärsyynnyn, kun en onnistu täyttämään omia odotuksiani. Tällä hetkellä suurin ärsytyksenaihe on puutteet estesilmässäni. Turhaudun helposti, kun en vain millään näe askeleita ja tuon hevosen kerta toisensa jälkeen huonosti esteelle. Tämäkään vain ei korjaudu ilman harjoittelua!

Hyvinä puolina nostan esille tarkan vainuni omien hevosteni suhteen sekä tietynlaisen rentouden, jolla olen saavuttanut monen hevosen luottamuksen helposti. Olen omieni kanssa hirveän tarkka ja reagoin todella pienistäkin merkeistä esimerkiksi soittamalla eläinlääkärin, jos epäilen hiukankaan jotakin olevan vikana. Kurren ainoat merkit selkäkivusta olivat hienoinen muutos toisen takajalan liikeradassa ja hiukan normaalista poikkeava käytös - isänikin piti minua hulluna rahantuhlarina, mutta onneksi Wilkku on kaltaiseni vainoharhainen ja samaa mieltä kanssani, että tutkitaan heti eikä viikon päästä! Uskon päässeeni monesta ongelmasta, kun hoidatan heti enkä jää odottelemaan.

Olen perusluonteeltani kohtuullisen rauhallinen, vaikka mainitsinkin väsyneenä hermojen menettämisen huonona puolena. Tämä on poikinut monen hevoshoidokin luottamuksen nopeasti, josta olen myös aika ylpeä. Rauhallisella ja määrätietoisella käsittelyllä olen saanut useita hevoskavereita, jotka eivät minun läsnäoloani kavahda :)

Luukku 20 - mikä on parhain ja huonoin puoli hevosessasi?

Taas törkeästi myöhässä! Syytän kellon ympäri kestäneitä työpäiviä.

Rouskutellen-blogin joulukalenterista löytyi idea myös tähän joulukalenterin luukkuun. Kurren luonteen analysointi on yksi suosikkiharrastuksistani :) Klikatkaa soimaan Robinin Puuttuva Palanen-kappale tuosta tämän tekstikappaleen yläpuolelta. Uu-uu se on sun näköinen!

Kurre on ollut minulla pian jo viisi kokonaista vuotta ja tunnen ponin kuin omat taskuni. Olen nähnyt sen kasvavan pikkuvarsasta itsevarmaksi nuoreksi naiseksi ja siitä edelleen aikuistuvan pikkuhiljaa. Kurre täyttää vasta kuusi vuotta nyt vuodenvaiheessa - minulle kaikki hevoset ikääntyvät aina 1.1., olivat ne syntyneet milloin tahansa - mutta silti Kurre on yksi fiksuimmista ja rauhallisimmista poneista, jonka olen ikinä tavannut. 

Kurre on itse asiassa niin mukava luonteeltaan, että välillä voi unohtaa sen olevan poni ja kaiken päälle tamma. Välillä taas... No, Kurre kestää komentamista oikeassa paikassa, mutta vetää melonin nenään jos kokee kohdanneensa vääryyttä! Ratsastaessa Kurre on huvittava, sillä se tilanteessa kuin tilanteessa kiukkuaa pukittamalla, jos sitä komentaa raipalla. Pienet korjaukset Kurre nielee kuten kuuluukin, mutta se osaa myös sikailla - ja jos siitä huomauttaa vähän kovemmin, neiti ottaa nokkiinsa. Koita siitä olla nauramatta, kun tämän kokoinen täti moonika kiukuttelee. Kurrella on selvästi huonoja päiviä ja silloin on parempi vain antaa neidille ruokaa ja lepytellä hänen korkeuttaan parhaansa mukaan. Jos Kurrelta vaatii tällaisena päivänä kunnon suorituksia, tulee melko varmasti molemmille paha mieli. Onneksi tällaista päivää ei ole vielä osunut ravipäivälle...

Kurren parhaita puolia on sen loistava työmoraali. Lähes aina se lähtee töihin tekemään todella töitä ja se on selvästi perua aikaisesta ajolle opetuksesta ja harjoittelulenkeistä jo 1,5-vuotiaana. Menen edelleen ponin ehdoilla, eli ei ole pakko jos ei yhtään huvita. Pelleilyä en katsele kärryjenkään edessä, vaan joko kävellään tai hölkätään huononakin päivänä, mutta myös Wilkku on kehunut ponia sen käytöksen vuoksi ihan alusta asti. Kun Wilkku menee selkään, tehdään töitä ja sitä ennen madellaan mamman perässä alkukäyntejä kävellessä. Kurre on myös loistavan kokoinen tukipuu raveissa, jota vasten nojata.

Ja se ehdottomasti kaikkein paras puoli? Kurre on niin äärettömän suloinen, että se saa aina kaiken anteeksi ja se on niin mamman kulta :)

Pikkuneiti 2v

Luukku 19 - miksi olet päätynyt juuri tähän rotuun?

Idea 19. luukkuun on saatu Rouskutellen-blogista!

Jos et saisi valita suosikkirotuasi, mikä rotu olisi seuraava valinta? Miksi?

Tässä luukussa puhun yllättäen gotlanninrussista. Miksi juuri gotlanninruss?

Tähän on helppo vastata. Halusin raviponin, mutta olin jo 16-vuotias - kilpailuoikeutta shetlanninponeilla olisi kestänyt enää kolme vuotta. Talli Poninhännän sivuilta löytyi myytävät-osiosta kaunis punarautias ruotsalaisori nimeltä Pommac. Muutama neuvottelu isän kanssa ja yhteinen projekti Pommac oli valmis alkamaan. Gotlanninruss oli ainoa järkevä valinta kilpaponiksi, joten alkuperäinen päätös oli helppo. Minulla oli alkuperäinen ajatus russista jääräpäisenä oman tiensä kulkijana ja odotin, mitä tuleman pitää oman ponin kanssa.

Pommac kumosi kaikki ennakko-odotukseni russeista olemalla äärettömän kiltti ja käsitellessä kuin ihmisen mieli. Vuosien kuluessa ja varsinkin ponin muuttaessa kotiin asumaan, sen luonteesta paljastui hienovaraisia vivahteita. Pommac oli kiltti ja toimi kaikkien kanssa, mutta se oli vieraiden ihmisten kanssa varautunut ja varovainen. Sen huomionosoitukset olivat niin pieniä ja huomaamattomia, että kesti kauan oppia lukemaan ponia kunnolla. Ne harvat kerrat, kun ponin kuuli hörisevän hiljaa - ne olivat korvaamattomia!

Kurre oli varsinkin varsana täydellinen vastakohta Pommacille. Kurre tuli luokse kovalla tohinalla hakemaan porkkanaa ja rapsutuksia, kiukutteli mielenosoituksellisesti jos kaikki ei mennyt neidin oman pään mukaan ja keplotteli itsensä tarhasta karkuun välittömästi kun selkänsä käänsi. Pikkuhiljaa Kurre rauhoittui kasvaessaan ja eräänä iltana tässä viime päivinä tajusin, että olen saanut Pommacin takaisin eri ulkokuoressa. Kurre on edelleen vähemmän varovainen, mutta kuitenkin hieman epäluuloinen vieraita kohtaan. Kurre hörisee ruualle, mutta kyllä se selvästi tunnistaa lähestyvän ihmisen jo askeleista ja on niin... minun ponini. Uskallan väittää, että meillä on Kurren kanssa ihan omanlainen suhde.

Mutta miksi se russi? Ensimmäinen russi tuli vähän niinkuin olosuhteiden pakosta - halusin ponin, jolla voi pärjätä B-lähdöissä. Pommac todisti minulle russien olevan todellisia moniponeja ja Kurre on jatkanut tätä käsitystä voitokkaasti. Toivoisin vain olevani itse lyhyempi! Olisin onneni huipulla, jos olisin 15cm lyhyempi ja voisin kilvanajon lisäksi ratsastaa Kurrella itse. Nyt saan jännittää ratsastusjuttuja kentän laidalla, mutta saan silti harrastaa ponini kanssa paljon enemmän, kuin osasin lähes viisi vuotta sitten toivoa. Minulle russi on täydellinen. Vaikken itse voi ratsastaa, saan viettää aikaani kärryillä ja jännittää kentänlaidalla. Saan käydä näyttelyissä - nykyään kohtuullisen huonolla menestyksellä - ja juosta ponia irtohypytyskujaan. Saan nauttia ponihetkistä talviaamuna ja kirota ponihetkiä vesisateessa :) En jotenkaan koe voivani harrastaa samalla tavalla hevosen kanssa. Hevoselta puuttuu se pieni jokin luonteesta, olisiko leikkisyys? On toki poikkeuksia, mutta tämä on minun kokemukseni.

Mikä sitten, ellei russi? Pakko sanoa, että valitsen kyllä puoliverisen. Raviurheilu on mukava harrastus, mutta hevosen kanssa se olisi enemmän tosissaan harrastamista. Haluan kilpailla, mutta hieman pienemmässä mittakaavassa. Ratsu on tässä tapauksessa minun valintani - sellainen, jolla riittää liikettä helppoihin koululuokkiin, ponnua reiluun metriin ja kokoa sen verran, etten näytä naurettavalta selässä. Suomenhevoset ovat lähellä sydäntäni, mutta suurikokoisen ja kapasiteetikkaan hevosen löytäminen olisi työn ja tuskan takana.

Muista myös kysymyspostaus!

18. luukku - varsahaaveita

Seuraavan toivepostauksen aika - Kurre ja Kurren mahdollinen vauvansaanti :) Kurren varsottaminen on ollut mielessäni jo vuoden päivät. Ajatuksena on astuttaa neitokainen nuorena ensimmäisen kerran, sitten jatkaa ainakin ratsastusuraa ennen kokonaan varsakoneeksi siirtymistä. Tosin, jos pojasta ei polvi niinsanotusti parane, ei Kurrea välttämättä kannata käyttää jalostuksessa. Kurre ei ole rakenteeltaan se ihanteellisin ja minä tuottaisin mieluiten russinnäköisiä poneja, enkä vain yrittäisi juosta ravinopeuden perässä.

Lähtötilanne: tamma. Kurre on pitkärunkoinen, ahdasliikkeinen ja to-del-la siro ja kevytrakenteinen (paitsi mahan kohdalta) russiksi. Se on osoittautunut erinomaiseksi käyttöponiksi niin raviin kuin ratsastukseen, mutta sen ulkoisia ominaisuuksia ei käy kehuminen. Kurrelle valitun orin pitäisi siis olla hyvä rakenteeltaan ja rotuleimaltaan, mielellään raviominaisuuksia omaava ja mukavaluonteinen. Lisähaastetta antaa Kurren isänisä Vagabond, joka tuppaa esiintymään minua miellyttävien orien suvussa enemmän ja vähemmän lähellä.

Astutussuunnitelmia haitannut kiima - tai pikemminkin sen poissaolo - on pyörinyt myös mielessä. Kurre ei nimittäin ole ikinä näyttänyt kiiman merkkejä, ellei jotain pientä sinnepäin-fiilistä lasketa ponin ollessa alle kaksivuotias. Kurre on käytökseltään varsin orimainen, vaikka on siinä tammaakin ihan tarpeeksi. Sen hormoneista ei kukaan tiedä tällä hetkellä mitään ja konsultoin asiasta eläinlääkäriä aikaisemmin tänä vuonna. Ell oli sitä mieltä, että kylmästi ultrataan kiimaa kiinni 3 viikon sarjassa, jotta tiedetään onko kiimapiikille tarvetta vai ei.

Entä mikä ori?

Ori vasta päänvaivaa onkin aiheuttanut! Kaikki todella potentiaaliset suosikkiorini asuvat Ruotsissa ja poneilta saa harvemmin siirtospermaa, eli tamma olisi lähetettävä Ruotsiin astutettavaksi. Piece of cake muuten, mutta se kiima! Minun kukkaroni ei ihan rehellisesti kestä astutusreissua Ruotsiin varsinkaan, jos ponia ei saada edes tiineeksi. Tästä syystä olen kaavaillut astuttavani Kurren ensin suomalaisorilla ja myöhemmin käydään sokkotreffeillä Ruotsin puolella. 

Tällä hetkellä ykkössuosikkini suomalaisista oreista on Gemstone Aria. Gemstonen kanssa sukusiitosprosentti olisi 23.122 % Vagabondin takia, mutta ihan rehellisesti sanottuna: on niitä pahempiakin, ihan oikeasti. Gemstone on kantakirjassa 41 pisteellä, se on saanut tyypistään 9, jalat 8, ravi 9, laukka 9. Tällaisen rivin ainakin luulisi parantavan Kurren vikoja.

Ruotsista suosikkejani ovat Ernst Ronaldo ja Gumino, joista ensin mainitun pisterivi on huomattavasti jälkimmäistä parempi. Tutkimukseni orien suhteen ovat edelleen kesken ja mitään en ole sinänsä lyönyt lukkoon. Tulevaisuus näyttää!

Kantakirjaus

Kurre tullaan ehdottomasti näyttämään kantakirjaan vielä aikanaan, mutta ennen sitä on selvät suunnitelmat: joko haetaan aluetason koulukisoista sijoitus helposta B:stä tai parannellaan ennätys alle kahden minuutin - tai molemmat. Tehdään yksi varsa tässä välissä. Kurren rakenteella ei palkinnoille pitkälle pötkitä, joten haetaan palkintoluokan korotusta käyttöpisteillä :)

Luukku 17 - haaste hevosenomistajille

Roosa ja Elina ovat haastaneet myös minut tähän hevosenomistajan haasteeseen mukaan. Tästä muotoutuu kätevästi yksi joulukalenterin luukku :)

"Tämä haaste on tarkoitettu niille jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi, kenet olet haastanut."

Kerro hevosestasi: rotu, taso ja hieman luonnetta.

6-vuotiaaksi kääntyvä gotlanninrusstamma Zenita Dar on sulostuttanut elämääni jo vuoden 2009 keväästä lähtien. Kurre oli melkoinen kauhukakara varsana, mutta on näiden yhteisten vuosien varrella rauhoittunut pikkuhiljaa aikuiseksi leidiksi. Nykyään Kurrella on edelleen pilkettä silmäkulmassa, mutta se on perusluonteeltaan kiltti ja ottaa uudetkin tilanteet rauhassa. Kärsivällisyyttä ei vieläkään ole ihan muille jakaa, mutta nykyään sen selkään uskaltaa jo laittaa pikkuihmisenkin hetkeksi kävelemään - onpa Tomppa 6v sillä ravannutkin ihan omatoimisesti pari kierrosta kentällä. Kurre on myös maailman paras hurmaamaan ihmisiä - kuka tuollaista takkutukkaa voi vastustaa?

Enemmän kuin vain eteenpäinmenoa vaativalta ratsastajalta vaatii myös Kurre, matkustaja saa katsoa ponia yläkautta silmiin ja poni osaa olla varsinainen laama. Kurre kuumuu tietyissä tilanteissa suhteellisen helposti ja ajaessa se käy huomattavasti kuumempana kuin ratsastaessa. Kurre on tosin oikeasti todella hyvä ajaa, sillä se ei pelkää mitään, uskaltaa uudellekin lenkille levollisin mielin ja siihen voi aina luottaa!

Poni on tällä hetkellä teknisesti helpon B:n asiat osaava (kilpaileminen aloitetaan tulevana kevättalvena) ja ravipuolella volttiennätys 2.09,1ke, autoennätys 2.15,4ake. Statistiikka 12: 6 - 0 - 5.

Kiitos Henna!

Hevoset vai ponit? Miksi?

Ponit! Olen ponityttö henkeen ja vereen. Russiponityttö tarkkaan ottaen. Pommac aloitti russihuuman ja Kurre jatkaa sitä vakuuttavasti. Ponin luonne on jotenkin enemmän mieleeni - hiukan veijarimaisempia ja innokkaampia harrastamaan kaikkea tyhmääkin, verrattuna hevoseen. 

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?

Taitaa olla Hepohes ja Olita NLD. Hese oli vakiotuntiratsuni ja vuokrasin sitä myös aina vuokrausviikolla ollessani 15-16-vuotias. Iita oli ensimmäinen oikea vuokrahevoseni, mahtava silloin tiine puoliveritamma, jonka kanssa puskailin. Iitalla ratsastelin 18-vuotiaana ennen sen varsomista.

Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen? Hevosesi kenkien koko? (Jos se on kengässä)

Riippuu käyttötarkoituksesta. Meillä molemmat ovat kengässä, Kurrella edessä 6mm kapea ja takana kapea urakenkä. Kurrella on kokeiltu myös idioottikenkää, joka toimi hyvin kasvuiässä, mutta nyt paremman balanssin raviin saa tuolla 6mm kapealla ja varvaspainolla.

Meillä hevoset liikkuvat paljon maastossa, joka on osan vuotta myös peilijäässä. Koen kaikille osapuolille turvallisemmaksi pitämällä hevoseni kengässä ja varsinkin talvella hokkeja lisätään tarvittava määrä. Kesällä liikutaan pehmeiden maastojen lisäksi kovemmillakin alustoilla, joten ihan liiallisen kulumisen välttämiseksi pidän elikkoni kengitettynä niiden ollessa varsin raskaassa työssä. Kurren kaviot ovat nykyään hyvät, Leevillä varsinkin toisessa etujalan kaviossa on hieman asentovirhettä, jota korjataan kengityksellä. Kurren mahdollisesti joskus varsoessa siltä napataan kengät pois ja kaviot vain vuollaan käytön keventyessä.

Kurrella on A-kengän 0. Kenkien kokohan vaihtelee kengän merkistä riippuen. :) Leevillä on muistaakseni kolmosen A-kengät, se on tällä hetkellä 8mm leveässä ympäri. Ensi kengityksessä vaihdetaan 6mm leveään ympäri, kevennetään kenkää sen liikevirheiden vuoksi. Leeviparka joutuu meillä sietämään ravimerkin kenkiä.

Klippaus: puolesta vai vastaan?

Puolesta, jos tilanne sitä vaatii. Minä en ainakaan halua tahallani vilustuttaa hevosta seisottamalla sitä tunteja vuorokaudessa litimärkänä liikutuksen jälkeen, kuten Kurrelle käy karvallisena versiona. Kurre liikkuu paljon, eli se seisoisi kuivatusloimien alla ison osan vuorokaudesta joka tapauksessa.

Oloneuvoksen klippaamista en ymmärrä ilman hyvää syytä, kilpahevosen kohdalla tilanne on eri.

Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?

Kurre ja Leevi tarhaavat molemmat poikkeuksellisesti yksin. Alkuperäinen tarkoitus oli laittaa nämä sankarit yhteen, mutta nyt vihdoin löytyi se hevonen, jonka kanssa Kurre ei tule toimeen. Katsoin hiukan molemminpuolista simputtamista reilun viikon ja sitten erotin tyypit, kun Kurre imuroi Leevin heinät ja Leevi muuten vaan jaakasi ponia. Karsinassa pääsevät pussailemaan väliseinän yli niin halutessaan.

Haluaisin kovasti molemmille tarhakaverin. Isä haaveilee omasta suomenhevosesta, jonka toivon menevän samaan tarhaan Leevin kanssa - sitten on hyvä syy hommata seuralaisshettis Kurrelle kaveriksi.

Ratkaiseeko hevosessa enemmän sen luonne vaiko ulkonäkö? (Esim. väri)

Myönnän auliisti, että molemmat ponini on ostettu osittain värin perusteella! Pommac nyt oli superkaunis ilmestys, mutta Kurrea etsiessä toinen vaihtoehto oli suurinhokkivärini, ruunivoikko varsa. Kurren suku oli myös hieman parempi, mutta jos suvullisesti varsat olisivat olleet samalla viivalla, Kurre olisi vienyt voiton värin perusteella. Turhamaisuutta tai ei, jos on mahdollisuus valita, miksei niin tekisi?

Tässäkin menee silti raja, eli en ota täysin sikamaisesti käyttäytyvää kaunista hevosta, jos toinen vaihtoehto on arkisemman näköinen, mutta mukavampi käsitellä.

Millainen on hyvä hevosblogi?

Samankaltainen, kuin muutkin hyvät blogit. Siisti ulkoasu, jonka eri osat pelaavat hyvin yhteen, fontin on oltava helposti luettava ja kielen pääasiassa hyvää ja sujuvaa. Pienet kirjoitusvirheet eivät haittaa, mutta teinix-kielellä kirjoitettua minä en jaksa lukea. Siisti ulkoasu kiinnittää antaa ensivaikutelman ja kiinnittää huomion.

Sisällöllisesti... Tykkään lukea rehellisesti ihan arjesta höystettynä pienellä lisällä. Tätä pientä lisää ovat mahdollisesti kisapostaukset, jonkinlaiset erikoispostaukset, mielipidepostaukset... Mielenkiinto ei ihan herää, jos postaukset ovat kerta toisensa jälkeen täsmälleen samanlaisia ja samankaltaisilla kuvillakin varustettuja. Joskus ei vain saa kuvaajaa ja vanhojen kuvien kierrätys on täysin ok, mutta esimerkiksi raviblogissa olisi kiva nähdä muutakin kuin vain kärryiltä otettuja pebakuvia :)

Pahin tippumisesi?

Mieleen ei tule mitään erityisen pahaa, eli ei mitään perushuttua kummempaa? Olen oppinut jalkoineni aika apinaksi ja pysyn kohtuu hyvin satulassa (*koputtaa puuta*) mutta jos puhutaan nimenomaan tippumisesta, nimeän pudottautumiseni Pommacin kärryiltä Jyväskylän kuninkuusraveissa. Poni ehti potkaista seitsemästä ihan kunnolla molemmin takajaloin, ennen kuin sain tilaisuuden poistua kyydistä. Täältä lähdettiin päivystykseen hakemaan nelisenkymmentä tikkiä, muutama käteen ja loput jalkaan.

Tuohon vasemmassa reunassa olevaan kassiin mahtui Kurren loimista noin 20 :)

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?

Onko ihan pakko tunnustaa?

Äkkiä laskettuna Kurrella ja Leevillä on loimia reilusti yli 30 yhteensä, suurin osa on Kurren (osa loimista on Kurren voittoloimia ja suurin osa käyttöloimista on Pommacin perintöä)

Kuinka usein hevosesi liikkuvat?

Kurren pyrin pitämään liikkeessä 4-6 kertaa viikossa, vähän viikosta riippuen. Mitä monipuolisemmin, sen parempi! Ajoa ja ratsastusta hiukan suunnittelemalla sekaisin, näistä rankkaa ovat ajopäivät ja Wilkun ratsutuskerrat. Fannin ratsastuskerrat ovat ponille kevyempiä. Välillä korvaan ajolenkin kävelyttämällä narusta pitkin metsiä (Kurre inhoaa tätä) ja kesällä käydään myös uimassa. Poni käy myös irtohyppäämässä jos siihen tulee mahdollisuus.

Leevi liikkuu 6-7 kertaa viikossa, joista noin 3 tai 4 kertaa rankasti ja loput kevyempää. Rankasti eli kunnolla hikeen mennään ihan sileällä, hypätessä tai maastossa, "kevyesti" tulee yleensä vielä pieni hiki. Oikeasti kevyt päivä on lähinnä maastokävelyä ja korvaa välillä täysvapaan.

Oletko varovainen vai "uhrarohkea" ratsastaja?

Varovainen. Olen jo niin vanha, että mulle on kehittynyt itsesuojeluvaisto ;) Sillä tavalla varovainen, etten kiipeä uuden hevosen selkään ihan tuosta vain joko ensin näkemättä oman ratsastajan sillä menevän tai haluan hiukan briiffiä, mitä odottaa. En myöskään hanattele pilkkopimeässä jäällä laukkaa, vaan menen enemmän hissuksiin. Pystyynhyppimistä en siedä lainkaan, alan vaistomaisesti jännittää ja sitähän ei missään nimessä saisi tehdä. Normaalin rajoissa oleva pukittelu on ihan fine.

Minulta haasteen saavat Johna K., Salli ja Karkki :)

Luukku 16 - blogipostaus part. I

Pyysin joulukalenterin nelosluukussa linkittelemään blogeja, joista tulisi blogipostaus myöhemmin. Yksi linkitetyistä blogeista oli muuttunut vain kutsusta luettavaksi, joten se puuttuu joukosta. Postaus tulee kahdessa osassa blogien määrästä johtuen.

Eläinblogit

Team Karvakorvat-blogi kertoo pitkälti kahdesta raviponista, Solesta ja Jupista. Blogi on täynnä hyvälaatuisia kuvia, mukavasti soljuvaa tekstiä ja tietenkin minua kiinnostavaa juttua raviponeista. Postausten joukkoon mahtuu myös kuvanmuokkaustutoriaalia ja erikoispostauksia. Ja hyviä musiikkikappaleita! Kirjoittaja on 16-vuotias lukiota käyvä Salli.

Nimensä mukaisesti koirista kertova blogi. Kennel Emmetfox kasvattaa kettuterrierejä ja blogissa on asiaa rodusta, kennelin koirien kiertämistä näyttelyistä, astutuksista ja pentueista. Voin auliisti myöntää, etten tiedä koirista hölkäsen pöläystä, mutta kirjoittaja Emmi saa aiheeseen myös for the dummies-puolen miellyttävästi mukaan.

Blogissa seikkailee kertakaikkisen hurmaana russipappa Mombi ja kirjoittaja Roosan hoitohevoset, kaksi lämminveristä ja yksi suomenhevonen. Blogissa kerrotaan myös enduroharrastuksesta ja postauksissa on paljon kuvia. Teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Mombi on ihana!

Kaikkein Kauneinta-blogissa on kaksi shetlanninponia, yksi lämminveriravuri ja rovaniemeläinen kirjoittajatyttö. Parasta blogissa on ehdottomasti kuvamäärä! Suloisia poninpalleroita kuvattu edestä ja takaa, sekä myös tiineen ponitamman mahakuvat ovat loistava plussa :)

Ponipäiviä kertoo amerikkalaistuneen suomalaistytön ratsastuksesta ja poninomistamisesta Floridassa. Postaukset ovat mielenkiintoisella tavalla erilaisia kertoen nimenomaan amerikkalaisesta arjesta hevosten kanssa! Tekstistä huomaa joissakin kohtia, että kirjoittaja puhuu päivittäin englantia. Kirjoittaja Inka harrastaa poniensa kanssa laajasti eri lajeja.

Hulvatonta Menoa on Pommacin ja Kurren entisen hoitajan Viivin blogi, jossa hän kirjoittaa edistymisestään nykyisen vuokrahevosensa Amurin kanssa. Sivuosissa blogissa on Amurin omistajan toinen hevonen Kara ja satunnaisesti myös raviponit. 

Korvat hörössä on ylläolevan Viivin kaverin Lauriinan blogi. Lauriina vuokraa pientä shettisristeytystä Komeettaa ja yllämainittua Karaa. Blogin postaustahti on harva, mutta postauksissa on kivoja kuvia ja myös muutamia videoita.

Golden Max-blogi kertoo samaa nimeä kantavan shettisruunan raviurasta ja kotitreeneistä. Postauksissa on mukavia tilannekuvia, mutta postaustahti on kohtuullisen harva. Suvi kertoo rehellisesti fiiliksistä, eikä pahemmin kaunistele :)

Tähtiä tavoitellen on 12-vuotiaan ratsastajanalun blogi. Kirjoittaja Alinalla on poni, jolla hän kilpailee seuratasolla ja kuuluu Hämeen kenttäratsastuksen aluerinkiin. Ponin lisäksi hänellä on myös nuori hevonen, jonka kanssa keskitytään vielä parantamaan yhteistyötä.

Johna & Kuningasideat kertoo nuoren (porilaisen!) naisen elämästä Espanjassa hevosensa kanssa. Teksteissä on mukavaa särmää tuova huumoripitoinen ote ja Johanna kertoo hevosensa kouluttamisesta kohti ratsunuraa.

Lifestyle

Prefer Than on nuoren tytön blogi, jossa hän kertoo elämästään pitkällti valokuvien kautta. Perusarjen kuvaamista, maisemakuvia, leivontaa, askartelua.

Camilla Eveliina on uusi lifestyleblogi, jonka kaunis harmoninen ulkoasu innostaa lukemaan. Postauksia ei ikävä kyllä ole kuin kolme, mutta minä toivon tämän blogin saavan vielä jatkoa!

Pettala on 17-vuotiaan mikkeliläisen Petran lifestyle-blogi. Blogissa on paljon hyvälaatuisia kuvia, hyvin sujuvaa tekstiä ja blogigenreen sopivasti runsaasti naamakuvia :)

Mischievous Mixture-blogin parasta antia olivat nopealla vilkaisulla Potterpikkujoulut! Kivan oloinen blogi, runsaansti kauniita kuvia, eikä pelkästään kuvia omasta naamasta.

It's not a dream anymore jatkaa lifestylerintamalla. Postauksia kirjoittajan arjesta kuvilla höystettynä.

Luukku 15 - kirjoittajana Fanni

Pyysin rakkaita ratsastajiani ottamaan osaa blogijoulukalenterini kirjoittamiseen ja tänään ensimmäisenä vierailevana kirjoittajana toimii Kurren ratsastaja Fanni! :) Postauksessa mukana video tältä päivältä. Videolla näkyy niin hyvät kuin huonotkin pätkät ja lopussa myös niin ponin kuin Fannin elämän ensimmäinen reipas peltolaukka! 

Fanni on oppinut nopeasti tyylin, jolla Kurrea pitää ratsastaa ja kehittyy isoin harppauksin. Meno on vielä epätasaista, mutta se on odotettavaakin tässä vaiheessa. Kurre rankaisee heti katsomalla yläkautta silmiin, jos ratsastajan pohje irtoaa hetkeksikin kyljestä tai ohjastuki katoaa, eli tämä on ollut suuri muutos verrattuna luonteeltaan tasaisempiin tuntiponeihin. Päästetään kuitenkin Fanni ääneen:

Kaikki alkoi siitä kun minulta kysyttiin paino ja pituus. Vastasin ja minulle sanottiin "Haluaisitko alkaa ratsastaa/kisaamaan yhtä ponia?" Päässäni pyöri vain asia ja sanoin että mietin asiaa äidin kanssa. Ensin tietysti itselle tuli mieleen ettämiten koulu lähtisi pyörimään, vielä kun oli yläaste edessä. Mietin joka päivä asiaa ja sain päähäni vastauksen. "Enhän minä voisi sanoa ei, tämähän olisi mahdollisuus".

Viikkojen kuluttua menin koittamaan Kurrea. Poni oli ihastuttavan näköinen. Toivoin etten kokisi pettymystä ratsastettaessa. Pettymystä en kokenut. Ensin tietysti tuntui oudolta, mutta ei kamalalta. Tein päätöksen ja aloin ratsastamaan Kurrella. Olen käynyt jo kaksi kertaa Wilkun valkussa ja kerran koulukisoissa.

Minä odotan innolla ensi vuotta. Joko pääsisimme esteitäkin hyppäämään ja edistymään koulussa lisää :)

Tutustu myös Fannin omaan blogiin!

Luukku 14 - Sanna Siltakorven valmennus

14. luukku on akateemisesti päivän myöhässä, sillä eilen makasin raatona sängyssä ennen valmennusta - ja myös sen jälkeen. Onnistuin hankkimaan vuosisadan flunssan pari päivää sitten! Eilen aamulla nousi pieni kuumeenpoikanen, mutta päätin siitä huolimatta lähteä illasta hyppäämään Sannan valkkuun. Onneksi menin, sillä tänään kuumeesta ei ole enää tietoakaan.

Meillä on traileri palautunut kotiin, mutta edelleen autottomana pääsin onneksi kulkemaan Wilkun kyydillä maneesille, eikä tarvinnut ratsastaa pilkkopimeässä. Aikatauluissa oli pienenpieni sekaannus, joten vedettiin nopea alkuverkka ja nopea tunti, silti ihan töitä tehden.

Eiliset harjoitukset näette yllä. Rata sisälsi kaksi yksittäistä maapuomia, joilla tehtiin molemmilla laukanvaihto, jumppasarjan - maapuomi, ristikko, pysty innareina, okseri askeleen päässä - jolle tultiin ravissa sisälle ja yksittäiset okseri ja pysty. Aloitettiin verkan jälkeen maapuomeilla, ensin kuvan oikeassa laidassa oleva puomi vasemmassa laukassa, puomilla vaihto oikeaan laukkaan, toiselle puomille jossa vaihto oikeaan laukkaan. Laukasta siirtyminen raviin, jumppaan sisälle ravissa. Loppuun lisättiin vielä rataan nuo yksittäiset okseri ja pysty. Oli vaan dementiaratsastajia eilen liikkeellä, nimittäin en vieläkään muista missä järjestyksessä tuo piti ratana mennä :D Olisiko ollut puomi, puomi, jumppa, pysty, okseri, toinen puomi ja laukanvaihto, pysty, okseri. Ja vissiin vielä jumppa siihen. Ehkä. Kai se meni niin.

Tämä oli ensimmäinen tunti, jossa mun rimakauhu astui selvemmin esille. Puomit meni yllättävän hyvin ja sain Leevin oikeasti vaihtamaan sen laukan, mutta jumppa oli paha. Jumpan okseri tultiin ensin pystynä, mutta okseriksi noustessaan se nousi myös korkeutta. Olisiko se ollut noin 90cm siinä alkuunsa? Mun päälle oli vaan olevinaan ihan superpaha, koska Leevi ei ollut tarpeeksi terävä tullessaan jumppaan ravissa sisälle ja okseri oli askeleen päässä pikkupystystä. Kaikki oma itseluottamus katosi kuin tuhka tuuleen. Ryssin koko homman totaalisesti kerran, seuraavalla yrityksellä okseri pudotettiin pystyksi ja omasta syystä johtunut kielto, seuraava meni yli. Kun sain tulla muutaman kerran jumpan niin, että vika okseri oli pystynä, sain päätäni vähän takaisin kasaan ja viimeisellä kerralla rataa hypätessä tulin okserin okserina. Viimeisellä kerralla homma näytti kuulemma jo ihan hyvältäkin jopa.

Helppo päätellä, mistä tämänkertainen pelko johtui: okseri nousi korkeaksi heti. 80cm menee jo ilman paniikkia, mutta 90cm heti oli liikaa. Vaati muutaman toiston, jotta pystyin toimimaan enkä vain olemaan kauhusta jäykkänä. Kotimatkalla puhuttiin aiheesta Wilkun kanssa ja pakko tätä on alkaa työstää ihan tosissaan, Wilkku lupasi hypätä Leevillä välillä isompaa ja me mennään ruunan kanssa paljon jumppasarjoja ja vastaavia, joissa paikat osuu varmasti ja oma itseluottamus kasvaa pikkuhiljaa. 

Luukku 13 - unelmatallini

Jatkakaamme eilistä aihetta sivuten - millainen olisikaan minun unelmatallini?

Ensiksi, minä pidän kovasti ulkokarsinoita. Suomen ilmastossa niissä on kuitenkin omat ongelmansa, joten toiseksi paras vaihtoehto olisi saada karsinat, joista hevoset saavat päänsä käytävän puolelle niin halutessaan.

Unelmatallissani olisi suurinpiirtein 6 tai 8 karsinaa, kohtuullisen isoja jokainen - mieluusti hieman minimisäädöksiä suurempia. Kaikissa karsinoissa automaattinen vesikuppi ja ruokakuppi niin, että se olisi helppo täyttää avaamatta ovia - esimerkiksi käytävän puolelle kääntyvä tai sellaisessa kohtaa, että ruuat saa kuppiin ylhäältä avoimen oven yli. Yllä olevasta kuvasta poiketen toivoisin alaosasta umpinaisia ovia, sillä kuivittaisin mieluusti karsinat oljella, jonka alla olisi kerros turvetta. Tällaisen koko ajan käytävälle avoimen oven sijaan myös tarvittaessa kiinni laitettava olisi kiva.

Tallissa tulisi karsinoiden lisäksi olla kohtuutilava varustehuone, pesupaikka ja varustehuoneen yhteydessä vessa ja mieluusti joku pieni istuskelupaikka. 

Ihan ideaalitilanne olisi saada tallin pihapiiriin sekä talvitarhat, että kesälaitumet. Talvitarhat pitäisi ehdottomasti laittaa pohjiltaan kuntoon, jotta kuralillua ei pääsisi syntymään vaikka tulisi vedenpaisumus... Kesälaitumet viljellyt ja Kurrea varten köyhä luonnonlaidun. Talvitarhoissa joko leveää lankkunauhaa tai sitten miljonäärin ratkaisu ja aidat ihanasta muovilaudasta, joka näyttää törkeän hyvältä (ainakin kun on vielä puhdas) ja pitäisi toivottavasti pienimmänkin elikon (=Houdini-Kurren) sisäpuolellaan. Laitumet aidattaisi ihan paksulla sähkölangalla.

Leeviä varten pitäisi ehdottomasti olla pieni pihatto. Lewis stressaa sisälläoloa jonkin verran, joten sille pihattoratkaisu olisi ihan mahtava. Myös Kurre asuisi todennäköisesti mielellään pihatossa, kun ei aamuisin tarvisi kolkutella ovea, josko se ruokkija jo voisi herätä ja antaa aamuruuat pari tuntia etuajassa...

Talvitarhoissa olisi ehdottomasti kolmiseinäiset säänsuojat ja pihapiirissä olisi myös kenttä. Jos saisin sijoitettua tämän laitokseni sellaiseen paikkaan, että maneesille olisi lyhyt matka - parhautta. Jos maneesille olisi pitkä matka, se tietenkin rakennettaisi omalle tontille kentän tavoin. Maneesin ja kentän lisäksi tontilta löytyisi vielä lyhyt harjoitusrata ajohommia varten normaalien erinomaisessa kunnossa olevien, luonnostaan hiekkaisten metsäteiden lisäksi. :)

Tallissa asuisi Kurre, Leevi ja todennäköisesti myös toinen ratsuhevonen. Loput paikat olisivat vuokrattu muille.

Voi luoja, että tulisin kalliiksi!

12. luukku - oman tallin hyvät ja huonot puolet

On päiviä, jolloin nautin suunnattomasti oman tallin rauhasta. On myös päiviä, jolloin kiroan Suomen vuodenajat alimpaan helvettiin liukastellessani pihassa eteenpäin ja pakatessani hevosia traikkuun päästäkseni treenaamaan kunnolla maastoköpöttelyn sijaan. On päiviä, jolloin vietän 8h päivän tallilla siivoten, rapsutellen ja pesten varusteita - kuten eilen - ja sitten on näitä päiviä, kun käyn pikaisesti päiväruokkimassa ja siivoamassa tallin ehtiäkseni syödä kotona jotain ennen töihin lähtöä saikkuvuoroa tekemään - kuten tänään. Leevillä oli tarkoituskin olla vapaapäivä, Kurren kanssa oli suunnitelmissa yrittää rentoa ajolenkkiä. No, uusi yritys lauantaina, koska huomisen vietän noin 11-21 välisen ajan töissä Leevin satulansovituksen jälkeen...

Nepa, Pommac ja Kurre 2008

Omassa tallissa on omat säännöt joita noudattaa, eikä kukaan valita jos jätän suojat yhtenä kasana lattialle pestäkseni ne vasta huomenna. Hevosiin saa luotua todella hyvän suhteen, kun niiden kanssa touhuaa muutenkin kuin vain tulee tallille, ratsastaa ja lähtee kotiin. Tosin täysihoitotallissa tarvitsee harvemmin korjata tuholaisponin hajottamia aitoja, ruuvata yöllä seinästä irrotettua ruokakuppia takaisin kiinni, stressata saako omille sairastuspäivilleen ketään tekemään tallia, huolehdittava päiväruokinnasta, kuka hoitaa illalla jos joudunkin töihin... Eilen kannoin yksin 600kg rehukuorman ulkoa rehuvarastoon ja totesin saaneeni yhden päivän lihaskuntoharjoitteet tehtyä :)

Katkaistu aitatolppa lauantailta - Kurre ei ole vielä kertonut, miten onnistui tässä

Oman tallin kanssa ei hetken mielijohteesta tule lähdettyä kovin pitkille päiväreissuille, vaan ruokinnan ja muut hoidot on sovittava etukäteen. Tämä on poikaystävälleni tietynlainen ongelma - hän ei ole tottunut suunnittelemaan esimerkiksi päiväreissua Tampereelle päiviä etukäteen, koska on aina voinut vain eläimettömänä lähteä. Jos isä on kotona, pyydän vaikka iltaruokkimaan, jotta pääsen viettämään aikaa Timon kanssa. Karsinat käyn silti mieluusti siivoamassa itse ja laittamassa ruuat, jotta isälle ei jää kuin vesien kanto ja sisälleotto. Muutaman päivän poissaolot pitää sopia ajoissa (ja mieluusti viikonlopulle) jotta isä ehtii järjestää asiansa niin, että voin olla poissa.

Kyllä se antaakin, jos ottaa! Saan rauhassa hoitaa hevoseni kuten haluan, kukaan ei valita kun pidän ponin kylmäsuojineen käytävällä seisomassa. Saan ahtaa koko tavarapaljouteni omaan varustehuoneeseeni, eikä kukaan huomauta tavaran määrästä! Hevoseni ruokitaan varmasti juuri niin, kuin minä haluan ja kisamatkat on kiva hoitaa muita häiritsemättä - raveissa kun joskus venahtaa pidempäänkin ja joskus voi olla valmennus myöhään illalla.

(c) Henna?

Meillä on hyvät maastot tien toisella puolella, kesällä kentälle on lyhyt ratsastusmatka. Asumme hevosten näkökulmasta kohtuullisen keskeisellä paikalla ja meiltä on lyhyt matka Porin alueen talleille, joissa tapahtuu. Talvella maneesille voi ratsastaa, jos vetokalusto on jostain syystä pois käytöstä. Kukaan ei kitissyt, kun änkesin meidän pieneen rehariin 24 säkkiä hevosenruokaa! Vaikka välillä toivoo sitä täysihoitopalvelua, on tämä myös kaiken tämän työmäärän arvoista.