Tallikäyttäytymisestä

Hevostalli.netin ratsastus.foorumilla nousi puheenaiheeksi tallikäyttäytyminen ja haaste blogata aiheesta. Aihe on aina ajankohtainen ja ehdottoman tärkeä. Haaste kuului näin:

"Millainen on oma käytöksesi tallilla muita kohtaan, miten tallin yhteishenkeä voi parantaa ja milloin viimeksi autoit toista tallilla tai teit toisen ihmisen iloksi?"

Kiusaamista on esiintynyt aina ja tulee todennäköisesti esiintymäänkin. Itse ravitallin kasvattina en ole kuitenkaan joutunut tallikiusaamisen uhriksi, sillä kävimme lähinnä Hennan kanssa kahdestaan hoitamassa silloista Porin Ravinuorten shettisruuna Finteä. Jaoimme hoitopäivät ja vaikka molemmat kävivät lähes päivittäin tallilla, esimerkiksi ajoimme ponia vuorotellen toisen vain istuessa kyydissä. Molemmilla oli kivaa eikä kiusaamisen tarvetta ollut, osasimme jakaa sen yhden ponin sopivasti keskenämme. Lisäksi paikalla oli aikuisia, jotka todennäköisesti olisivat puuttuneet tilanteeseen jos olisi tarvetta ollut.

Kävin samaan aikaan ratsastuskoululla, jossa oltiin paljon kateellisempia omista hoitoponeista ja oli havaittavissa selvää kilpailuhenkeä, kuka hoitaa hoitoponinsa parhaiten. Vaihdoin tallia jossain vaiheessa, olin tallinomistajan tyttären parhaita ystäviä ja yhdessä vaiheessa rehellisesti töissä kyseisellä tallilla. Sain paljon vastuuta ja opastin kysyviä mielelläni, olinhan itsekin oppinut kysymällä ja tekemällä. Samalla aloin huomata, että taisin olla niitä harvoja jotka jakoivat tietojaan eteenpäin ja auttoivat aloittelijoita näyttämällä, mitä pitää tehdä.

Jostakin syystä nimenomaan ratsastuspuolella tuntuu vallitsevan ajattelu, ettei tallikaveria haluta auttaa ihan vilpittömästi. Minut on aina kasvatettu siihen, että apua tarvitsevaa autetaan jos vain mahdollista. Asiakaspalvelutyössä olen saanut aina kiitosta siitä, että selvitän asiakkaan ongelmat, vaikken tietäisi asiasta mitään. Hankin sitten vain paikalle ihmisen, joka tietää. Pyrin ylipäätään käyttäytymään kaikkia kohtaan ystävällisesti ja auttamaan ongelmissa, sillä niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos vain nostelee nokkaansa tuhahdellen avunpyynnölle, ei itselle taida herua apua kun sitä tarvitsee. Minulla ei ole oikeastaan koskaan tainnut olla ongelmaa saada apua ongelmiini, kun olen sitä pyytänyt.

Nyt omalla tallilla tilanne on luonnollisesti hieman erilainen, mitä isolla tallilla. Periaatteessa nyt pätee my way or the highway, mutta minulla on käynyt tuuri myös hoitajien suhteen! Ensin meillä kävi Janita ratsastamassa Pommacia, joka oli erinomainen esimerkki oppimishaluisesta nuoresta - Janita kysyi jos oli epävarma, hoiti ponin erinomaisesti ja Pommacin varusteet eivät koskaan olleet niin hyvässä kunnossa, kuin silloin. Janitan jälkeen tuli Viivi, joka yhtälailla kysyy jos ei ole sataprosenttisen varma ja Viivin käsiin olen voinut hyvillä mielin jättää esimerkiksi betadinehauteen teon ollessani töissä. Toivon antaneeni Janitalle jotain eväitä oman hevosen kanssa käytettäväksi, sekä Viiville samaten tulevaisuudessa :)

Tallin yhteishengen parantamisesta... Jos puhun edelleen omasta pikkutallista, asioista yleensä puhutaan suoraan ja helpommin, kuin isossa tallissa. Jos jokin asia jää hiertämään, se taatusti aiheuttaa jossain vaiheessa konfliktin. Paljon parempi on heti puhua suunsa puhtaasti - ja senkin voi tehdä asiallisesti, huutamatta - kuin hautoa kokemaansa vääryyttä ja kiukutella vastapuolelle, joka todennäköisesti ei tiedä mitä pahaa on tullut tehtyä. Isolla tallilla illanvietot ja vastaavat varmasti parantavat yhteishenkeä, kun ihmiset oikeasti tutustuvat toisiinsa. Juorujen levittämisestä jää lähes aina jossain vaiheessa kiinni ja sillä pahoittaa pahimmillaan monen ihmisen mielen samalla, kun luottamus uskoa sanomaasi kärsii.

Kirkkain kruunu ei ole sillä marttyyrilla, vaan sillä, joka on rehellinen, iloinen, valmis auttamaan ja osaa nauraa myös omille virheilleen.