17. toukokuuta 2012

Kenraaliharkat ja hienon hieno Shock!

Eilen oli taas Shockipäivä, sain käydä hakemassa mamman laitumelta! Paljon onnellisemman näköistä ponia ei olisi voinut olla Shockin nautiskellessa saapuvasta kesästä. Varsatkin kirmasivat laitumelta sen verran käymään, että saivat kivennäisensä ja painuivat takaisin aidan taakse vihreämmille apajille.

Shock oli jotenkin tosi super eilen! Verryteltiin vähän pidemmin ohjin, voltteja, ympyröitä ja pientä kaasutteluakin. Ja mikä hienointa, otettiin ensin oikea laukka joka nousi kerrasta, ilman mitään kommervenkkeja! Laukka myös pyöri hyvin, oli lähes säädeltävissä ja poni taipui hyvin. Sama vasempaan, hyvät nostot ja homma toimi, taivuttaa sai vähän enemmän. Kunnon välikäynnit, Shockilla on edelleen jonkin verran talvikarvaa ja sitä mahaa eli hiki tulee nopeasti :)

Treenailtiin harjoitusravissa - ei ikinä enää ilman urheiluliivejä - kolmikaarista kiemurauraa, pysähdystä suoraan ravista ja kunnon taipumista kulmissa, ei kaatumista lapa edellä. Lopuksi oli ohjelmassa myös muutama väistö molempiin suuntiin, poni saa ison plussan! Ensialkuun meinasi vauhti kiihtyä turhan paljon kiemurauralla, mutta keskittymisen löytyessä homma toimi hyvin. Sain vaihtaa asetuksen ja taivutuksen hyvin kaarteen keskellä suoristaessa ilman ponin raivokasta kiihdyttämistä ja Shock ihan tosissaan keskittyi tehtävään! Molempiin suuntiin meni mukavasti, oikealle ehkä asteen paremmin. Pysähdys ravista tapahtui aina puoli metriä ennen tai jälkeen pisteen, joko valmistelin liian hyvin tai vähän liian huonosti... No, meillä on aikaa treenata. Shock on siitä tosi kiva, että toimii niin hyvin istunnalla. Siirtymisistä saa pehmeän sujuvat, kun vaan antaa pienen pidätteen ja puristaa reisillä. Tosin sitten pitää myös työskennellessä muistaa pitää polvi irti, tai tappaa kaiken liikkeen koko ponista.

Väistöt onnistui hiukan paremmin oikeassa kierroksessa uran sisäpuolelta uralle, mutta väistöjä meidän pitäisi muutenkin harjoitella ja paljon. Shockin kanssa ei voi pitää edes raippaa kädessä sen käyttämisestä puhumattakaan, poni juoksee paniikissa alta pois, eli pitää tosiaan alkaa käymään kunnon valkoissa kun antaa budjetti siihen myöden. Saatiin Tarkkalalta alkuvuodesta hyviä vinkkejä.

Ponin kanssa käveltiin pitkät loppukäynnit, napattiin varusteet pois ja poni sai vielä kivennäisensä. Pitkät rapsuttelut, kunnes tuli toiselle aika lähteä takaisin syömään ja toisen aika kotiin :)

***

Kurren kanssa oli eilen vielä kenraaliharjoitukset tämän päivän kisojen raviluokkaan. Peukut pystyyn, että sade pysyy poissa meidän ajan! Tänään piti sataa kaatamalla, mutta ainakin vielä ilma näyttää synkältä mutta lähes kuivalta.

Harjoitukset meni siihen asti hyvin, kunnes alettiin verkkaamien jälkeen mennä rataa. Tarhalapset pääsivät ulkoilemaan ja Kurrelle oli ehdottomasti liikaa aidan takana keinuvat ja kiljuvat lapset, tosin siinä vaiheessa se saikin olla liikaa... Mentiin kerran ohjelma kentällä ja toisen kerran jääkiekkokaukalon vieressä pellolla. Ihan ok, kunhan Viivi muistaa ratsastaa kunnon tiet, erityisesti kun tullaan radan poikki :) Eka radan poikki oli etäisesti lävistäjää muistuttava kiemura, pellolla se oli jo paljon selkeämpi.

Tulipa myös opetus, että muistakaa kiristää vyö sillä vikalla reiällä ajoissa. Ihmettelin, kun poni ei pellolla tullut millään keskihalkaisijalle suoraan - kunnes tajusin, kuinka eri tasolla Viivin jalustimet ovat. Satula oli hiukan valahtanut vasemmalle ja ponihan meni juuri sinne, mihin selästä pyydettiin, eli liirsi vasemmalle. Suoristettiin satula ja kummasti ponikin alkoi tulla suoraan. Nuoret otukset ovat kyllä parhaita mahdollisia opettamaan istumaan suorassa satulassa :)

Miss Hirvi 2012


Sehän saattaa joskus vielä alkaa rentoutua! Nyt kohti tallia, otin kameran käteen purkaakseni nämä kuvat ja alkoi jännittää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti