2. helmikuuta 2015

Tarkkala 1.2.2015



Taas on valmentauduttu! Kurren koulusatula saatiin toppauksesta ja käytiin lauantaina tyyppaamassa sitä maneesilla, jotta Fanni olisi edes kerran sillä mennyt ennen valkkua. Poni kyllä tykkää satulasta ja kovaa! Ollaan viime valkun jälkeen keskitytty suoristelemaan Fannia satulassa, saamaan tytölle ajatusta istua takajalkojen päällä - kun sanoo näin, Fanni kääntää tiedostamatta lantion etukenosta pystyyn - ja haettu sitä ulkoavuilla kääntämistä ja sisäpohkeen läpiratsastusta. Tarkkala olikin sitä mieltä, että Fannilla on poni paljon paremmin jalkojensa välissä tällä hetkellä, eli jotain on osunut maaliinsa.

Valkussa verkkailtiin alkuun puoliksi itsenäisesti, käynnissä taivutellen ja kevyessä ravissa sama jatkui. Itse valkun aiheena oli väistättää takaosaa ympyrällä ulos käynnissä ja ravissa iso taivutus sisälle pienellä voltilla Tiinan ympärillä. Käyntiväistössä Kurre yritti vain jyrätä alkuun puolipidätteiden läpi, mutta Fanni sai hyvät täsmäohjeet ja molempiin suuntiin tuli hienoa väistöä ilman pienintäkään ongelmaa, kun pidäte meni läpi. Ravissa vasen kierros oli pätkittäin TODELLA hieno! Kurrelle oikea on vaikeampi kierros, vaikka ravureilla usein vaikeampi on vasen. Myös ravityöskentelyssä Fannille annettiin todellisia täsmäohjeita ja muistutettiin ihan oikeasti ratsastamaan joka askel, eikä unohtua matkustamaan heti kun poni tekee oikein.




Laukkaa nosteltiin hiukan isommalla ympyrällä edelleen Tiinan ympärillä ja löytyipä syy siihenkin, miksi Fanni nostelee oikeaan kierrokseen herkästi vasenta laukkaa. En ole itsekään sitä aikaisemmin nähnyt, mutta Fanni käytti käytännössä pelkkää ulkopohjetta nostossa - Kurre kiltisti nosti vasemman laukan, kun kerran käsky kävi :) Fanni on opetettu ratsastuskoulussa nostamaan laukka siirtämällä ulkopohje taakse ja tässä kävikin niin, että merkki tuli pelkällä ulkopohkeella, sisäpohje ei tehnyt mitään. Kurre taas nostaa laukan pelkällä sisäpohkeella ja painonsiirrolla. Seuraavan kuukauden läksyt siis tiedossa.

Tunnin isoin anti oli ehdottomasti Fannin ryhtiin puuttuminen. Fanni mieluusti istuu lysyssä kyljet kasassa ja kädet alhaalla, mutta ponissahan tapahtui ihan uskomaton muutos kun pilotti nosti kylkensä kantoon, aktivoiden syviä kantavia vatsalihaksia ja nosti käsiä ylöspäin, jotta kyljet mahtuvat oikenemaan. Fannia muistutellaankin nyt ahkerasti ihan arkielämässäkin seisomaan kunnolla suorassa, eikä saa leikkiä jauhosäkkiä. Tunnilla välikäynneissä Fanni yritti alkuun lysähtää kasaan satulassa, mutta nopeasti kuului tiukka käsky istua kunnolla :)

Kuva on kammottava, mutta Kurre alkaa nousta lapojen välistä pikkuhiljaa ja jaksaa jo kantaa kunnolla pätkissä :)

Tämä on SE hetki, kun kaikki nappulat olivat kohdallaan! Poni on rento, kantaa itsensä ja näyttää ihan kouluponilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti