15. toukokuuta 2014

Tämän viikon treenit



Lewintzky on treenannut tällä viikolla kouluratsastusta. Lauantaina se oli kuumeessa, sunnuntaiksi kuume oli laskenut normaaliksi. Maanantaina päätin pyöräyttää ruunaa kevyesti liinassa ja tiistaina kiipesin selkään kevyttä ratsastusta varten. Josta päästäänkin hieman viime viikkoon;

Perjantaina olin uuden valkun tunnilla ajatuksena hiukan viimeistellä lauantain koulukisoihin. Valkun tyyli oli täysin erilainen, mihin ollaan Leevin kanssa totuttu ja ihan suoraan sanoen ei meille ollenkaan sopiva. Valkku ohjeisti ottamaan supertiukan tuntuman ja jalalla kohti ohjaa. Minulla oli koko tunnin fiilis, että vedin ohjista järkyttävästi taaksepäin ja pakotin kannuksella hevosen liikkeelle. Paikalle katsomaan tulleen Mian mukaan hevonen ei missään vaiheessa edes näyttänyt hyvältä, eikä tosiaankaan siltä tuntunut. Mulla oli ihan jäätävä morkkis tunnin jälkeen, etten vaan sanonut että kiitos tämä oli tässä, kieltäydyn ratsastamasta hevostani näin. Valmiiksi herkästi pohkeen taakse jäävä hevonen ei tosiaan ole ihan parhaimmillaan, kun siltä pitää kaivaa joka ikinen askel.


Perus kavalettiharjoitusten hyppy...

Lauantaina Leevi oli nostanut sen kuumeensa ja oli pakko jättää liikuttamatta, sunnuntaina sama juttu. Maanantaina se oli liinassa väsyneen oloinen ja kävin vain askellajit nopeasti läpi, jotta se hiukan vertyisi. Tiistaina... Voi herran tähden. Ruuna oli jäykkä kuin rautakangen niellyt, samaan aikaan painoi ohjalle ja silti vältteli kunnon ohjastuntumaa. Puri molemmilta puolilta kiinni kuolaimeen ja oli yksinkertaisesti ihan hirveän tuntuinen. Eipä siinä, pyöritin Leevillä sitten tunnin ajan erilaisia väistöjä ja erikokoisia ympyröitä ja voltteja saadakseni sen irrottamaan kuolaimesta ja taipumaan kyljistään. Lopussa ruuna taipui hyvin vasemmalle, mutta oikealle piti edelleen päätä vinossa ja yritti napata ajoittain kiinni kuolaimeen. Laukassa se kääntyi oikealle täysin lapa edellä, mutta luovutin ja tekstasin reissussa olevalle W:lle ja sovittiin, että W ratsii Leevin kunnolla läpi sunnuntai-iltana jos vaan ehtii.

Eilen tein noin sata reikää lisää uuteen rintaremmimartingaaliin (meillä on projektina nahkavarusteiden värin muutos ruskeista mustiin...), koska sain ihan ok-näköisen Eurohunterin rintaremmimartsan vähän alle 70 e Ratsastusvaruste Nurmesta. Kyseistä varustetta sai vain koossa full, joten otin sen ja rei'itin sitä Leeville sopivaksi. Ei tuosta hevosesta kyllä vaan saa full-kokoista, ei millään :) Ratsastaessa Leevi oli positiivinen yllätys, odotin sen edelleen purevan kuolaimeen kiinni - mutta ei! Se oli pehmeä suusta, uskalsi tulla kunnolla kuolaimelle ja taipui molempiin suuntiin. Myös oikealle, vaikka tiistaina en saanut sitä hyväksi siihen kierrokseen. Tein paljon väistöjä käynnissä uraa pitkin ja pituushalkaisijalta kohti uraa, erikokoisia voltteja ja loivaa kiemurauraa. Ravilisäyksiä keventäen ja istuen, laukassa hain lähinnä hyvin takaa polkevaa ja taipuvaa hevosta. Hyvän mielen treeni, sain Leevin hiukan kuumenemaan nostoharjoituksilla ja nostoista tuli koko ajan parempia.


Myös Kurre oli valkussa!

Tänään käydään metsässä laukkaamassa eteenpäin ja huomenna ratsastan vain radat läpi kentällä. Leevi on vieläkin niin pohkeen takana, että on pakko viedä se metsään liikkumaan kunnolla omalla moottorillaan, eikä hinkata kentällä.

Kuvituksena muutamia otoksia Maijan valkusta 10.4.


4 kommenttia

  1. Tee Leevin ja Kurren kehityksestä postaus? Missä mennään tälle hetkellä?

    VastaaPoista
  2. Moi! Kasaan postaussarjaa "Miksi juuri russi?".
    Etsin tarinoita siitä, miten russien omistajat tai hoitajat ovat päätyneet juuri russiin.
    Mikä russista tekee niin mukavan? Onko ponin oma tahto ja pilke silmäkulmassa tallustaminen hyvä vai huono juttu? Mitkä ovat yleensäkkin russin hyvät ja huonot puolet? Mitä sinä teet russisi kanssa? Miten te olette päätyneet yhteen? jne...

    Jos sinulta löytyisi hieman aikaa kirjoittaa sinun russikokemuksistasi vaikka sähköpostiini pieni tarina, olisin tosi kiitollinen :)

    mun blogin sähköpostiosoite, jos vaikka innostuisit kirjoittamaan:
    pienirussponi@gmail.com

    ja esimerkkipostaus:
    http://pienirussponi.blogspot.fi/2013/12/joulukalenteri-luukku-14.html

    Kiitos oikein paljon jos jaksat vaivautua!

    VastaaPoista