Zenita Dar & co.

Olipa kerran ponien treenipäivä. Zoega II oli mitä mallikelpoisin lapsi ja Zenita Dar heitti suorastaan ranttaliksi.

Ella pääsi ensin uhriksi ja tassutteli hienosti ilman taluttajaa ohjasajossa, vain tietä ylittäessä isä piti narusta kiinni. Lähtöhetkellä pakollinen pysähtyminen tien viereen oli ällöä ja kun tuli aika lähteä pysähdyksestä liikkeelle, Ella lähinnä peruutteli. Hypättyään kerran pystyyn Ella kuitenkin kykeni jatkamaan matkaa ja marssi hienosti koko lenkin. Kerran menomatkalla tuli hui-iik-kohtaus neidin nähdessä sen saman kaatuneen puun, joka on ollut koko ajan siinä samassa kohdassa... Ensireaktio oli heittää ympäri, mutta Ella kyttäsi puuta sen verran pitkältä, että ehdin hyvin estää kääntymisen. Puun ohi hiivittiin askel kerrallaan. Kotiin tullessa taas pysähdys autotien reunaan sujui paremmin kuin lähtiessä, liikkeelle lähdettiin kahdella jalalla mutta suunta oli kuitenkin eteenpäin. Minulle riittää, kun liikkuu eteenpäin, jos minä saan määrätä vauhdin ja suunnan. Jos haluaa kävellä kahdella jalalla, ihan on oma ongelmansa :)

Kotona Ella kuitenkin ylitti itsensä ja oli tarhassa ensimmäistä kertaa ihan yksin Kurren ollessa treenissä. Viereisessä tarhassa toki oli kaksi hevosta, mutta Ellan mielestä hän on jäänyt maailmaan aivan yksin Kurren lähtiessä treeniin. Tästä syystä Ella on otettu sisälle karsinaan siksi aikaa, mutta nyt kokeiltiin yksin jäämistä. Leipä kiinnosti enemmän kuin Kurren lähtö ja tarhaan jäätiin rauhallisesti, joten uskalsin jättää sen sinne yksin. Hieno tyttö!

Kurre esitteli parhaita lastenponin puoliaan tänään. Se on aina ollut herkkä pepustaan ja tänään kaivettiin mäkihihnat esille. Oikeastaan tiesin mitä tulee tapahtumaan... Kurre on aina inhonnut kosketusta takamukseensa, varsana sai pelätä saavansa kaviosta päin näköä jos uskalsi koskea takajalkaan. Nykyään kaikki hoitotoimenpiteet onnistuvat vaikka vasemmalla kädellä, mutta uudet asiat peppuun liittyen kannattaa ottaa hyvin varovasti. Hyvänä esimerkkinä on piiskan käyttö - lähes aina se on ollut mukana, mutta rehellisesti sitä on saanut alkaa käyttää vasta viime vuoden aikana. Vielä viime vuoden alussa piiskan käyttö tarkoitti varmaa pukitusta, nyt piiskaa saa käyttää normaalisti ilman pukitusta.

Lopputulos oli hurjasti liikkeelle säntäävä poni, josta onneksi varoitin isääni etukäteen. Kurre onneksi yleensä purkaa kiukkunsa suoraan eteenpäin ryntäämiseen, mutta meidän täytyy tehdä kaksi 90 asteen käännöstä päästäksemme metsään. Ensimmäinen ryntäys päätyi metsän reunaan lumiseen puskaan, josta ongin lievästi järkyttyneen näköisen poninpalleron. Länget auki, reki suoraan ja uusi valjastus. Nyt sai jatkaa suoraan, eli matka jatkui hieman vauhdikkaasti, mutta ilman sen suurempaa draamaa. Toisen lähtöryntäyksen jälkeen poni rauhoittui ja lenkki meni kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Kurre on aina kokeillut uusia asioita, onko pakko - esimerkiksi ketjuissa keuliminen loppui vasta, kun neiti onnistui kaatumaan selälleen kärryjen päälle 1,5-vuotiaana. Silloinkin tutkin vahingot ja koska niitä ei ollut, lähdin ajamaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Kertaakaan sen jälkeen Kurre ei ole hyppinyt pystyyn ollessaan kiinni...

Aina niin viaton Kurre. Tosielämässä se maustaa elämää milloin millaisillakin tempauksilla :) Lastenponi my ass.